Koronavirustilanteen vaikutukset KVT:n toimintaan

KVT yhdessä kansainvälisen verkoston Service Civil Internationalin (SCI) kanssa on käynyt keskustelua koronavirustilanteesta ja sen vaikutuksista kansainväliseen vapaaehtoistyöhön. Painotamme vastuullisuutta kaikessa toiminnassamme ja tässä tilanteessa päädyimme tekemään väliaikaisen ratkaisun, että kaikki vapaaehtoistyöleirien haut keskeytetään 30.4. asti.

Lisätietoja päätöksestä ja päivittyvää tietoa tilanteesta löytyy SCI:n nettisivuilta

Jatkamme tilanteen seuraamista ja tiedotamme uusista päätöksistä myös omilla nettisivuillamme ja sosiaalisen median kanavissa.

Tilaa KVT:n uudistunut uutiskirje

KVT:n uutiskirjeellä saat tiiviissä muodossa tiedon tulevista tapahtumista ja ajankohtaisista asioista kerran kuussa. Uutiskirje on siirtynyt syksyllä eri palveluun, joten nyt se kannattaa myös tilata uudelleen, jos et ole saanut uutiskirjettä tänä talvena.

KVT:n uutiskirjeen tilaamalla pysyt perillä KVT:n toiminnasta ja tarjoamistamme mahdollisuuksista kansainväliseen toimintaan ja ruohonjuuritason rauhantyöhön. Uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja sitä kautta saat tiedon tulevista KVT:n tapahtumista, eri työryhmien ja paikallisryhmien tapaamisista, muista ajankohtaisista asioista sekä osallistumismahdollisuuksista näihin kaikkiin.

Uutiskirjeessä on asiaa niin uusille kuin vanhoille vapaaehtoisille sekä niin kansainvälisistä mahdollisuuksista kuin Suomessa tapahtuvasta toiminnasta kiinnostuneille. Tiedotamme uutiskirjeessä myös leirin järjestämisestä kiinnostuneita koskevia ajankohtaisia asioita.

KVT:n uutiskirje siirrettiin syksyllä 2019 Mailchimp-palveluun, koska vanha pohja ei enää toiminut. Mikäli olet huomannut, ettei aiemmin tilaamaasi KVT:n uutiskirjettä ole sinulle enää tullut, niin sivuston alapalkista löydät uuden uutiskirjeen tilauslomakkeen. Valitettavasti emme voi kaikkia vanhoja tilaajia siirtää automaattisesti uuden uutiskirjeen tilaajiksi. Uutiskirjeen tilauksen voit myös lopettaa koska vain. Jokaisen uutiskirjeen lopusta löytyy linkki, jolla voit perua tilauksen.

Tervetuloa KVT:n uutiskirjeen lukijaksi!

Ideasta leiriksi – uuden leiri-isännän näkökulmia vapaaehtoistyöleirin järjestämiseen

Miten ajatus vapaaehtoisprojektista lähtee liikkeelle ja jalostuu lopulta leiriksi? Forssan seudulla toimiva Kulttuuriyhdistys Kuvio ry järjesti viime kesänä ensimmäistä kertaa kansainvälisen vapaaehtoistyöleirin yhteistyössä KVT:n kanssa. Kahdentoista hengen vapaaehtoisryhmä pääsi käyttämään luovuuttaan avustamalla Jokioisilla elokuussa järjestetyn Avantgarde Fashion Show’n toteuttamisessa. Kyselimme Kuvion vastaavalta kulttuurituottajalta Minna Lehtolalta kokemuksia vapaaehtoistyöleirin järjestämisestä.

Kuvat: Minna Lehtola & leirin vapaaehtoiset

ihmisiä pukemassa linnunpelättejä

Miten idea kansainvälisen vapaaehtoistyöleirin järjestämisestä syntyi?

Kulttuuriyhdistys Kuvio ry oli Creative Connection -hankkeen osana järjestämässä Kuvio Nexus 17-viikkoa ja sen päätapahtumaa Avantgarde Fashion Showta. Vieraita oli tulossa kansainvälisesti ja sen myötä ajattelimme, että paikalle olisi kiva saada myös tapahtumaa luomaan ja suunnittelemaan kansainvälinen ryhmä. Yhdelle hallituksemme jäsenellemme Eliisa Lintukorvelle KVT:n toiminta oli tuttu, ja hän ehdotti yhteistyötä. Yhdistyksen toimijat innostuivat ajatuksesta ja niin lähdimme etenemään asian kanssa.

maalattujen aidanseipäiden pystytys

Mitä kautta tutustuitte KVT:hen?

Saimme idean heittäjältä Eliisa Lintukorvelta henkilökohtaisia kokemuksia, koska hän oli osallistunut KVT:n toimintaan. Tämän jälkeen tutustuimme informaatioon nettisivuilla ja otimme yhteyttä toimistoon.

Millaista työtä leirillä tehtiin ja millainen vapaaehtoisryhmä leirillä oli?

Leirillä työ oli taidepainotteista, eli koristeltiin aluetta luovilla informaatiokylteillä ja taiteella.

Leiriläiset saivat olla mukana luomassa tapahtumaympäristöä ja osallistua Kuvio Nexus 17-viikon työpajoihin. Lisäksi he olivat apuna ohjaamassa lasten ja nuorten työpajoja.
Meillä oli 12 hengen monikulttuurinen ryhmä, jossa oli eri-ikäisiä ihmisiä.
Itselle jäi sellainen mielikuva, että ryhmästä tuli puolentoista viikon aikana perhe. Oli koskettava hetki, kun ihmiset kyynelehtivät erotessaan viikon päätteeksi.

Mikä onnistui leirillä hyvin? Entä mikä oli haastavaa?

Ryhmän ryhmäytyminen onnistui hyvin. Haastavaa oli ryhmän liikkuttaminen paikasta toiseen, sen koon vuoksi. Tapahtuma onnistui hyvin ja itselleni jäi käsitys, että leiriläiset olivat tyytyväisiä aikaansa meidän luonamme.

Syntyikö leirillä kontaktia kansainvälisten vapaaehtoisten ja paikallisten välille?

Meillä oli järjestetty tilaisuuksia ja illanviettoja, joihin kutsuttiin paikallisia kuin myös muita tapahtumavieraitamme. Olimme tyytyväisiä osallistujamääriin.

Mitä odotuksia yhdistyksellänne oli leiriltä, ja miten ne toteutuivat?

Odotimme iloista ja monikulttuurista sekä luovaa työvoimaa ja sitä saimme. Odotimme kontakteja ja monikulttuurista vuorovaikutusta, loimme uusia verkostoja ja kontakteja.

Terveisiä tai vinkkejä vapaaehtoistyöleirin järjestämistä harkitsevalle?

Valmistelkaa asiat hyvin ennen leiriä, niin viikko tulee olemaan antoisa. Olkaa avoimia ja saatte uusia ystävyyksiä.

afvalttiin liidulla piirrettyjä sydämiä