Vapaaehtoistyöleirille kotimaassa

Vapaaehtoistyöleirillä saat mahdollisuuden tutustua Suomeen uudesta vinkkelistä, tapaat uusia ihmisiä ja osallistut paikallisyhteisön toimintaan. Unohtumattomat kokemukset ja uuden oppiminen eivät välttämättä vaadi kauas matkustamista.

Koska kansainvälinen liikkuvuus ei ole tällä hetkellä kaikille helppoa, päätimme avata kotimaan leirit myös Suomesta tuleville vapaaehtoisille haettaviksi. Näin useammilla on mahdollisuus tänäkin vuonna osallistua vapaaehtoisena ruohonjuuritason rauhantyöhön!

KVT järjestää kesällä 2020 kaksi vapaaehtoistyöleiriä, joihin voivat nyt hakea mukaan myös Suomessa asuvat vapaaehtoiset:

Organic Farming at Vanhamäki Centre for Common Good, 12.-26.8.2020, Suonenjoki

Sustainable Food Locally and Globally, 24.8.-8.9.2020, Jokioinen

Voit katsoa kuvaukset leireistä nettisivuiltamme.

Vapaaehtoistyöleirille Suomessa haet mukaan samoin kuin leireille ulkomailla leiritietokannan kautta. Normaalin leirikoordinaatiomaksun sijaan maksat alennetun 55€ leirikoordinatiomaksun KVT jäsenmaksun lisäksi. Lue lisää leirille hakemisesta tai KVT:n jäsenyydestä. Leirillä sinulle tarjotaan ruoat ja majoitus, matkakuluista leirille vastaa kukin leiriläinen itse. Vaikka leiri toteutetaan kotimaassa, on osallistujilla silti hyvä olla hallussa englannin perusteet, sillä leirit ovat avoinna myös kansainvälisille vapaaehtoisille.

vapaaehtoinen työntää toista kottikärryissä

Leirinvetäjäksi ehtii vielä!

Haluatko saada työkokemusta ryhmänohjaajana, toimia rauhan ja kulttuurienvälisen ymmärryksen puolesta sekä nähdä Suomea eri vinkkelistä? Etsimme vapaaehtoisia vetäjiä vielä seuraavalle leirille:

SUSTAINABLE FOOD LOCALLY AND GLOBALLY 24.8.-8.9.2020

Leirinvetäjän tehtävänä on toimia linkkinä leiri-isännän, leiriläisten ja KVT:n toimiston välillä. Leirinvetäjät kirjoittavat leiri-isäntien ja KVT:n avustuksella leirikirjeet osallistujille ennen leiriä. Leirin alussa he toimivat ryhmän vastaanottajina, auttavat vapaaehtoisia ryhmähengen muodostamisessa sekä leiri-isäntää yleisessä koordinoinnissa. Varsinainen työnohjaus on kuitenkin leiri-isännän vastuulla, sillä vetäjät ovat vapaaehtoisia muiden vapaaehtoisten joukossa ja tekevät työtä siinä missä muutkin leiriläiset. Leirin jälkeen vetäjät kirjoittavat KVT:lle leiristä raportin.

Leirinvetäjälle tärkeintä on avoin, reipas ja ennakkoluuloton asenne. Aiempi kokemus vapaaehtoistyöleiriltä tai ryhmien vetämisestä on eduksi. Myös englannin kielen taito on tarpeen. Leirin vetämisestä ei makseta palkkaa, mutta matkat leiripaikkaan korvataan halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan ja leirillä majoitus ja ruoka tarjotaan kaikille osallistujille.

Tulevan kesän leirinvetäjille järjestetään valmennus Helsingissä. Valmennuksessa käsitellään leirinvetäjän tehtäviä, kulttuurien kohtaamista, erilaisia ryhmätyömetodeja, mahdollisia ongelmatilanteita sekä kuullaan kokemuksia leirin vetämisestä. Valmennukseen osallistuminen on edellytys leirinvetäjänä toimiselle. Kaikille osallistujille maksetaan matkakorvaukset valmennukseen.

Voit katsoa kuvaukset leireistä täältä.

Lue täältä lisää leirinvetäjänä toimimisesta, valmennuksesta ja hakemisesta. Voit myös tutustua vapaaehtoisten kertomuksiin niin Suomen leireiltä kuin muistakin kansainvälisistä projekteista.

Jos kiinnostuit, otathan yhteyttä KVT:n toimistoon:

Päivitys KVT:n linjaukseen koronatoimenpiteistä

KVT:n johtokunta käsitteli kokouksessaan 25.6. koronavirustilannetta ja sen vaikutuksia KVT:n toimintaan. Matkustus- ja tapaamisrajoitusten hellitettyä alamme jälleen järjestää fyysistä osallistumista edellyttävää toimintaa 1.8. alkaen. Näin ollen Suomessa järjestetään kaksi vapaaehtoistyöleiriä elokuussa, kuitenkin niin, että leirille otetaan vapaaehtoisia ulkomailta vain niistä maista, joista saa Ulkoministeriön suosituksella vapaasti matkustaa. Kannustamme myös suomalaisia vapaaehtoisia osallistumaan Suomen leireille.

Ulkomaille suuntautuvaan vapaaehtoistyöhön pääsee myös rajoitetusti 1.8. alkaen. Noudatamme tässäkin Ulkoministeriön matkustussuosituksia, emmekä välitä vapaaehtoisia maihin, jonne ei suositella matkustettavan. Tilanne arvioidaan kunkin vapaaehtoisen kanssa kuukautta ennen projektia.

KVT noudattaa kaikessa toiminnassa vastuullisuuden periaatetta eikä tässä tilanteessa kansainvälistä liikkuvuutta voi kaikkialla maailmassa edistää. Haluamme kuitenkin toiminnallamme rakentaa rauhaa niillä alueilla, joilla se on mahdollista niin Suomessa kuin ulkomailla sekä tarjota vapaaehtoisillemme mielekästä tekemistä turvallisesti. 

Johtokunta ja työryhmät suunnittelevat edelleen myös verkossa toteutettavaa korvaavaa toimintaa. Tulossa on vielä mm. vastuullisen vapaaehtoistyön työpaja, kansainvälisiä etäkahvitteluja ja KVT:n infoilta. Tiedotamme näistä nettisivuillamme ja sosiaalisen median kanavissa. Nostamme myös esille kumppanijärjestöjemme maailmalla tekemiä aloitteita, joihin voit osallistua etänä.

Seuraamme edelleen koronatilanteen kehittymistä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa ja keskustelemme säännöllisesti myös kansainvälisen verkoston Service Civil Internationalin (SCI) kanssa. Tiedotamme kaikista uusista päätöksistä nettisivuillamme ja sosiaalisen median kanavissa, SCI:n yhteisistä päätöksistä tulee tiedotteet SCI:n sivuille.

Mikäli sinulla on kysyttävää KVT:n päätöksistä tai toiminnasta, voit olla yhteydessä KVT:n toimistoon: .

Infoilta vapaaehtoistyöstä to 9.7. klo 18-19:30 (verkossa)

Mikä KVT? Mikä vapaaehtoistyö? Missä, miten ja milloin? Voisinko tehdä jotain vielä tänä kesänä? Mitä vapaaehtoistyötä voin tehdä Suomessa? Vastaukset löytyvät KVT:n infoillasta!

Verkossa järjestettävässä vapaaehtoistyön infoillassa KVT tarjoaa mahdollisuuden tutustua kansainvälisen vapaaehtoistyön maailmaan. Vapaaehtoistyötä tehdään niin Suomessa kuin ulkomaillakin: Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Vapaaehtoistyöhön ei ole yläikärajaa.

Asiasta kiinnostuneilla on tilaisuuden aikana mahdollisuus tavata järjestön jäseniä sekä vapaaehtoistyöleireillä tai pidempiaikaisessa vapaaehtoistyössä maailmalla olleita vapaaehtoisia. He kertovat omista kokemuksistaan sekä vastailevat mielellään erilaisiin projekteihin ja vapaaehtoistyöhön liittyviin kysymyksiin. Infoillassa keskitytään tällä kertaa enemmän Suomessa tapahtuvaan vapaaehtoistoimintaan, sillä KVT seuraa Ulkoministeriön matkustussuosituksia eikä toistaiseksi välitä vapaaehtoisia kuin niihin maihin, joihin saa matkustaa vapaasti.

Tapahtuma järjestetään Zoom-alustalla. Ilmoittaudu etukäteen tästä linkistä: https://us02web.zoom.us/meeting/register/tZUvce6spzojHtKkY5KcWOifgRWq595JMO_d. Saat paluupostissa liittymislinkin.

Luvassa on mielenkiintoisia tarinoita, mukavaa jutustelua ja hyvää seuraa. Tule mukaan!

Osallistu virtuaalileirille!

13.-17.7. Alternative consumption- another system is possible

This workcamp aims to be a space to become aware of the current production model, and the existing alternatives to it. The idea is to make it a very practical space, where you can combine expert talks with participatory workshops an learning sessions. We will learn new forms of consumption, and small changes that we can introduce in our daily lives. We will exchange knowledge, experience, good practices with international volunteers, The online workcamp gices a great opportunity to volunteer, meet new people and thing about bringing changes to your local community from the know-how that we will work on during the online sessions.

More info and applications in the camp database. Volunteers in virtual workcamps don’t pay camp coordination fee, only KVT membership is required. Please note that the camp organizer collects a 10€ fee.

27.-31.7. Planting the Feminist SEED: Sensitize – Empower – Engage – Dare!

Promoting global justice, equality and peace within the oppressed groups of the society and mutual understanding is one of the main focuses of SCI Catalunya. The aim of this online camp is to explore and deepen the knowledge (and possible misconceptions) about Feminisms and the LGBTIQA+ community, considering aspects that most of the times are ignored (such as inclusive language) by the society. The best way to do all this is by enhancing different conceptions related to cultures in order to achieve a broader understanding.

More info and applications in the camp database. Volunteers in virtual workcamps don’t pay camp coordination fee, only KVT membership is required. Please note that the camp organizer collects a 10€ fee.

Sharing camp memories on Thu 11th of June

Have you volunteered through KVT on a workcamp abroad or taken part in one of our workcamps in Finland? Would you feel like taking a moment for refreshing your memories from the camp(s) in good company? Join our online camp memory sharing evening on Thursday June 11th!

Joukko ihmisiä järven rannalla

The workcamp season is coming up but for many of us the ongoing situation with COVID-19 is setting limitations for being able to gather together physically, for workcamps or other purposes. In order to keep up the spirit of our volunteer community despite the lack of traditional, face-to-face activities, we are organizing this virtual evening for our volunteers to get together for recollecting the funny moments, challenges, cultural encounters or whatever they wish to share from their workcamps.

It doesn’t matter whether your camp took place last year or 10 years ago, you’re equally welcome to join to share your experiences and to grasp a piece of camp atmosphere from your own couch! Besides nostalgizing together, this event might also be an opportunity to share your thoughts about alternative ways of volunteering in this exceptional situation.

HOW TO JOIN:

The event will be held on Zoom on Thursday 11 June at 6 pm (UTC+3).

Please sign up beforehand via this registration form:
https://us02web.zoom.us/meeting/register/tZAlf–hqjopG92mWaAAADgTrJDfUuQnGLey
You will receive the Zoom link for the event in your email after registration.

Also, it will be even more fun if you have a picture or other memory object from your workcamp that you would like to share with others on the call. Hope to see many of you on June 11th!

Vapaaehtoisena esikoulussa Tansaniassa

Kaksi kuukautta kuluu nopeasti vapaaehtoistyössä lasten parissa. Siihen mahtuu niin kieliopintoja kuin kirkkokäyntejä, laulua ja tanssia, paikallisia ihmisiä ja muita vapaaehtosia sekä itse työtä eri-ikäisten lasten kanssa.

Teksti ja kuvat: H. Louhimo

Kaksi aikuista lapsijoukon kanssa

Kaksi kuukautta Tansaniassa

Kotiuduin noin kuukausi sitten vapaaehtoisjaksoltani Tansaniasta, muutaman viikon etuajassa nykyisen epidemia-tilanteen takia. Onneksi maailman tilanne ei ehtinyt vaikuttaa kuin matkani viimeisiin viikkoihin, joten ehdin saada antoisan ja ihanan kokemuksen Tansaniasta ja vapaaehtoistöistä.

Olin kaksi kuukautta Tansaniassa, Dar Es Salaamin kaupungissa noin tunnin ajomatkan päässä keskustasta aika syrjäsellä seudulla, mutta asukkaita sielläkin oli silti runsaasti. Työskentelin esikoulussa, jossa oli alle 6-vuotiaita lapsia. Olin aina haaveillut pääseväni jonnekin päin Afrikkaa, ja lopulta valitsin Tansanian, sillä olin kuullut paljon hyvää maasta ja kuinka kaunis paikka se on, ja olikin.

Vapaaehtoinen lasten kanssa ulkona

Sain KVT:n valmennuspäivillä paljon tietoa ja eväitä reissuun lähtöön, ja minulla kävi myös hyvä tuuri, sillä moni vanha vapaaehtoinen oli nimenomaan ollut Afrikassa ja kertoivat kokemuksiaan ja tarinoitaan tästä uskomattomasta maanosasta, jotka vain inspiroivat minua lisää lähtemään tälle matkalle.
Minut sijoitettiin isäntä-perheeseen jossa minun lisäkseni asui myös toinen vapaaehtoinen. Asuimme paikassa jossa asui paikallisia perheitä, joissa lähes kaikissa asui vapaaehtoisia. Vapaaehtoisista sekä perheistä tuli minulle hyvin läheisiä ja vietimme lähes kaiken vapaa-aikamme yhdessä. Olen todella kiitollinen siitä että sain mahdollisuuden asua juuri paikallisessa perheessä. Opin Tansanian tavoista, kulttuurista, ruokakulttuurista ja tottumuksista sekä minulle opetettiin myös swahilia. Viihdyin todella hyvin, autoin monesti perheen äitiä kotiaskareissa kuten kokkaamisessa ja moppaamisessa sekä pesimme pyykkiä yhdessä pihalla.

Vapaaehtoinen talon terassilla

Oppia itselle ja lapsille

Olin vapaaehtoistöissä Harrieth Prince Day Care -nimisessä pienessä esikoulussa. Koulussa löysin nopeasti oman paikkani ja olin siellä todella tyytyväinen. Meillä oli n. 30 lasta ja pienimmät olivat alle 2-vuotiaita. Tekemistä siis riitti, sillä opettajia oli vain kaksi. Joten apuni oli hyvin tervetullutta ja tunsin että minua arvostettiin ja pidettiin kuin perheenjäsentä. 

Esikoulun rakennus
Oppitunti esikoulussa

Lapsille opetettiin swahilia, englantia, matematiikkaa ja taidetta. Luokkia oli kolme, baby class (1-2-vuotiaat), level one (3-4-vuotiaat) ja level two (5-6-vuotiaat). Teimme kotitehtävät käsin ja siihen meni monesti parikin tuntia. Lapset saivan kello kymmeneltä aamupuuron ja yhden aikaan oli lounas. Iltapäivällä lapset nukkuivat päiväunet vielä ennen kotiinlähtöä. Lähdin aina samaa aikaan koulusta kun lapset, ja saatoin muutaman lapsen kotiin jotka asuivat matkan varrella. Itse kävelin aina kouluun ja takaisin kotiin, noin kaksi kilometriä, ja pidin siitä todella. Tansaniassa on tapana tervehtiä ja keskustella myös vieraiden ihmisten kanssa, joten matkan varrella opin varmaan kahdeksan tapaa sanoa hei ja mitä kuuluu swahiliksi. Oli ihana tarkkailla ihmisten elämää ja arkea sekä jutella swahiliksi.

Viikonloppuisin teimme monesti jotain muiden vapaaehtoisten kanssa. Vierailimme Dar Es Salaamin keskustassa, rannoilla sekä yhtenä viikonloppuna esimerkiksi Zanzibarissa. Vietin myös aikaa isäntä-perheeni kanssa, yksi kokemus joka jäi vahvana mieleen oli kun perheeni äiti otti minut mukaan kirkkoon eräänä sunnuntaina. Kirkko kesti monta tuntia ja kaikki oli swahiliksi, mutta se oli silti ihana kokemus. Tunnelma oli niin erilainen kuin suomessa, laulettiin ja tanssittiin ja kaikki olivat pukeutuneet niin ihanan värikkäästi, niinkuin Tansaniassa oli muutenkin tapana.

Vapaaehtoisjaksoni oli hurjan opettavainen ja upea kokemus. Lähtisin koska vain uudestaan KVT:n kautta maailmalle, ja uskon että joku päivä vielä lähdenkin!

Maitse Kosovoon

Ympäristön kunnioittaminen on yksi SCI:n arvoista. Olen itse pyrkinyt toteuttamaan sitä välttämällä lentämistä vapaaehtoistyöhön matkustaessani. Poikkeuksen muodosti pitkäaikaisvapaaehtoisuuteni Balkan Sunflowers Kosova -järjestössä vuosina 2011–2012 – tuolloin koko vuoden tarvikkeiden kuljettaminen maitse tuntui liian työläältä. Viime kesänä matkustin kuitenkin järjestön 20-vuotisjuhliin ilman lentokonetta.

Teksti: K. Hämeenniemi. Kuvat: K. Hämeenniemi ja M. Milovic

Tiesin jo etukäteen suurin piirtein, mitä reittejä minun kannattaisi etsiä, sillä muutamia vuosia sitten matkustin leirille Kroatiaan pitkälti samoja polkuja pitkin. Mielestäni kätevin reitti Helsingistä Balkanille kulkee Tallinnan ja Varsovan kautta. 

Varsovaan saakka on matkustettava bussilla, ja sieltä matka jatkuu junalla. Euroopan junayhteyksien etsimiseen hyvä sivusto on Deutsche Bahnin https://reiseauskunft.bahn.de/. Tallinnasta Varsovaan liikennöi monikin bussiyhtiö, mutta itse päädyin LuxExpressiin. Vuoroja on suht runsaasti, ja tiesin ennestään bussin mukavaksi ja henkilökohtaisella näytöllä saatavissa olevan elokuvavalikoiman kohtuulliseksi. Kukapa ei joskus olisi halunnut viettää lomapäivän nojatuolissa istuen ja elokuvia katsellen! 

Bussiyhtiön tarjoamien elokuvien lisäksi matkalle voi luonnollisesti itsekin ottaa mukaan viihdettä (ja ehdottomasti kuulokkeet, jos aikoo tehdä puhelimella jotain ääntä tuottavaa!). Minusta kannattaa kuitenkin myös varautua viettämään aikaa omien ajatustensa kanssa. Vihko ja kynä ovat minulle tärkeitä varusteita. Lisäksi hyvät eväät lisäävät matkustusmukavuutta ainakin busseissa, joissa ei ole ravintolavaunua. Otin itse mukaan pari kaappiini jäänyttä retkiruoka-annosta, joihin lisätään vain vesi. Sitä on tasokkaimmissa busseissa saatavilla automaatista. Kahvilat ja ravintolat suostuvat myös täyttämään termospullon kiehuvalla vedellä teen hinnalla tai jopa maksutta. Tosin huomasin, että retkiruoka-annos, jonka vaelluksella syö hujauksessa, on bussissa päivän viettäneelle aivan liian suuri! Liikaa ei myöskään pidä syödä eikä juoda, sillä esimerkiksi Balkanilla busseissa ei yleensä ole vessaa. Sen sijaan parin tunnin välein pysähdytään huoltoasemille tai vastaaville levähdyspaikoille, joilla on käymälän lisäksi saatavilla myös eväitä tai ruoka-annoksiakin.

Eri reittivaihtoehtojen selvittely vaatii hiukan vaivannäköä. Verkkosivusto, jolta voisi varata edes koko Euroopan junaliput, olisi erittäin tervetullut! Itse menin heti Varsovaan saavuttuani asemalle ostamaan junaliput Belgradiin saakka etukäteen selvittämälleni reitille. Kauhistuin yli 300 euron hintaa – Interrail-lipun ostaminen tuli lopulta edullisemmaksi, ja se olisi kannattanut ostaa jo Suomesta, niin olisi välttynyt valuutanvaihtomaksuilta. Myöhemmin kuulin muilta matkustajilta, että lippujen ostaminen pätkä kerrallaan olisi ollut selkeästi edullisempaa. Toisaalta Interrail-lippu toi tiettyä huolettomuutta.

Matkojen lisäksi pitää suunnitella, missä haluaa mahdollisesti pysähtyä, ja varata yöpymispaikat. Itse päädyin menomatkalla viettämään hostelliyöt Varsovassa ja Belgradissa. Molemmissa kaupungeissa on paljon katseltavaa, enkä myöskään halunnut saapua perille Kosovoon uupuneena pelkissä liikennevälineissä vietettyjen öiden jäljiltä.

Näin matkani eteni:

Sunnuntai

  • Iltapäivälautta Tallinnaan, illallinen Tallinnassa.
  • LuxExpressin bussit Tallinnasta Vilnan kautta Varsovaan kello 22.30. Lipun olin ostanut etukäteen netistä. Olosuhteisiin nähden sikeät unet – pään sitominen kiinni bussin selkänojaan otsan ja silmien yli vedettävällä huivilla toimii yllättävän hyvin!

Maanantai

  • Puolen tunnin pysähdys ja hampaiden harjaus Vilnan Panorama-ostoskeskuksen edessä puoli seitsemän aikaan.
  • Jatkoyhteys Vilna–Varsova: elokuvia ja shakkitehtäviä henkilökohtaiselta kosketusnäyttöruudulta.
  • Saapuminen Varsovaan kello 14.20. Majoittuminen hostelliin, ilta Varsovassa. 

Tiistai

  • Juna Varsova–Wien kello 6.23. 
  • Wienissä vähän ennen kahta, parin tunnin pysähdys: teetä ja sacherkakkua.
  • Junat Wienistä Zagrebiin ja Zagrebista Belgradiin. Jälkimmäisessä junassa vastakkain liukuvat penkit, joilla sain hyvin unen päästä kiinni. Junassa tutustuin myös mukavaan saksalaistyttöön, jonka kanssa seuraavana aamuna etsin hostellini ja kävin aamiaisella. 

Keskiviikko

  • Saapuminen Belgradiin hiukan kuuden jälkeen aamulla. Päivällä mielenkiintoinen opastettu kaupunkikävely ja ateria hyvässä kasvisravintolassa – sen jälkeen uni hostellissa maittoi. Hostellin työntekijä innostui kuullessaan, että olen Suomesta. Hänen suosikkiurheilijansa on 80- ja 90-luvuilla menestynyt suomalaismäkihyppääjä, jonka sukunimi on sama kuin hänen etunimensä. Arvaatteko, mikä työntekijä oli nimeltään? Vastaus tekstin lopussa.

Torstai

  • Bussi Belgrad–Pristina kello 12.00.
  • Pristinasta paikallisbussi Fushë Kosovaan. Perillä isäntäperheessä noin kello 18.30.
paljon ihmisiä juhlasalissa

Vietin Kosovossa viikon. Tähän mahtui niin juhliin saapuneille vapaaehtoisille järjestettyä ohjelmaa, vierailu entisessä työpaikassani Balkan Sunflowers Kosovan oppimiskeskuksessa kuin oleilua vanhan isäntäperheeni kanssa. Olin etukäteen ajatellut mahdollisesti suuntaavani Kosovon jälkeen vielä Albaniaan rantalomalle, mutta Kosovon vierailuni oli niin tunnetäysi, etten lopulta kaivannut enempää kokemuksia. Tämäkin on yksi maitse matkailun hyvistä puolista: matkasuunnitelmia on helppo muuttaa. 

Paluumatka sujui alle kolmessa päivässä, sillä tulin sen lähes yhtä soittoa:

Torstai

  • Bussi Pristina–Belgrad: lähtö aamupäivällä. Hampurilaista Belgradissa.
  • Juna Belgrad–Dobova kello 21.00. Jälleen samanlaiset taittuvat penkit, mutta ei hyttitoveria, mikä sai olon tuntumaan turvattomalta ja teki unesta levotonta.

Perjantai

  • Saapuminen Dobovaan viiden jälkeen aamulla. Juna oli hiukan myöhässä, ja kuikuilin levottomana, etten vain ajaisi aseman ohi. Sitä vaaraa ei lopulta ollut: Dobovaan saapuminen alkoi rajatarkastuksella. Aamukävely ja eväsaamiainen Dobovassa.
  • Juna Dobova–Wien kello 7.57. Kulinaristiselta arvoltaan keskinkertainen mutta maisema-arvoltaan erinomainen lounas ravintolavaunussa. 
  • Wienissä tiukka vaihto Varsovan-junaan. Varsovassa kello 21.16, iltapala aseman kahvilassa.
  • Lähtö LuxExpressin busseilla Varsovasta Vilnan ja Riian kautta Tallinnaan. 

Lauantai

  • Aamupesu Vilnan Panorama-ostoskeskuksen siistissä vessassa, Riiassa lounas ja jäätelöä sekä pieni kierros torilla ja vanhassa kaupungissa. 
  • Saapuminen Tallinnaan myöhään iltapäivällä. 
  • Lauttamatka Helsinkiin. 

Matkat sujuivat hyvin. Kauhistelin junalippujen hintaa, mutta loppujen lopuksi – eikö se ole ihan kohtuullinen? Matkustamiseni vaati laajamittaista infrastruktuuria, paljon luonnonvaroja ja kymmenien ihmisten työtä. Totta kai sellainen maksaa. Pikemminkin voisin kauhistella lentoyhtiöiden hintoja, jotka houkuttelevat ihmisiä pyrähtämään minilomille päästöistä piittaamatta.

Kauhistelun sijaan omistan kuitenkin tekstini loppuosan maitse matkaamisen ylistämiseen. Vaikka juna- ja bussiaikataulujen selvittely vaatii vaivannäköä, maitse matkaaminen on ainakin Euroopan sisällä aika helppoa! Kulkuvälineet ovat pääosin mukavia ja aikataulussa ja maisemat kauniit ja mielenkiintoiset. Tuntemattomien kylien ja kaupunkien läpi porhaltaminen sai minut ajattelemaan niitä kaikkia elämäntilanteita ja -tapoja, joita tässäkin maanosassa on, ja joista en enimmäkseen tiedä yhtään mitään. Aikataulusta riippuen maitse matkaaminen sallii myös pidemmät tai lyhyemmät seisahdukset matkan varrella. Aiemmilla matkoillani olen myös tutustunut ihmisiin, joihin olen pitänyt yhteyttä jälkeenpäinkin.

Ennen kaikkea maitse matkaaminen on juuri sopivan nopeatempoista. Euroopan kohteisiin pääsee muutamassa päivässä, mutta matkalla on kuitenkin aikaa miettiä, minne oikeastaan onkaan menossa ja mistä tulossa. 

***

Ai niin, sen belgradilaisen hostellityöntekijän nimi. Nikola.

Tilaa KVT:n uudistunut uutiskirje

KVT:n uutiskirjeellä saat tiiviissä muodossa tiedon tulevista tapahtumista ja ajankohtaisista asioista kerran kuussa. Uutiskirje on siirtynyt syksyllä eri palveluun, joten nyt se kannattaa myös tilata uudelleen, jos et ole saanut uutiskirjettä tänä talvena.

KVT:n uutiskirjeen tilaamalla pysyt perillä KVT:n toiminnasta ja tarjoamistamme mahdollisuuksista kansainväliseen toimintaan ja ruohonjuuritason rauhantyöhön. Uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja sitä kautta saat tiedon tulevista KVT:n tapahtumista, eri työryhmien ja paikallisryhmien tapaamisista, muista ajankohtaisista asioista sekä osallistumismahdollisuuksista näihin kaikkiin.

Uutiskirjeessä on asiaa niin uusille kuin vanhoille vapaaehtoisille sekä niin kansainvälisistä mahdollisuuksista kuin Suomessa tapahtuvasta toiminnasta kiinnostuneille. Tiedotamme uutiskirjeessä myös leirin järjestämisestä kiinnostuneita koskevia ajankohtaisia asioita.

KVT:n uutiskirje siirrettiin syksyllä 2019 Mailchimp-palveluun, koska vanha pohja ei enää toiminut. Mikäli olet huomannut, ettei aiemmin tilaamaasi KVT:n uutiskirjettä ole sinulle enää tullut, niin sivuston alapalkista löydät uuden uutiskirjeen tilauslomakkeen. Valitettavasti emme voi kaikkia vanhoja tilaajia siirtää automaattisesti uuden uutiskirjeen tilaajiksi. Uutiskirjeen tilauksen voit myös lopettaa koska vain. Jokaisen uutiskirjeen lopusta löytyy linkki, jolla voit perua tilauksen.

Tervetuloa KVT:n uutiskirjeen lukijaksi!

Leirielämää Vorobyevkassa Venäjällä

Aloitin toimintani KVT:ssä nuorena opiskelijana. Vuosien ajan osallistuin säännöllisen epäsäännöllisesti Turun paikallisryhmän toimintaan, mutten koskaan osallistunut työleireille tai ollut muutenkaan ulkomailla KVT:n kautta. Ajatus leirille osallistumisesta jäi kuitenkin kytemään, ja viime kesänä aika oli viimein kypsä sen toteuttamiseen. 

Teksti: M. Tolvanen. Kuvat: S. Egorov.

Ennen leirille lähtöä minun oli luonnollisesti löydettävä sopiva projekti. Etsin erityisesti leirejä, joilla voisin toimia taiteen, kulttuurin tai kansanperinteen parissa. Aluksi suuntasin katseeni Etelä-Eurooppaan; Espanjasta, Italiasta ja Kreikasta ei kuitenkaan tuntunut löytyvän sopivia leirejä, joten laajensin hakualuettani. Yllätyksekseni mielenkiintoisimmat leirit löytyivät Venäjältä. Innostuin erityisesti leiristä, jolla vapaaehtoiset avustaisivat kansanperinnefestivaalin järjestämisessä pienessä Vorobyevkan kylässä Etelä-Venäjällä. En googlaamisesta huolimatta löytänyt kylää Venäjän kartalta, mutta tämä ei haitannut, sillä tapaisin KVT:n paikallisen yhteistyöjärjestön vapaaehtoiskoordinaattorin Voronežin kaupungissa, josta suuntaisimme yhdessä Vorobyevkaan. 

Leiriläisiä Venäjällä

Kun hain leirille, sen kuvauksessa luki, että kyseessä olisi kansainvälinen vapaaehtoisleiri, jonka kielet olisivat englanti ja venäjä. Leirin lähestyessä sain kuitenkin tiedon, että kaikkien muiden ulkomaisten vapaaehtoisten osallistuminen oli eri syistä peruuntunut. Pohdin hetken aikaa, lähtisinkö minulle vaihtoehdoksi tarjotulle toiselle leirille, mutta alun perin valitsemani leiri vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin pitäytyä valinnassani.

Heinäkuun puolivälissä lähdin matkaan. Muutaman Moskovassa vietetyn päivän jälkeen matkasin junalla 500 kilometriä etelään Voronežiin. Siellä tapasin vapaaehtoiskoordinaattori Milanan ja leirin muut osanottajat. Pakkauduimme paikallisliikenteen minibusseihin ja aloitimme pitkän ja hikisen matkan kohti määränpäätämme.

Heinäntekoa

Päivä oli jo hämärtynyt myöhäisillaksi, kun saavuimme perille. Emme kuitenkaan menneet suoraan nukkumaan: meitä olivat vastassa festivaalin puuhamies Vasily ja naapurikylän paikallispoliitikko, jotka ohjasivat meidät pimeässä niityn poikki jälkimmäisen miehen omistamalle kalastusmajalle, jonne oli katettu rapuillallinen. Miehet patistivat meitä syömään, pitivät puheita – joista en venäjää osaamattomana ymmärtänyt mitään – ja kohottelivat maljoja. Jokaisen puheen jälkeen otettiin vodkaryyppy. Yöllä kävelimme uuteen majapaikkaamme ehkä hiukkasen horjuen. Seikkailu oli alkanut. 

Seuraavina päivinä jouduimme heti tositoimiin. Minä, Milana ja muutama muu saimme ensimmäiseksi tehtäväksemme festivaalialueen haravoinnin. Osa vapaaehtoisista levitti hiekkaa festivaalialueen rantaan, ja yksi leiriläinen oli keittiövuorossa. Työpäivät olivat pitkiä: aloitimme työt yhdeksän-kymmenen maissa aamiaisen jälkeen, söimme lounasta kahdelta ja lopetimme työt seitsemältä illalla. Olinkin ensimmäisten, fyysisesti raskaiden haravointipäivien jälkeen hieman huolissani siitä, kuinka väsynyt olisin leirin päätteeksi. 

Penkkejä

Ihmisiä haravoimassa

Perinnefestareiden järjestämispaikka oli Lomy Park, joka koostui “vanhan ajan maatilasta” härkineen, lehmineen, vuohineen ja hanhineen, suuresta päärakennuksesta ja pienen järven ympärille rakennetuista festivaalialueesta, rakennuksista ja installaatioista. Vieressä olevaan metsään oli myös rakennettu viehättävä polku riippusiltoineen, puuveistoksineen ja mehiläistarhoineen. Majoituimme päärakennuksen hostellissa; huoneinamme olivat vanhat junan makuuvaunut, jotka muodostivat osan päärakennuksesta. Meitä majoittui 2-3 joka hytissä. Hostellisiivessä asui vapaaehtoisten lisäksi festareiden ajaksi palkattuja paikallisia kausityöntekijöitä, joten tunnelma oli tiivis. Tämä ei haitannut muuten kuin öisin, kun vapaaehtoiset ja muu työporukka palasivat hytteihinsä erilaisista illanistujaisista – vaunujen äänieristys oli nimittäin puutteellinen, ellei olematon. Nukkumista vaikeutti myös se, että junapedeissä oli vain nimelliset pehmusteet. Oman mausteensa hostellielämään toivat lukuisat kovakuoriaiset, joita seikkaili lattioilla ja päätyi välillä peteihinkin. Pienistä puutteista huolimatta junahostelli oli kodikas majapaikka, josta lähteminen tuntui kahden viikon mentyä vähän haikealtakin. 

Ihmisiä junanvaunussa

Leirin edetessä työtehtäväni monipuolistuivat ja kevenivät. Haravoinnin jälkeen pääsin maalaamaan festarilavana toimivan laiturin kaiteita ja siistimään nuotiopaikkaa. Yhtenä päivänä olin silitysvuorossa, ja vähän ennen festivaalin alkua pääsin valmistelemaan esiintyjien makuuhyttejä (he nukkuivat myös junahostellissa, mutta eri “vaunussa” kuin me työntekijät). Suurimman osan ajasta rakensimme olkikattoja Voronežissa syyskesällä pidetyille perinnepäiville. Se oli rentoa, mutta yksitoikkoista hommaa: istuimme heinä- ja olkikasoissa auringossa ja järjestimme kattomateriaalia samansuuntaisiin nippuihin. Olin myös pari kertaa keittiövuorossa, mutta keittiötyö osoittautui hieman hankalaksi, sillä minulla ei ollut yhteistä kieltä keittiöhenkilökunnan kanssa. Lisäksi leiritoverini eivät aina ymmärtäneet ruuanlaiton kulttuurisidonnaisuutta – esimerkiksi se, mitä “salaatti” tarkoittaa tai minkä kokoisia ovat pienet tomaatinpalat, nimittäin vaihtelee kulttuureittain.

Ihmisiä saunan edessäTapasin kaikki viisi muuta leiriläistä Voronežiin saavuttuani. Pieni jännitys siitä, millaisia ihmisiä muut leirille osallistujat olisivat, hävisi nopeasti, sillä porukka osoittautui ystävälliseksi ja huomaavaiseksi. Kaikki eivät tosin osanneet englantia juuri ollenkaan, ja englantia puhuvienkin kielitaidon taso oli varsin vaihteleva. Rupattelu muiden leiriläisten kanssa ei aina käynytkään aivan helposti, vaan sanomisiaan joutui selventämään ja avaamaan jatkuvasti. Vielä vaikeampaa oli kommunikoida Lomy Parkin työntekijöiden ja festivaalin järjestäjien kanssa, sillä he puhuivat käytännössä vain venäjää. Paikalliset olivat kuitenkin hämmentävänkin vieraanvaraisia ja kiinnostuneita suomalaisvieraasta. Jos satuin päärakennuksen patiolle oikeaan aikaan illasta, minut istutettiin aina pöytään vodkasnapsin ääreen muiden kanssa. Ihmiset myös yrittivät keskustella kanssani venäjäksi – myöhemmin kävi ilmi, että useampi henkilö oli kertonut Milanalle minun osaavan venäjää, joten ilmeisesti näytin ymmärtävän, mitä minulle puhuttiin. 

Meistä leiriläisistä ja muutamasta festivaalityöntekijästä muodostui nopeasti tiivis porukka, joka työskenteli ja vietti lähes kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Tähän vaikutti varmasti sekin, että Lomy Park oli kaukana kaikesta – lähimpään kyläkauppaankin oli kilometrien matka. Toisaalta ulkopuolisten aktiviteettien puute loi leirille yhteisöllisen tunnelman. Päivät olivat helteisiä, joten lounastauolla menimme usein uimaan järvelle; iltaisin taas istuskelimme hostellilla, järven rantaan ankkuroidulla kelluvalla lauttamökillä tai Lomy Parkissa aiemmin asuneen taiteilijan rakentamassa “maanalaisessa talossa” (joka tosiaan oli puolittain maan alla). Vaikka saatoin harvoin osallistua keskusteluun, minut otettiin aina mukaan yhteisiin puuhiin ja illanviettoihin suorastaan koskettavalla tavalla. Leirin päättyessä mietinkin, etten ollut koskaan kokenut vastaavaa ryhmähenkeä ja solidaarisuutta. 

Ihmisiä laiturilla

Ulkoisten aktiviteettien puuttuessa me leiriläiset järjestimme itse itsellemme tekemistä. Yleensä pelasimme tai juttelimme makuuhyteissämme; kerran hiivimme yöksi keskuksen pihapiirissä olleeseen vanhaan auringonkukkaöljytehtaaseen, ja toisen kerran olimme porukalla yökylässä Lomyssä työskentelevän nuoren puusepän kotona, vanhassa talossa, jota hän oli remontoinut. Toisinaan lähdimme soutelemaan järvelle kiikkerällä pienellä ruuhella, ja joskus poimimme hedelmiä festivaalialueen rajalla kasvavista villeistä aprikoosipuista. Yksi niistä asioista, jotka yllättivät minut Lomyssä, oli se, miten pienet asiat voivat tuottaa suuria elämyksiä. Minusta oli hauskaa ja jännittävää matkustaa kuorma-auton lavalla, pomppia lavalla heinäkasassa, ylittää huojuva riippusilta tai kivuta heinävarastoon loikoilemaan. En voinut olla vertaamatta venäläistä rämäpäistä hauskanpitoa suomalaiseen elämänmenoon, joka yleensä on turvallista ja ennalta-arvattavaa.

Vaikka leirillämme oli lämmin ja yhteisöllinen tunnelma, en voinut välttyä erillisyyden ja ulkopuolisuuden tunteilta. Leirin lähestyessä loppuaan oma mykkyyteni ja se, kuinka vähän ymmärsin ympärilläni käydyistä keskusteluista, alkoi tuntua aina vain oudommalta ja rajoittavammalta. Kielitaidon puutteeni hankaloitti myös kulttuurin ymmärtämistä. Paitsi leiriporukan keskusteluista, olin syrjässä myös keskuksen työntekijöiden jutuista. Tästä syystä se, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat, jäi minulle usein hämärän peittoon. Yhteisen kielen puuttuessa en voinut myöskään kysyä keneltäkään mieltäni askarruttavista kulttuurikysymyksistä. 

Ihmisiä pellolla

Ihmisiä pellolla

Vaikka en täysin hahmottanutkaan venäläisen kulttuurin erityispiirteitä, huomasin, että eroja oli paljon. En juuri aiemmin ollut ollut tekemisissä venäläisen kulttuurin kanssa ja hämmästyin siitä, kuinka paljon se poikkesi suomalaisesta. Ihmiset vaikuttivat juroilta, mutta saattoivat hetken päästä yltyä vilkkaiksi. Yhdessäolo oli porukkaan tutustuttuani huomattavasti välittömämpää kuin Suomessa, eivätkä ihmiset vaikuttaneet tarvitsevan ympärilleen samanlaista omaa tilaa. Olin liikuttunut leirikavereideni yhteisöllisyydestä ja kaiken jakamisesta, joka todella poikkesi suomalaisesta individualistisesta tyylistä. 

Jotkut suurimmista kulttuurieroista, jotka havaitsin, liittyivät sukupuolirooleihin. Miespuoliset leirikaverini kohtelivat minua aivan toisenlaisella huomaavaisuudella kuin suomalaismiehet – sain apua aina tarvitessani ja myös silloin, kun en sitä tarvinnut, eikä minun tarvinnut kantaa itse edes puolen litran vesipulloa. Monet paikalliset miehet olivat myös aika machoja – ensimmäisinä päivinä minua hämmensi ja huvittikin paidattomien, päivettyneiden, lihaksikkaiden miesten määrä joka puolella. 

Festarit

Puolentoista viikon valmistelujen jälkeen koitti viimein itse festivaalin aika. Me vapaaehtoiset saimme festaripäivän vapaaksi, mutta menin leirinvetäjämme (jonka kanssa minusta oli tullut hyvä kaveri) avuksi tekemään järjestelyjä ohjelmaa varten. Yhden osan festivaalista muodosti moniosainen “kuvaelma”, johon sisältyi muun muassa miehen ja hevosen uinti järven poikki festarialueen rantaan, perinteisiin asuihin pukeutuneen ihmisjoukon kierros festarialueen ympäri härkien kanssa ja nuoren miehen ja naisen romanttinen soutelu järvellä. Lisäksi aiemmin mainittu kelluva lauttamökki tuotiin festarialueen rantaan ja sen ikkunasta vapautettiin järvelle hanhia ja ankkoja tietyssä vaiheessa iltaa. 

Naisia kansallispuvuissa

Ihmisiä perinneasuissa

Minä ja Seva hoidimme viimeksi mainittua tehtävää. Kuljetimme räpiköivät linnut verkkopusseissa lauttamökille, jossa niille oli tehty tuoleista oma karsina. Sitten seilasimme mökkilautalla festivaalialueen lähelle saunarantaan. Ja sitten odotimme. Ja odotimme. Festivaalialue oli minusta äärimmäisen kiehtova myyntikojuineen, kansallispukuisine ihmisineen ja kansanmusiikkiyhtyeineen, mutta en juuri ehtinyt tutkia sitä, sillä meidän piti odottaa saunarannassa hetkeä, jolloin lähtisimme toteuttamaan tehtäväämme. Tunnin-parin odotuksen jälkeen purjehdimme kelluvan lavan taakse. Sitten odotimme taas. Kun linnut oli määrä vapauttaa, minä sain kuvaajan toimen, mikä osoittautuikin ainoaksi minulle sopivaksi tehtäväksi – en nimittäin mitenkään olisi uskaltanut koskea isoihin, vastusteleviin lintuihin. Emme kuitenkaan edelleenkään päässeet vapaiksi; koska mökkimme oli lavan takana, koko yleisö olisi nähnyt poistumisemme, jos olisimme lähteneet lautalta. 

Ohjelma päättyi viimein kymmeneltä illalla, ja puikahdimme ulos mökistä. Oli kuitenkin jo liian myöhäistä tutustua festareihin: myyjät ja esiintyjät olivat pakkaamassa tavaroitaan. Vasta tässä vaiheessa minulle selvisi, että Lomy Parkin festivaali olikin vain yksipäiväinen ja toinen konserttipäivä olisi Vorobyevkan keskustassa. Pääsin onneksi seuraavana päivänä Vorobyevkaan, joten näin lopulta konsertitkin muutenkin kuin mökin pienestä ikkunasta kurkkien. 

Viimeiset leiripäivät siivosimme festarialuetta, rakensimme olkikattoja ja otimme rennosti. Olimme jo melko uupuneita – meillä ei ollut ollut yhtään kokonaista vapaapäivää leirin aikana – joten työmoraalimme ei ollut paras mahdollinen. Viimeisinä leiripäivinä sain myös vihdoin tietää, missä olimme. Kaverini näytti minulle Vorobyevkan sijainnin kartalla, ja osoittautui, että se sijaitsi Etelä-Venäjällä lähellä Ukrainan rajaa.

Vanhat kyläkeinut

Lopulta koitti lähdön aika. Oli vaikea jättää kaunis leiripaikkamme mielikuvituksellisine rakennuksineen ja omaperäisine ihmisineen, mutta vaihtoehtoa ei ollut. Me leiriläiset pakkauduimme taas kuumaan minibussiin ja matkasimme Voronežiin, jossa vietimme vielä päivän yhdessä Milanan seurassa. Seuraavana päivänä jätin jäähyväiset leirikavereillenikin ja aloitin paluumatkan kotiin. 

Vaikka en viettänyt Venäjällä pitkää aikaa, minun oli kotona kauan vaikea sopeutua Suomeen paluuseen. En ymmärtänyt tai hyväksynyt läheskään kaikkea leirillä näkemääni, mutta Venäjä ja venäläiset jäivät pysyvästi sydämeeni. Olenkin matkani jälkeen kiinnostunut venäläisestä kulttuurista ja kirjallisuudesta ja suunnitellut venäjän opiskelua. Aika näyttää, miten suunnitelmieni käy. Olen kuitenkin varma, että tulen palaamaan Venäjälle jo sinne jääneiden uusien ystävieni vuoksi. 

Ryhmäkuva