KVT:n kevätvuosikokous ke 29.4.

Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n kevätvuosikokous on tulossa keskiviikkona 29.4.2026 klo 18 Rauhanasemalla, Helsingissä (Veturitori 3) sekä Zoomissa.

Kevätvuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. vuoden 2025 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KVT:n johtokunnassa on myös auki yksi yksi varajäsenen paikka, joka voidaan täyttää vuosikokouksessa. Jos johtokunnan jäsenyys kiinnostaa tai haluat kysyä lisää, lähetä lyhyt esittely itsestäsi nykyiselle puheenjohtajalle Evgeni Jokiniemelle () viimeistään maanantaihin 27.4. mennessä. Esittelyssä voit kertoa kuka olet, millaiset tehtävät tai aiheet sinua erityisesti kiinnostavat, miten hyvin tunnet KVT:ta ennestään ja miksi haluaisit mukaan johtokuntaan. Lisätietoja johtokunnan työstä löydät viime syksyn johtokuntahaun ilmoituksesta.

Vuosikokous on kaikille avoin, mutta vain jäsenillä on oikeus äänestää. Muista siis huolehtia, että olet liittynyt jäseneksi ennen kokousta. Kutsut lähetetään jäsenille suoraan, joten huolehdithan myös, että yhteystietosi ovat ajan tasalla. Mikäli olet maksanut jäsenmaksun vuodelle 2026, mutta et ole saanut kokouskutsua, ota yhteyttä KVT:n toimistoon ().

Kokouksen jälkeen voit jäädä myös hetkeksi viettämään iltaa kanssamme, tarjolla on pientä syötävää ja juotavaa. Ilmoitathan toimistolle () jos olet tulossa Rauhanasemalle, niin osaamme varata riittävästi tarjoiluja.

Kansainvälinen kesä 2026 kutsuu: tule KVT:n leirinvetäjäksi!

Haluatko saada kokemusta ryhmänohjaajana, toimia rauhan ja kulttuurienvälisen ymmärryksen puolesta sekä nähdä Suomea ja paikallisia yhteisöjä hieman erilaisesta näkövinkkelistä? Osallistu vapaaehtoisena leirinvetäjänä KVT:n kansainvälisille vapaaehtoistyöleireille tänä kesänä!

Kullekin leirille haetaan kahta leirinvetäjää. Leirinvetäjän tehtävänä on toimia linkkinä paikallisen leirinjärjestäjän, leiriläisten ja KVT:n toimiston välillä. Ennen leiriä leirinvetäjät kirjoittavat leirinjärjestäjän ja KVT:n avustuksella leirikirjeen osallistujille. Leirin alussa he toimivat ryhmän vastaanottajina, auttavat vapaaehtoisia ryhmähengen muodostamisessa sekä leirinjärjestäjää yleisessä koordinoinnissa. Varsinainen työnohjaus on kuitenkin leirinjärjestäjän vastuulla. Leirinvetäjät ovat vapaaehtoisia muiden vapaaehtoisten joukossa ja osallistuvat leirin työhön siinä missä muutkin leiriläiset. Leirin jälkeen vetäjät kirjoittavat kokemuksestaan raportin KVT:lle.

Leirinvetäjälle tärkeintä on avoin, reipas ja ennakkoluuloton asenne. Aiempi kokemus vapaaehtoistyöleiriltä tai ryhmien vetämisestä on eduksi. Myös sujuva englannin kielen taito on tarpeen. Leirin vetämisestä ei makseta palkkaa, mutta matkat leiripaikkaan sekä leirinvetäjien valmennukseen korvataan, ja lisäksi leirillä majoitus sekä ruoka tarjotaan kaikille osallistujille.

KVT valmentaa tulevat leirinvetäjät valmennusviikonloppuna 6.-7. kesäkuuta. Valmennus järjestetään Helsingissä tai etänä. Valmennuksessa käsitellään leirinvetäjän tehtäviä, erilaisten kulttuurien ja ihmisten kohtaamista, erilaisia ryhmätyömetodeja, mahdollisia ongelmatilanteita sekä kuullaan kokemuksia leirin vetämisestä. Valmennukseen osallistuminen on edellytys leirinvetäjänä toimimiselle. Kaikille leirinvetäjille maksetaan matkakorvaukset valmennuksesta. Muistathan myös liittyä KVT:n jäseneksi.

Voit katsoa kuvaukset tulevista leireistä täältä.

Auki olevat leirinvetäjien paikat (jokaisessa kaksi paikkaa):

  • When modern arts and old traditions meet 3.-13.6.2026, Kärsämäki
  • Food not Bombs 22.6.-3.7.2026, Helsinki
  • Gardening and connecting across social borders 5.-18.7.2026, Jyväskylä
  • Protection and rewilding of natural landscapes 6.-17.8.2026, Keuruu
  • Sustainable gardening and renovations in a heritage landscape 9.-19.8.2026, Teisko
  • Switching the seasons, cleaning the campsite 14.-22.8.2026, Kämmenniemi

Lue täältä lisää leirinvetäjänä toimimisesta, valmennuksesta ja hakemisesta. Voit myös tutustua vapaaehtoisten kertomuksiin niin Suomen leireiltä kuin muistakin kansainvälisistä projekteista.

Kiinnostuitko? Mahtavaa! Laita viestiä KVT:n toimistoon ja kerro meille ainakin:
1) kuka olet ja yhteystietosi, 2) mille leirille haluat leirinvetäjäksi (kerro myös, jos useampi vaihtoehto kiinnostaa), sekä 3) miksi haluat toimia leirinvetäjänä.
Kerro myös, jos sinulla on aiempaa kokemusta vapaaehtoistyöleireistä, muusta vastaavasta ryhmätoiminnasta, tai jos sinulla on jotain muuta hyödyllistä osaamista tai kokemusta. 

Uusien kokemusten kesä odottaa!

KVT:n etäinfoilta kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä ma 20.4.

Mikä on KVT? Missä, miten ja milloin kansainvälistä vapaaehtoistyötä voi tehdä? Ehtiikö tänä kesänä vielä mukaan kansainvälisiin projekteihin? Tervetuloa KVT:n kevään infoiltaan Zoomiin kuulemaan lisää!

Tule tutustumaan kansainvälisen vapaaehtoistyön maailmaan ja KVT:n toimintaan. Vapaaehtoistyötä tehdään niin Suomessa kuin ulkomaillakin: Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Illan aikana kerromme erilaisista mahdollisuuksista osallistua vapaaehtoistyöhön ulkomailla, esimerkiksi leirillä, pitkäaikaisvapaaehtoisena ja Euroopan solidaarisuusjoukkojen kautta. Lisäksi kerromme kotikansainvälistymisen vaihtoehdoista leirinvetäjänä Suomessa tai muussa kotimaan toiminnassa. Esittelyn jälkeen olemme varanneet aikaa keskustelulle ja voit myös kysellä lisää sinua kiinnostavista mahdollisuuksista.

Merkitse kalenteriin ma 20.4. klo 18-20 KVT:n etäinfoilta! Ilmoittaudu tapahtumaan Zoomissa etukäteen. Saat ilmoittautumisen jälkeen sähköpostiisi vahvistusviestin, josta löydät linkin itse Zoom-tapahtumaan.

Tervetuloa mukaan!

Etelän leireille ja pitkäaikaisvapaaehtoistyöhön lähtevien valmennus la 18.4. Helsingissä

Solidaarisen maailman rakentamista? Kokemuksia, jotka kantavat läpi elämän? Uuden oppimista ja taitoja tulevaisuuden varalle?  Näitä saa vapaaehtoistyöstä maailmalta!

KVT järjestää seuraavan lähtövalmennuksen vapaaehtoisille lauantaina 18.4.2026 klo 9:30-16:30 Helsingissä. Valmennukseen osallistumista edellytetään kaikilta, jotka lähtevät Etelän leirille tai 1-12 kuukauden kestoiseen, pidempiaikaiseen vapaaehtoistyöhön. Valmennukseen ovat tervetulleita osallistumaan kaikki, jotka ovat jo hakeneet vapaaehtoistyöhön tai joilla on suunnitelmissa lähteä vapaaehtoistyöhön vuoden 2026 aikana. Valmennuksen voi hyvin siis käydä jo ennakkoon eikä projektikohdetta tarvitse vielä olla tiedossa!

Valmennus järjestetään Helsingissä, tarkemman paikan saat tietoosi ilmoittautuessa. Päivän aikana tutustutaan KVT:n toimintaan sekä käsitellään monipuolisesti kansainväliseen vapaaehtoistyöhön liittyviä asioita, vapaaehtoistyöhön valmistautumista, käytännön järjestelyjä, vapaaehtoistyön vastuullisuutta ja vapaaehtoistyön merkitystä. Tämän lisäksi valmennuksessa tavataan muita vapaaehtoistyötänsä suunnittelevia ja kokemusta jännittäviä ihmisiä. Valmennus on toiminnallinen ja vuorovaikutuksellinen, joten osallistujien toivotaan olevan aktiivisia. Valmentajina toimivat KVT:n kokeneet vapaaehtoiset, jotka ovat kaikki olleet aiemmin vapaaehtoistyössä eri puolilla maailmaa. He kertovat päivän aikana omista kokemuksistaan ja vastaavat osallistujien kysymyksiin.

Tarjoamme päivän aikana pientä osallistumismaksua vastaan aamupalan sekä lounaan.

Valmennuspäivää ennen suoritetaan valmennukseen kuuluva verkko-osio, jota voi tehdä osissa omaan tahtiin. Verkkototeuksen suorittamiseen kannattaa varata yhteensä noin 2 tuntia, huomioithan tämän etukäteen! Ohjeet ja linkin saat myöhemmin tarkemmassa kutsukirjeessä.

Ilmoittautuminen ke 15.4. mennessä osoitteeseen . Kerrothan ilmoittautumisesi yhteydessä minne ja kuinka pitkäksi ajaksi suunnittelet lähteväsi vapaaehtoistyöhön sekä mahdollisesta erityisruokavaliostasi. Tarkempi kutsu valmennukseen ja verkko-osion ohjeet lähetetään noin kahta viikkoa ennen ilmoittautuneille. Kaikilla osallistuvilla tulee olla myös KVT:n jäsenmaksu maksettuna valmennuspäivään mennessä.

Tervetuloa!

ESC-vapaaehtoiseksi Roomaan touko-syyskuuksi?

Hei 18-30-vuotias nuori, kiinnostaisiko kesä Italiassa aktivismin, kansainvälisten vapaaehtoistyöprojektien tukemisen ja tapahtumien järjestämisen parissa? KVT:n sisarjärjestö SCI Italia etsii pikaisella aikataululla vapaaehtoista La Citta dell’Utopia -projektiin Roomaan! Projekti on osa Euroopan Solidaarisuusjoukot (ESC) -ohjelmaa, jossa vapaaehtoisen osallistumiskulut on katettu EU-rahoituksella.

Lue lisää

KVT:n toimisto kiinni 2.-6.4.

KVT:n toimisto on kiinni pääsiäisen yli kiirastorstaista pääsiäismaanantaihin 2.-6.4.2026. Palaamme työn ääreen taas 7.4. alkaen.

Toivotamme oikein mukavaa pitkää viikonloppua kaikille KVT:n ystäville!

Avoin työpaikka: tule KVT:n leiritoiminnan koordinaattoriksi!

KVT etsii LEIRITOIMINNAN KOORDINAATTORIA määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 01.03.2026-30.09.2026.

Työaika tehtävässä vaihtelee siten, että se on maalis-, huhti- ja syyskuussa 50% (18,75h/viikko) ja toukokuusta elokuuhun 70% (26,25h/viikko). Palkkaus sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen vaativuusryhmä 4 mukaan (peruspalkka 2 349,35€, josta osuus työajan mukaan + mahdolliset lisät). Tehtävän täyttämisen ehtona on myönteinen rahoituspäätös Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Leiritoiminnan koordinaattori vastaa KVT:n leiritoiminnan koordinoinnista Suomessa. Tehtävät sisältävät Suomessa järjestettävien kansainvälisten vapaaehtoisleirien valmistelua sekä yhteydenpitoa leirijärjestäjiin ja leirinvetäjiin, leirinvetäjävalmennusten ja leirivierailujen suunnittelua ja toteuttamista sekä Suomeen saapuvien leiriläisten sijoittamista leireille. Lisäksi työnkuvaan sisältyy viestinnän tehtäviä erityisesti sosiaalisessa mediassa ja KVT:n nettisivuilla sekä vierailuina yhteistyötahojen luo leiritoimintaan liittyen.

Työhön saattaa sisältyä jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä ja matkustamista silloin tällöin.

Etätyön tekeminen osittain on mahdollista, mutta toivomme että voit työskennellä myös toimistolta käsin. KVT:n toimisto sijaitsee Rauhanasemalla Helsingin Itä-Pasilassa. Laajemmasta etätyöskentelystä voidaan kuitenkin neuvotella tarvittaessa, koska KVT:n toimisto ei ole esteetön.


Edellytämme hakijalta:

  • KVT:n arvojen jakamista
  • kokemusta pienen järjestön toiminnasta
  • kiinnostusta kansainvälistä vapaaehtoistyötä kohtaan
  • kokemusta vapaaehtoistoiminnan koordinoinnin työtehtävistä (vapaaehtoisten rekrytointi, kouluttaminen ja tukeminen)
  • kokemusta koulutusten ja tapahtumien järjestämisestä
  • kiinnostusta monenlaisia tehtäviä kohtaan sekä järjestelmällisyyttä ja itsenäistä työotetta
  • ennakkoluulottomia ja avoimia vuorovaikutustaitoja erilaisissa asemissa olevien ryhmien kanssa
  • sujuvia IT-taitoja
  • suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa

Luemme eduksi:

  • aiemman kokemuksen KVT:n toiminnasta tai muun kokemuksen kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä
  • viestintäosaamisen
  • muun kielitaidon

Mitä tarjoamme?

  • joustavan ja mukavan työympäristön
  • laaja-alaisen työnkuvan ja mahdollisuuden toiminnan kehittämiseen
  • tiiviin yhteisön ja yhdessä tekemisen aktiivisten vapaaehtoisten kanssa
  • näkökulmia ja verkostoitumismahdollisuuksia kansainvälisen rauhantyön kentällä
  • merkityksellisen työn ruohonjuuritason rauhanjärjestössä

Hakemukset ansioluetteloineen lähetetään 8.3.2026 mennessä sähköpostitse osoitteeseen (laita otsikkoon maininta työhakemus). Toivomme työntekijän voivan aloittaa mahdollisimman pian maaliskuussa, joten aloitamme haastattelut jo hakuaikana.

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Eveliina Viitaniemi, tai puhelimitse 045 1049828 ti 24.2. klo 16-17 ja ma 2.3. klo 10-11.

Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry on rauhanjärjestö, joka haluaa toiminnallaan edistää rauhaa, aktiivista kansalaisuutta, yhdessä tekemistä ja yhdenvertaisuutta. KVT:n päätoimintamuoto on kansainvälisten vapaaehtoisleirien järjestäminen Suomessa ja vapaaehtoisten lähettäminen Suomesta ulkomaille. KVT on osa kansainvälistä rauhanjärjestöä Service Civil International (SCI), jonka kumppanijärjestöjen projekteihin välitämme vapaaehtoisia. Suomen Rauhanliiton jäsenenä KVT tekee yhteistyötä myös muiden kotimaisten rauhanjärjestöjen kanssa.

Järjestä vapaaehtoistyöleiri vuonna 2026!

Tiedätkö työn, joka kaipaa tekijöitä? KVT tuo vuosittain kymmeniä kansainvälisiä vapaaehtoisia Suomeen vapaaehtoistyöleireille. Etsimme nyt leirikesän mahdollistajia eli leirinjärjestäjiä vuodelle 2026! Onko sinulla kohennusta kaipaava kylätalo, kitkemistä tarvitseva luomupelto tai paikallistapahtuma ilman apukäsiä ja visionäärejä? Järjestä kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri tai vinkkaa asiasta tutuille.

Mikä vapaaehtoistyöleiri?

  • Leirille osallistuu esimerkiksi 8-12 leiriläistä ja 2 vapaaehtoista leirinvetäjää. Mutta leiriläisten määrä voi vaihdella myös välillä 5-20 leiriläistä.
  • Leiri kestää kymmenestä päivästä kolmeen viikkoon.
  • Leirillä tehdään käytännönläheistä työtä, joka ei vaadi erityistä ammattitaitoa.
  • Leirin voi järjestää yleishyödyllinen yhteisö kuten yhdistys, oppilaitos, kunnallinen nuorisotoimi, osuuskunta tai seurakunta.
  • Leirin järjestävä yhteisö tarjoaa talkooperiaatteen mukaisesti vapaaehtoisille ylläpidon sekä työnohjauksen.
  • Useimmat leirit järjestetään kesällä, mutta leirin järjestäminen myös muuhun vuodenaikaan on mahdollista.
  • KVT rekrytoi vapaaehtoiset sekä auttaa käytännön asioiden hoitamisessa.

Miksi järjestäisin leirin?

Leiri on hyvä tapa saada hoidettua tehtävä, jolle ei tunnu löytyvän aikaa tai tekijöitä. Leirin avulla saatte myös näkyvyyttä yhdistyksenne toiminnalle ja kotipaikallenne, levitettyä osaamistanne sekä innostettua uusia ihmisiä leirin teeman pariin.

Parhaimmillaan leirit elävöittävät paikallisyhteisöjä ja luovat monikulttuurisia kohtaamisia pienille paikkakunnille. Jos yhdistyksesi tai yhteisösi on vailla reipasta talkooapua, älä epäröi ottaa yhteyttä!

Tule tutustumaan leirijärjestelyihin tarkemmin KVT:n leirinjärjestäjien etäinfoon ma 15.12.2025 klo 17-18:30. Ilmoittaudu mukaan Zoomiin ja saat vastausviestissä varsinaisen osallistumislinkin.

Mitä leirin järjestäminen maksaa?

Leirin järjestäjät maksavat KVT:n leirikoordinaatiomaksun, joka on 220€ vuonna 2026. Lisäksi perinteisillä leireillä leirinjärjestäjä vastaa leiriläisten majoitus- ja ruokakuluista leirin aikana. Ruokabudjetti on useimmilla leireillä noin 1500 euroa, kun leiri kestää 10 päivää ja osallistujia on 10.

Millaisia leirejä on aiemmin ollut?

Katsaus kesän 2024 leireihin. Kesällä 2024 järjestettiin kuusi leiriä ympäri Suomea. Pohjoisin leiri oli Kaukosen kylässä Kittilässä ja isoin leiri oli Tavastkengän leiri, jossa kunnostettiin jokia 12 vapaaehtoisen voimin.

Ylen tekemä videopätkä Äijälän leiristä

Video Mankilan leiristä 2017

Video Tavastkengän leiristä

KVT:n vapaaehtoisten tarinoista löydät myös kokemuksia aiemmilta leirijärjestäjiltä (mm. Porvoo, Mäntsälä, Veneskoski, Forssa).

Kiinnostuitko? Täytä alustava kysely (saa KVT:n toimistolta pyydettäessä) tai lue lisää leirin järjestämisestä nettisivuiltamme. Linkitetystä leirijärjestäjän oppaasta saat paljon lisätietoa. Meihin voit myös olla yhteydessä kaikkien leireihin liittyvien kysymysten kanssa:

Tee kesästä 2026 ikimuistoinen – järjestä kansainvälinen vapaaehtoisleiri ja jätä kestävä jälki!

KVT:n syysvuosikokous ja pikkujoulut 27.11. Helsingissä

Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n syysvuosikokous on tulossa torstaina 27.11.2025 klo 17:30 Rauhanaseman saunatuvalla, Helsingissä (Veturitori 3). Kokoustila sijaitsee Rauhanaseman kellarikerroksessa portaiden päässä, mutta tilaan on mahdollista tulla myös rampin kautta. Tilat eivät kuitenkaan ole täysin esteettömät. Tarkemmat esteettömyystiedot löydät Rauhanaseman sivuilta: https://rauhanliitto.fi/rauhanasema/tilojen-vuokraus/tupa-ja-sauna/.

Syysvuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. puheenjohtajan ja johtokunnan valinta vuodelle 2026 sekä toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2026. Lue lisää johtokuntaan tai puheenjohtajaksi hakemisesta. Vuosikokous on kaikille avoin, mutta vain jäsenillä on oikeus äänestää. Muista siis huolehtia, että olet liittynyt jäseneksi ennen kokousta. Kutsut lähetetään jäsenille suoraan sähköpostitse, joten huolehdithan myös, että yhteystietosi ovat ajan tasalla. Vuosikokoukseen ja jäsenyyteen liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä toimistolle .

Syyskokouksen jälkeen jatkamme Rauhanaseman saunatuvalla illanviettoa pikkujoulumerkeissä. Tarjolla on pientä naposteltavaa sekä kahvia ja teetä. Tule siis mukaan viettämään iltaa hyvässä seurassa vaikka et vuosikokoukseen pääsisikään.

Tervetuloa!