Vapaaehtoisena maailmalla pandemian aikaan

Kaksi koronan keskellä vapaaehtoisena maailmalla ollutta kertovat kokemuksistaan. Miten kansainvälisyys onnistui koronapandemian keskellä ja mitä siitä jäi käteen?

Kaksi naista hymyilee mielenosoituskylttien takaa

Vapaaehtoisena Italiassa koronan aikana – Teksti ja kuvat: J. Rainero

Kun korona saapui Eurooppaan olin ESC vapaaehtoisena Roomassa. Kun Italian rajoja alettiin sulkea ja lentoja perua, minun piti tehdä nopea päätös siitä jäisinkö Italiaan vai jättäisinkö vapaaehtoisprojektin kesken. Olin nauttinut paljon elämästäni Italiassa ja maaliskuussa 2020 uskottiin vielä siihen, että pandemia voitaisiin selättää kahden viikon karanteenilla, joten tein päätöksen jäädä. Kahden viikon karanteeni muuttui lopulta kolme kuukautta kestäneeksi ulkonaliikkumiskielloksi, jolloin kotoa poistuttiin ainoastaan kauppaan tai apteekkiin lupalappu kourassa.

Vapaaehtoistyöt näyttivät hyvin erilaiselta ennen koronaa, ensimmäisen aallon aikana ja sen jälkeen. Olin vapaaehtoistöissä SCI Italian paikallisessa yhteisökeskuksessa (social center). Järjestimme viikoittaisia tapahtumia, joissa käsittelimme sekä paikallisia että globaaleja ongelmia mm. anti-fasismiin ja sukupuolisyrjintään liittyen. Päiväsaikaan paikalliset trans- ja maahanmuuttaja organisaatiot kokoontuivat keskuksessa ja iltaisin naapuruston jäsenet saapuivat paikalle osallistumaan keskuksen järjestämille kursseille. SCI Italia järjesti yhteisökeskuksessa myös aktiivisesti kansainvälistä toimintaa työleirien ja koulutusten muodossa.

Ennen koronaa jokainen työpäivä yhteisökeskuksessa oli ollut erilainen. Se saattoi sisältää esimerkiksi tulevien tapahtumien markkinointia sosiaalisessa mediassa tai naapurustossa, kokkaamista tapahtumissa, englannin kurssin opettamista tai sosiaalisten suhteiden rakentamista yhteisökeskuksessa toimivien järjestöjen välille. Osallistuimme yhteisönä aktiivisesti myös muiden Roomassa toimivien sosiaalisten liikkeiden järjestämiin tapahtumiin kuten mielenosoituksiin. Korona muutti luonnollisesti kaiken.

Kolme naista työkalujen ja laudanpätkien kanssa

Yhteisökeskuksien ovet suljettiin jo ennen ulkonaliikkumiskiellon alkua. Kun koko yhteisökeskuksen olemassaolo perustui sosiaaliselle kanssakäymiselle ja ihmisten kohtaamiseen, oli aktiviteettien siirtäminen zoomiin oli vaikeaa. Koska koronatilanne muuttui jatkuvasti, tulevia aktiviteetteja oli myös vaikea suunnitella. Etä-työskentelimme kolme kuukautta ja järjestimme sen aikana mm. online festivaalit ja kurssitoimintaa. Kaikki fyysiset kesälle suunnitellut festivaalit, työleirit ja koulutukset kuitenkin peruttiin. Se oli kova paikka, koska kyseiset tapahtumat olivat vuoden kohokohta yhteisökeskukselle ja vapaaehtoisille koko vapaaehtoisjakson odotetuin osio. Vaikka olin ehtinyt kokea paljon ennen koronaa, tuntui myös siltä, että iso osa vapaaehtoiskokemuksesta jäi koronan takia elämättä.

Ulkomailla asuminen korona-aikaan toi myös lisähaasteita arkeen. Ulkonaliikkumiskiellon aikaan uusista koronarajoitteista tiedotettiin ainoastaan italiaksi ja säännöt muuttuivat jatkuvasti. Kun kämppikseni sairastui koronaan, jonotin sairaalan edessä viisi tuntia päästäkseni koronatestiin, eikä minua lopulta suostuttu testaamaan julkisessa terveydenhuollossa, koska en ollut italialainen. Projektin lopun lähestyessä korona painoi myös mieltä, koska lentoja peruttiin edelleen jatkuvasti.

Kaikesta kuitenkin selvittiin ja olin projektin päätyttyä tyytyväinen päätöksestäni jäädä Italiaan. Korona oli muuttanut radikaalisti sekä vapaaehtoisprojektini sisältöä että arkeani Italiassa, mutta Suomeen palattuani päällimmäisenä mieleen eivät kuitenkaan olleet jääneet koronan aiheuttamat ongelmat vaan uudet hienot kokemukset ja kaikki Roomassa tapaamani ihmiset. Kun oli kokenut korona-ajan Italiassa, oli myös helppo arvostaa sitä miten helpolla Suomessa oli selvitty ja miten vähän korona rajoitti elämää täällä. Kun oli istunut kolme kuukautta neljän seinän sisällä, tottunut käyttämään maskia ulkona kolmenkymmenen asteen helteessä ja maksamaan mansikoita koronatesteistä, suomalainen marina maskisuosituksista ja ravintoloiden sulkemisesta lähinnä nauratti.

Ryhmä ihmisiä hassuttelee ruokapöydän ääressä leipoessaan

Useita rakennuksia, joissa aurinkopaneeleita, ja suuri lasikupu vihreällä nurmella

Vapaaehtoistyöleirillä Saksassa – Teksti ja kuvat: K. Elomaa

Olin viime elokuussa – jo toisena kesänä peräkkäin – vapaaehtoistyöleirillä Pohjois-Saksan Glücksburgissa. Leiri järjestettiin ilmasto- & energiapuisto Artefactissa. Artefact on Saksan ensimmäinen uusiutuvaan energiaan perustuva puisto, joka toimii samalla kansainvälisenä kestävän kehityksen koulutuskeskuksena. Artefact tuottaa itse tarvitsemansa energian aurinkoa, tuulta ja biomassaa käyttäen (ylijäämä myydään paikalliseen sähköverkkoon), lisäksi alueella käytetään vettä säästäviä tekniikoita. Puistossa järjestetään seminaareja ja kokouksia tiloissa, jotka on suunniteltu energiaa säästävin materiaalein. Koululaisryhmille järjestetään opastettuja kierroksia, joissa tärkeänä elementtinä on oppilaiden mahdollisuus omakohtaisesti kokeilla ja havainnoida erilaisia energiaa tuottavia laitteita & pienkoneita. Alueella järjestetään myös ekomatkailuun nivoutuvaa majoitustoimintaa.

Osallistuin samaan projektiin siis kahtena vuotena peräkkäin. Elokuussa 2020 oli mahtavaa, että ylipäätään pääsi ulkomaille vapaaehtoiseksi. Tilanne oli viime kesänä paljolti samanlainen, näytti nimittäin pitkään siltä, ettei Suomesta pääse lähtemään ulkomaan leireille. Minun onnekseni toissa kesän leirini leirinvetäjät laittoivat minulle viestiä, jossa kyseltiin mahdollisuuttani osallistua jälleen leirille. Epäilin, ettei se ollut koronarajoitusten vuoksi mahdollista, mutta sain neuvoksi ottaa yhteyttä suoraan Saksan SCI:hin. Saksasta tuli ystävällinen vastaus, jonka mukaan he ottavat puolestaan yhteyttä Suomeen KVT:hen (Kansainvälinen Vapaaehtoistyö ry). 

Sain tämän jälkeen KVT:stä vastauksen, että pääsen lähtemään Saksaan tutulle leirille, mutta  sitä ennen hyväksyin kirjallisesti paperin, jossa sitoudun korvaamaan itse (omalla vakuutuksellani) kaikki ne mahdolliset kulut ja esim. aikataulumuutokset, jotka mahdollisesti johtuisivat koronapandemiasta (poislukien SCI:n vakuutuksen kattamat sairaanhoitokulut leirin aikana).

Ryhmä vapaaehtoisia niittotyössä
Kaksi ihmistä selin kameraan, taustalla useita telttoja pystytetty nurmelle

Glücksburgin leirillä oli näin korona-aikana turvallista majoittua omissa teltoissa. Toissa kesänä saimme nauttia aurinkoisesta & lämpimästä säästä, mutta tänä vuonna sateli lähes päivittäin – siitä huolimatta teltat pysyivät kuivina, ja mielialamme korkealla. Työtehtävämme olivat moninaisia. Viime vuonna poistimme haitallisia vieraskasveja, kartoitimme & korjailimme aurinkopaneeleja, korjasimme afrikkalaistyyppisen käsivesipumpun ja isompana projektina rakensimme yhdistettyä hyönteishotellia / meluseinää.

Tänä vuonna tehtäviimme kuului mm. haitallisten kasvien poistaminen, viherkattojen hoitaminen, puuhakkeen talikointi ulkovarastossa peräkärryyn ja sieltä lopuksi talikointi toiseen varastoon tulevaa lämmitystä varte, maakaapelin kaivaminen, energiapuiston pienten puukatosten alimmaisten puuosien suojaaminen maakosketukselta, vesialtaan tyhjennys ja uudelleen vuoraus, tuulimylly / vesiallas / vesisäiliö -konstruktion kehittäminen & osittainen uudelleen rakentaminen.

Iltaisin ja vapaa-ajalla nautimme mm. uimisesta Itämeressä ja pyöräilystä, sekä erilaisista kehittävistä työpajoista. Leirillä oli pääasiassa vegaaniruokavalio. Saimme nauttia samalla eri maiden erikoisuuksista. Itselläni oli molempina vuosina ilo valmistaa (muiden avustamina) karjalanpiirakoita. Meillä oli kaasukeittimen & pienen sähkölevyn lisäksi käytössämme ulkona puulämmitteinen uuni. Tänä vuonna päivittäinen keittiötiimi muodostettiin kahdesta henkilöstä (kokeneempi & kokemattomampi), jotka huolehtivat päivän kolmen eri aterian valmistuksesta.

Suihkut lämpenivät aurinkoenergialla – tänä vuonna lämmintä vettä ei – sateisen pilvisistä säistä johtuen – riittänyt joka päivä kaikille halukkaille. WC:t olivat meille suomalaisille tuttuja perinteisiä ulkohuusseja.

Leirin osallistujilta edellytettiin leirille saapuessa negatiivista koronatestitulosta. Papereita ei erikseen kysytty, vaan asiaa kysyttiin suullisesti. Eräs kaksi rokotusta saanut leiriläinen kärsi leirin alkuvaiheessa flunssan oireista. Hänelle tehtiin kaksi peräkkäistä pikatestiä, jotka molemmat osoittautuivat negatiivisiksi. Teimme tämän vuoden leirillä viikonloppuretken pyöräillen telttailemaan Tanskan puolelle. Pyöräilyn aluksi kävimme koko porukalla Glücksburgissa ilmaisessa antigeenitestissä. Tanskan puolelle siirtyminen tapahtui pientä kävelysiltaa pitkin, jossa ei näkynyt yhtään viranomaista.

Laavu, polkupyöriä ja vapaaehtoisia makuupusseineen metsässä

Korona-aika on aiheuttanut monia haasteita ja ongelmia meille kaikille, eikä kansainvälinen vapaaehtoisleiri -toiminta muodosta tästä poikkeusta. Suomeen ei ole juuri päässyt ulkomaisia vapaaehtoisia, eikä täältä ole ollut helppoa leireille ulkomaille. Artefactissa on normaalisti järjestetty kesäisin  kaksi vapaaehtoisleiriä, mutta nyt kahtena vuonna peräkkäin on pystytty järjestämään vain yhdet leirit. Itse koen, että näiden kahden vuotuisen leirin onnistunut toteutuminen on erittäin merkityksellistä. Artefactissa on kärsitty siitä, että koronarajoitusten vuoksi esim. koululaisryhmien vierailut olivat pitkään tauolla, eikä kokouksia tai seminaareja järjestetty. Nyt tilanne näyttää jo valoisammalta. Meidän kahden viikon työskentelymme oli molempina vuosina todella antoisa ja mieleenpainuva kokemus – monipuolisten työtehtävien, ja antoisan vapaa-ajan, sekä mahtavan yhteishengen ansiosta. Aikaansaannoksiamme tärkeämmäksi asiaksi koin sen, että meidän kansainvälinen vapaaehtoisporukkamme toi toivoa, intoa ja vaihtelua paikallisille isännille & pitkäaikaisvapaaehtoisille heidän työssään Artefactin kestävän kehityksen energia- ja ilmastotyössä.

Vastuullisen vapaaehtoistyön työpaja ke 17.11. (verkossa)

Tarvitaanko kansainvälistä vapaaehtoistyötä? Kuka siitä hyötyy? Minkälaista kansainvälisen vapaaehtoistyön tulisi olla 2020-luvulla sekä koronanjälkeisessä maailmassa? Tule pohtimaan kanssamme näitä kysymyksiä ja vastuullisuuden eri näkökulmia!

KVT:n verkkotyöpaja aiheesta järjestetään keskiviikkona 17.11. klo 17.30-20.00. Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Aiempaa vapaaehtoistyökokemusta tai aiempaan työpajaan osallistumista ei edellytetä vaan kaikki voivat osallistua.

Työpaja järjestetään verkossa Zoom-alustalla. Ilmoittaudu etukäteen täällä. Ilmoittauduttuasi saat varsinaisen osallistumislinkin työpajaan automaattisesti. Otamme mukaan 15 ensin ilmoittautunutta.

Ilmoittautuneille lähetetään myös pieni ennakkotehtävä sähköpostilla aiheeseen virittäytymiseksi.

Ihmisiä piknikillä ulkona

Infoilta kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä ke 3.11. (verkossa)

Mikä KVT? Mikä vapaaehtoistyö? Missä, miten ja milloin? Voisinko tehdä jotain nyt? Entä ensi vuonna? Mitä vapaaehtoistyötä voin tehdä Suomessa? Vastaukset löytyvät KVT:n infoillasta!

Marraskuussa järjestettävässä syysinfossa KVT tarjoaa mahdollisuuden tutustua kansainvälisen vapaaehtoistyön maailmaan. Vapaaehtoistyötä tehdään niin Suomessa kuin ulkomaillakin: Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Tapahtumassa kuulet erilaisista mahdollisuuksista osallistua vapaaehtoistyöhön leirillä tai pitkäaikaisvapaaehtoisena. Lisäksi kerromme eri mahdollisuuksista toimintaan kotimaassa, mm. kotimaan leirit, työryhmät, leirin järjestäminen. Esittelyn jälkeen voit myös kysellä lisää sinua kiinnostavista mahdollisuuksista.

Ke 3.11. tapahtuma järjestetään Zoom-alustalla klo 18-19:30. Ilmoittaudu etukäteen tästä linkistä: saat paluupostissa varsinaisen liittymislinkin tapahtumaan.

Tervetuloa mukaan!

Haku KVT:n työryhmiin on auki

Hyödynnä omaa osaamistasi ja omia vapaaehtoistyökokemuksia Suomesta ja maailmalta! KVT:lla pyörii kaksi vakiintunutta työryhmää, joista Koordis keskittyy Suomen leiritoimintaan ja Pave pitkäaikaisvapaaehtoisten vaihtoon. Lisäksi KVT:n uusi maahanmuuttajatoiminnan työryhmä etsii vapaaehtoisia!

Työryhmät toimivat vapaaehtoisvoimin ja ovatkin siksi oiva väylä kokemuksen kasvattamiseen ja uuden oppimiseen vapaaehtoistyöstä. Työryhmät sopivat sekä jo paljon nähneille vapaaehtoisille että ensi askeleitaan kansainvälisessä vapaaehtoismaailmassa ottavalle. Työryhmissä hommia tehdään yhdessä sekä kotimaan tasolla että kansainvälisen verkostomme kanssa.

Koordis

KVT:n leirikoordinaatioryhmä, Koordis, pitää yhteyttä leirijärjestäjiin syksystä alkaen, valmentaa leirinvetäjiä keväisin, vierailee Suomen leireillä kesäisin, arvoi leirikauden onnistumista ja suunnittee jatkoa syksyisin. Koordiksessa pääsee vaikuttamaan siihen, millaisen leirikokemuksen Suomeen saapuvat kansainväliset vapaaehtoiset sekä meidän omat leirinvetäjät ja leirijärjestäjät saavat! Vaihdamme myös kuulumisia kansainvälisen verkostomme kanssa, kehitämme vapaaehtoistyöleirien toimintatapoja yhdessä sekä seuraamme toiminnan laatua.

Pave

Pavessa, eli pitkäaikaisvapaaehtoisten työryhmässä, toiminta painottuu hakemusten käsittelyyn, kyselyihin vastaamiseen, vapaaehtoisten haastattelemiseen sekä valmennusten ja palanneiden vapaaehtoisten tapaamisten järjestämistämiseen. Pavessa voit  jatkaa oman pitkäaikaisvapaaehtoistyön mukana tulleiden kokemusten parissa työskentelyä: jakamalla kokemuksiasi uusille lähtijöille voit helpottaa heidän vapaaehtoisjaksoaan ja parhaan mahdollisen kokemuksen saamista. Vertaistuki niin suunnitteluvaiheessa, paikan päällä kuin palatessa on usein korvaamatonta. Pavessa pääset myös tutustumaan moniin muihin kumppanimaihin ja heidän projekteihinsa.

Maahanmuuttajatoiminnan työryhmä

Maahanmuuttajatoiminnan työryhmässä huolehditaan mm. siitä, että kullekin KVT:n vapaaehtoistyöleirille osallistuu 1-2 Suomessa aseuvaa turvapaikanhakijaa. Työryhmä siis pitää yhteyttä vastaanottokeskuksiin, tiedottaa vapaaehtoistyömahdollisuuksista, arvioi toimintaa ja tarvittaessa osallistuu leiriosallistujien haastatteluihin. Maahanmuuttajatoiminnasta kiinnostuneet vapaaehtoiset myös järjestävät säännöllisesti vapaa-ajan ohjelmaa Punavuoren vastaanottokeskuksessa Helsingissä.

Tule mukaan kehittämään toimintaa, jakamaan kokemuksia ja ylläpitämään kansainvälistä vapaaehtoisuutta!
Työryhmien toiminnasta voit lukea lisää KVT:n nettisivuilta. Sivuilla on myös ohjeet yhteydenottoihin, mikäli haluat lähteä mukaan.

Vapaaehtoispäivät su 3.10.

Tervetuloa KVT:n Vapaaehtoispäiville su 3.10.2021!

Tule kokemaan vapaaehtoistyön tunnelmaa ja tutustumaan muihin Suomessa ja maailmalla vapaaehtoistyössä olleisiin! Vaikka kulunut vuosi on ollut hankalaa aikaa vapaaehtoistoiminnan ja varsinkin kansainvälisen liikkuvuuden kannalta, on silti tärkeää päästä purkamaan kokemuksia ja oppimaan toinen toisiltamme.

Vapaaehtoispäivät on tarkoitettu kaikille KVT:n toiminnassa mukana olleille: ulkomailla tai kotimaassa leirillä olleille, pikäaikaisvapaaehtoisena olleille, ESC-projekteissa olleille, leirijärjestäjille, paikallisryhmissä ja tapahtumissa mukana olleille jne. Lisäksi uudet, KVT:n toiminnasta kiinnostuneet vapaaehtoiset voivat osallistua iltapäivän ohjelmaan.

Vapaaehtoispäivät järjestetään Rauhanasemalla Helsingissä, mikäli koronatilanne sen sallii. Tämä varmistetaan lähempänä tapahtumaa.

Vapaaehtoispäivät alkavat sunnuntaina 3.10. klo 10:00 ja kestävät noin klo 16 asti. Aamu on varattu KVT:n kautta vapaaehtoistyötä tehneille ja leirinjärjestäjille, silloin jaetaan kokemuksia ja pidetään palautetyöpajat erilaisissa toiminnoissa mukanaolleille. Aamun osuus kestää noin klo 13 asti, jolloin pidämme lounastauon ja siirrymme iltapäivän ohjelmaan. Iltapäivällä on avoimien ovien aika ja aivan kaikki KVT:n toiminnassa olleet sekä toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan! Iltapäivän ohjelmaan kuuluu KVT:n toiminnan esittelyä ja hauskaa yhdessä tekemistä sekä toisiimme tutustumista.

KVT tarjoaa aamun työpajaan osallistuville aamupalan. Tarjoamme myös lounaan, johon myös iltapäivän ohjelmaan ilmoittautuneet ovat tervetulleita.

Pyydämme kaikkia niin aamun kuin iltapäivän ohjelmaan mukaan haluavia ilmoittautumaan etukäteen, jotta voimme varata riittävästi ruokaa ja suunnitella ohjelman yksityiskohdat osallistujamäärän mukaan. Ilmoittautuminen on auki pe 1.10. klo 15 asti. Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä.

Tervetuloa mukaan!

Haetaan vapaaehtoista EU-rahoitteiseen MOVE-hankkeeseen!

Mobility of Volutneering? Eco-friendly! -hankeeseen etsitään yhtä vapaaehtoista mukaan edustamaan KVT:ta ja tuomaan hankkeen oppeja myös KVT:n toimintaan. Hanke keskittyy kansainväliseen vapaaehtoistyöhön läheisesti liittyvään matkustamiseen ja sen vaikutuksiin ja vaihtoehtoihin.

Hankkeen ensimmäinen vaihe on tapaaminen Saksassa 12.-19.9. Tämän jälkeen hankkeen puitteissa työstetään sekä yhteisesti että oman järjestön tasolla liikkumiseen liittyviä ohjeita, työpajoja tai muita toimintoja. Hankkeen viimeinen vaihe on helmi-maaliskuussa 2022 tapahtuva yhteeveto ja hankkeen puitteissa kehitettyjen materiaalien viimeistely.

KVT:n kautta hankkeeseen valittavalta vapaaehtoiselta toivotaan jonkin verran aiempaa kokemusta KVT:sta ja toiminnastamme SCI:n verkostossa sekä valmiutta tuoda hankkeen oppeja myös KVT:n toimintaan. Etusijalla ovat sellaiset vapaaehtoiset, jotka pystyvät olemaan mukana koko hankkeen ajan.

Haun deadline on 1.8. Ota yhteyttä jos kaipaat lisätietoja hankkeesta tai osallistujahausta! Tarkempia tietoja ja hakulinkit löydät hakukuulutuksesta.

Sharing camp memories on Thu 11th of June

Have you volunteered through KVT on a workcamp abroad or taken part in one of our workcamps in Finland? Would you feel like taking a moment for refreshing your memories from the camp(s) in good company? Join our online camp memory sharing evening on Thursday June 11th!

Joukko ihmisiä järven rannalla

The workcamp season is coming up but for many of us the ongoing situation with COVID-19 is setting limitations for being able to gather together physically, for workcamps or other purposes. In order to keep up the spirit of our volunteer community despite the lack of traditional, face-to-face activities, we are organizing this virtual evening for our volunteers to get together for recollecting the funny moments, challenges, cultural encounters or whatever they wish to share from their workcamps.

It doesn’t matter whether your camp took place last year or 10 years ago, you’re equally welcome to join to share your experiences and to grasp a piece of camp atmosphere from your own couch! Besides nostalgizing together, this event might also be an opportunity to share your thoughts about alternative ways of volunteering in this exceptional situation.

HOW TO JOIN:

The event will be held on Zoom on Thursday 11 June at 6 pm (UTC+3).

Please sign up beforehand via this registration form:
https://us02web.zoom.us/meeting/register/tZAlf–hqjopG92mWaAAADgTrJDfUuQnGLey
You will receive the Zoom link for the event in your email after registration.

Also, it will be even more fun if you have a picture or other memory object from your workcamp that you would like to share with others on the call. Hope to see many of you on June 11th!

Leirielämää Vorobyevkassa Venäjällä

Aloitin toimintani KVT:ssä nuorena opiskelijana. Vuosien ajan osallistuin säännöllisen epäsäännöllisesti Turun paikallisryhmän toimintaan, mutten koskaan osallistunut työleireille tai ollut muutenkaan ulkomailla KVT:n kautta. Ajatus leirille osallistumisesta jäi kuitenkin kytemään, ja viime kesänä aika oli viimein kypsä sen toteuttamiseen. 

Teksti: M. Tolvanen. Kuvat: S. Egorov.

Ennen leirille lähtöä minun oli luonnollisesti löydettävä sopiva projekti. Etsin erityisesti leirejä, joilla voisin toimia taiteen, kulttuurin tai kansanperinteen parissa. Aluksi suuntasin katseeni Etelä-Eurooppaan; Espanjasta, Italiasta ja Kreikasta ei kuitenkaan tuntunut löytyvän sopivia leirejä, joten laajensin hakualuettani. Yllätyksekseni mielenkiintoisimmat leirit löytyivät Venäjältä. Innostuin erityisesti leiristä, jolla vapaaehtoiset avustaisivat kansanperinnefestivaalin järjestämisessä pienessä Vorobyevkan kylässä Etelä-Venäjällä. En googlaamisesta huolimatta löytänyt kylää Venäjän kartalta, mutta tämä ei haitannut, sillä tapaisin KVT:n paikallisen yhteistyöjärjestön vapaaehtoiskoordinaattorin Voronežin kaupungissa, josta suuntaisimme yhdessä Vorobyevkaan. 

Leiriläisiä Venäjällä

Kun hain leirille, sen kuvauksessa luki, että kyseessä olisi kansainvälinen vapaaehtoisleiri, jonka kielet olisivat englanti ja venäjä. Leirin lähestyessä sain kuitenkin tiedon, että kaikkien muiden ulkomaisten vapaaehtoisten osallistuminen oli eri syistä peruuntunut. Pohdin hetken aikaa, lähtisinkö minulle vaihtoehdoksi tarjotulle toiselle leirille, mutta alun perin valitsemani leiri vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin pitäytyä valinnassani.

Heinäkuun puolivälissä lähdin matkaan. Muutaman Moskovassa vietetyn päivän jälkeen matkasin junalla 500 kilometriä etelään Voronežiin. Siellä tapasin vapaaehtoiskoordinaattori Milanan ja leirin muut osanottajat. Pakkauduimme paikallisliikenteen minibusseihin ja aloitimme pitkän ja hikisen matkan kohti määränpäätämme.

Heinäntekoa

Päivä oli jo hämärtynyt myöhäisillaksi, kun saavuimme perille. Emme kuitenkaan menneet suoraan nukkumaan: meitä olivat vastassa festivaalin puuhamies Vasily ja naapurikylän paikallispoliitikko, jotka ohjasivat meidät pimeässä niityn poikki jälkimmäisen miehen omistamalle kalastusmajalle, jonne oli katettu rapuillallinen. Miehet patistivat meitä syömään, pitivät puheita – joista en venäjää osaamattomana ymmärtänyt mitään – ja kohottelivat maljoja. Jokaisen puheen jälkeen otettiin vodkaryyppy. Yöllä kävelimme uuteen majapaikkaamme ehkä hiukkasen horjuen. Seikkailu oli alkanut. 

Seuraavina päivinä jouduimme heti tositoimiin. Minä, Milana ja muutama muu saimme ensimmäiseksi tehtäväksemme festivaalialueen haravoinnin. Osa vapaaehtoisista levitti hiekkaa festivaalialueen rantaan, ja yksi leiriläinen oli keittiövuorossa. Työpäivät olivat pitkiä: aloitimme työt yhdeksän-kymmenen maissa aamiaisen jälkeen, söimme lounasta kahdelta ja lopetimme työt seitsemältä illalla. Olinkin ensimmäisten, fyysisesti raskaiden haravointipäivien jälkeen hieman huolissani siitä, kuinka väsynyt olisin leirin päätteeksi. 

Penkkejä

Ihmisiä haravoimassa

Perinnefestareiden järjestämispaikka oli Lomy Park, joka koostui “vanhan ajan maatilasta” härkineen, lehmineen, vuohineen ja hanhineen, suuresta päärakennuksesta ja pienen järven ympärille rakennetuista festivaalialueesta, rakennuksista ja installaatioista. Vieressä olevaan metsään oli myös rakennettu viehättävä polku riippusiltoineen, puuveistoksineen ja mehiläistarhoineen. Majoituimme päärakennuksen hostellissa; huoneinamme olivat vanhat junan makuuvaunut, jotka muodostivat osan päärakennuksesta. Meitä majoittui 2-3 joka hytissä. Hostellisiivessä asui vapaaehtoisten lisäksi festareiden ajaksi palkattuja paikallisia kausityöntekijöitä, joten tunnelma oli tiivis. Tämä ei haitannut muuten kuin öisin, kun vapaaehtoiset ja muu työporukka palasivat hytteihinsä erilaisista illanistujaisista – vaunujen äänieristys oli nimittäin puutteellinen, ellei olematon. Nukkumista vaikeutti myös se, että junapedeissä oli vain nimelliset pehmusteet. Oman mausteensa hostellielämään toivat lukuisat kovakuoriaiset, joita seikkaili lattioilla ja päätyi välillä peteihinkin. Pienistä puutteista huolimatta junahostelli oli kodikas majapaikka, josta lähteminen tuntui kahden viikon mentyä vähän haikealtakin. 

Ihmisiä junanvaunussa

Leirin edetessä työtehtäväni monipuolistuivat ja kevenivät. Haravoinnin jälkeen pääsin maalaamaan festarilavana toimivan laiturin kaiteita ja siistimään nuotiopaikkaa. Yhtenä päivänä olin silitysvuorossa, ja vähän ennen festivaalin alkua pääsin valmistelemaan esiintyjien makuuhyttejä (he nukkuivat myös junahostellissa, mutta eri “vaunussa” kuin me työntekijät). Suurimman osan ajasta rakensimme olkikattoja Voronežissa syyskesällä pidetyille perinnepäiville. Se oli rentoa, mutta yksitoikkoista hommaa: istuimme heinä- ja olkikasoissa auringossa ja järjestimme kattomateriaalia samansuuntaisiin nippuihin. Olin myös pari kertaa keittiövuorossa, mutta keittiötyö osoittautui hieman hankalaksi, sillä minulla ei ollut yhteistä kieltä keittiöhenkilökunnan kanssa. Lisäksi leiritoverini eivät aina ymmärtäneet ruuanlaiton kulttuurisidonnaisuutta – esimerkiksi se, mitä “salaatti” tarkoittaa tai minkä kokoisia ovat pienet tomaatinpalat, nimittäin vaihtelee kulttuureittain.

Ihmisiä saunan edessäTapasin kaikki viisi muuta leiriläistä Voronežiin saavuttuani. Pieni jännitys siitä, millaisia ihmisiä muut leirille osallistujat olisivat, hävisi nopeasti, sillä porukka osoittautui ystävälliseksi ja huomaavaiseksi. Kaikki eivät tosin osanneet englantia juuri ollenkaan, ja englantia puhuvienkin kielitaidon taso oli varsin vaihteleva. Rupattelu muiden leiriläisten kanssa ei aina käynytkään aivan helposti, vaan sanomisiaan joutui selventämään ja avaamaan jatkuvasti. Vielä vaikeampaa oli kommunikoida Lomy Parkin työntekijöiden ja festivaalin järjestäjien kanssa, sillä he puhuivat käytännössä vain venäjää. Paikalliset olivat kuitenkin hämmentävänkin vieraanvaraisia ja kiinnostuneita suomalaisvieraasta. Jos satuin päärakennuksen patiolle oikeaan aikaan illasta, minut istutettiin aina pöytään vodkasnapsin ääreen muiden kanssa. Ihmiset myös yrittivät keskustella kanssani venäjäksi – myöhemmin kävi ilmi, että useampi henkilö oli kertonut Milanalle minun osaavan venäjää, joten ilmeisesti näytin ymmärtävän, mitä minulle puhuttiin. 

Meistä leiriläisistä ja muutamasta festivaalityöntekijästä muodostui nopeasti tiivis porukka, joka työskenteli ja vietti lähes kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Tähän vaikutti varmasti sekin, että Lomy Park oli kaukana kaikesta – lähimpään kyläkauppaankin oli kilometrien matka. Toisaalta ulkopuolisten aktiviteettien puute loi leirille yhteisöllisen tunnelman. Päivät olivat helteisiä, joten lounastauolla menimme usein uimaan järvelle; iltaisin taas istuskelimme hostellilla, järven rantaan ankkuroidulla kelluvalla lauttamökillä tai Lomy Parkissa aiemmin asuneen taiteilijan rakentamassa “maanalaisessa talossa” (joka tosiaan oli puolittain maan alla). Vaikka saatoin harvoin osallistua keskusteluun, minut otettiin aina mukaan yhteisiin puuhiin ja illanviettoihin suorastaan koskettavalla tavalla. Leirin päättyessä mietinkin, etten ollut koskaan kokenut vastaavaa ryhmähenkeä ja solidaarisuutta. 

Ihmisiä laiturilla

Ulkoisten aktiviteettien puuttuessa me leiriläiset järjestimme itse itsellemme tekemistä. Yleensä pelasimme tai juttelimme makuuhyteissämme; kerran hiivimme yöksi keskuksen pihapiirissä olleeseen vanhaan auringonkukkaöljytehtaaseen, ja toisen kerran olimme porukalla yökylässä Lomyssä työskentelevän nuoren puusepän kotona, vanhassa talossa, jota hän oli remontoinut. Toisinaan lähdimme soutelemaan järvelle kiikkerällä pienellä ruuhella, ja joskus poimimme hedelmiä festivaalialueen rajalla kasvavista villeistä aprikoosipuista. Yksi niistä asioista, jotka yllättivät minut Lomyssä, oli se, miten pienet asiat voivat tuottaa suuria elämyksiä. Minusta oli hauskaa ja jännittävää matkustaa kuorma-auton lavalla, pomppia lavalla heinäkasassa, ylittää huojuva riippusilta tai kivuta heinävarastoon loikoilemaan. En voinut olla vertaamatta venäläistä rämäpäistä hauskanpitoa suomalaiseen elämänmenoon, joka yleensä on turvallista ja ennalta-arvattavaa.

Vaikka leirillämme oli lämmin ja yhteisöllinen tunnelma, en voinut välttyä erillisyyden ja ulkopuolisuuden tunteilta. Leirin lähestyessä loppuaan oma mykkyyteni ja se, kuinka vähän ymmärsin ympärilläni käydyistä keskusteluista, alkoi tuntua aina vain oudommalta ja rajoittavammalta. Kielitaidon puutteeni hankaloitti myös kulttuurin ymmärtämistä. Paitsi leiriporukan keskusteluista, olin syrjässä myös keskuksen työntekijöiden jutuista. Tästä syystä se, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat, jäi minulle usein hämärän peittoon. Yhteisen kielen puuttuessa en voinut myöskään kysyä keneltäkään mieltäni askarruttavista kulttuurikysymyksistä. 

Ihmisiä pellolla

Ihmisiä pellolla

Vaikka en täysin hahmottanutkaan venäläisen kulttuurin erityispiirteitä, huomasin, että eroja oli paljon. En juuri aiemmin ollut ollut tekemisissä venäläisen kulttuurin kanssa ja hämmästyin siitä, kuinka paljon se poikkesi suomalaisesta. Ihmiset vaikuttivat juroilta, mutta saattoivat hetken päästä yltyä vilkkaiksi. Yhdessäolo oli porukkaan tutustuttuani huomattavasti välittömämpää kuin Suomessa, eivätkä ihmiset vaikuttaneet tarvitsevan ympärilleen samanlaista omaa tilaa. Olin liikuttunut leirikavereideni yhteisöllisyydestä ja kaiken jakamisesta, joka todella poikkesi suomalaisesta individualistisesta tyylistä. 

Jotkut suurimmista kulttuurieroista, jotka havaitsin, liittyivät sukupuolirooleihin. Miespuoliset leirikaverini kohtelivat minua aivan toisenlaisella huomaavaisuudella kuin suomalaismiehet – sain apua aina tarvitessani ja myös silloin, kun en sitä tarvinnut, eikä minun tarvinnut kantaa itse edes puolen litran vesipulloa. Monet paikalliset miehet olivat myös aika machoja – ensimmäisinä päivinä minua hämmensi ja huvittikin paidattomien, päivettyneiden, lihaksikkaiden miesten määrä joka puolella. 

Festarit

Puolentoista viikon valmistelujen jälkeen koitti viimein itse festivaalin aika. Me vapaaehtoiset saimme festaripäivän vapaaksi, mutta menin leirinvetäjämme (jonka kanssa minusta oli tullut hyvä kaveri) avuksi tekemään järjestelyjä ohjelmaa varten. Yhden osan festivaalista muodosti moniosainen “kuvaelma”, johon sisältyi muun muassa miehen ja hevosen uinti järven poikki festarialueen rantaan, perinteisiin asuihin pukeutuneen ihmisjoukon kierros festarialueen ympäri härkien kanssa ja nuoren miehen ja naisen romanttinen soutelu järvellä. Lisäksi aiemmin mainittu kelluva lauttamökki tuotiin festarialueen rantaan ja sen ikkunasta vapautettiin järvelle hanhia ja ankkoja tietyssä vaiheessa iltaa. 

Naisia kansallispuvuissa

Ihmisiä perinneasuissa

Minä ja Seva hoidimme viimeksi mainittua tehtävää. Kuljetimme räpiköivät linnut verkkopusseissa lauttamökille, jossa niille oli tehty tuoleista oma karsina. Sitten seilasimme mökkilautalla festivaalialueen lähelle saunarantaan. Ja sitten odotimme. Ja odotimme. Festivaalialue oli minusta äärimmäisen kiehtova myyntikojuineen, kansallispukuisine ihmisineen ja kansanmusiikkiyhtyeineen, mutta en juuri ehtinyt tutkia sitä, sillä meidän piti odottaa saunarannassa hetkeä, jolloin lähtisimme toteuttamaan tehtäväämme. Tunnin-parin odotuksen jälkeen purjehdimme kelluvan lavan taakse. Sitten odotimme taas. Kun linnut oli määrä vapauttaa, minä sain kuvaajan toimen, mikä osoittautuikin ainoaksi minulle sopivaksi tehtäväksi – en nimittäin mitenkään olisi uskaltanut koskea isoihin, vastusteleviin lintuihin. Emme kuitenkaan edelleenkään päässeet vapaiksi; koska mökkimme oli lavan takana, koko yleisö olisi nähnyt poistumisemme, jos olisimme lähteneet lautalta. 

Ohjelma päättyi viimein kymmeneltä illalla, ja puikahdimme ulos mökistä. Oli kuitenkin jo liian myöhäistä tutustua festareihin: myyjät ja esiintyjät olivat pakkaamassa tavaroitaan. Vasta tässä vaiheessa minulle selvisi, että Lomy Parkin festivaali olikin vain yksipäiväinen ja toinen konserttipäivä olisi Vorobyevkan keskustassa. Pääsin onneksi seuraavana päivänä Vorobyevkaan, joten näin lopulta konsertitkin muutenkin kuin mökin pienestä ikkunasta kurkkien. 

Viimeiset leiripäivät siivosimme festarialuetta, rakensimme olkikattoja ja otimme rennosti. Olimme jo melko uupuneita – meillä ei ollut ollut yhtään kokonaista vapaapäivää leirin aikana – joten työmoraalimme ei ollut paras mahdollinen. Viimeisinä leiripäivinä sain myös vihdoin tietää, missä olimme. Kaverini näytti minulle Vorobyevkan sijainnin kartalla, ja osoittautui, että se sijaitsi Etelä-Venäjällä lähellä Ukrainan rajaa.

Vanhat kyläkeinut

Lopulta koitti lähdön aika. Oli vaikea jättää kaunis leiripaikkamme mielikuvituksellisine rakennuksineen ja omaperäisine ihmisineen, mutta vaihtoehtoa ei ollut. Me leiriläiset pakkauduimme taas kuumaan minibussiin ja matkasimme Voronežiin, jossa vietimme vielä päivän yhdessä Milanan seurassa. Seuraavana päivänä jätin jäähyväiset leirikavereillenikin ja aloitin paluumatkan kotiin. 

Vaikka en viettänyt Venäjällä pitkää aikaa, minun oli kotona kauan vaikea sopeutua Suomeen paluuseen. En ymmärtänyt tai hyväksynyt läheskään kaikkea leirillä näkemääni, mutta Venäjä ja venäläiset jäivät pysyvästi sydämeeni. Olenkin matkani jälkeen kiinnostunut venäläisestä kulttuurista ja kirjallisuudesta ja suunnitellut venäjän opiskelua. Aika näyttää, miten suunnitelmieni käy. Olen kuitenkin varma, että tulen palaamaan Venäjälle jo sinne jääneiden uusien ystävieni vuoksi. 

Ryhmäkuva

Kipepeo – volunteer-based organisation in Kenya!

We visited Kipepeo, our new partner organisation located in Western Kenya. She was as a volunteer there for three months during the beginning of the year 2018. Heidi had a talk with the Director Julius Kuya, so that you can get to know Kipepeo too. Here you go!

Text and pictures: H. Louhelainen

Who are you and what is your role in your organisation?

My name is Julius Kuya and I am the Project Director in Kipepeo. My role is to coordinate project activities within the organisation, fundraising, developing networks, trying to find new partnerships, designing local projects, trying to help in the implementation and evaluation of projects as well as coordinating volunteer programs in other organisations. There are two other men running this project, Programs and Field Volunteer Officer Jethron Ayumba and Finance Officer Moses Meja.

Kipepeon työntekijät
Julius on the left, Jethron in the middle and Moses on the right side.

What does Kipepeo do?

Kipepeo Community Empowerment Program (KCEP) is a community-based organisation and we are doing what we call integrated projects. We enable community groups to participate in integrated activities to achieve quality livelihood and to be self-sustainable. We deliver our activities through the power and spirit of voluntary work to build sustainable communities and to give intercultural exchange.

Our main purpose is to promote youth employment and exchange of information among Kenyans and international communities, to promote youth mobility, social inclusion, community development, promotion of peace among our diverse communities, understanding and unity of purpose.

What are Kipepeo’s mission and goal?

Our mission is to improve the quality of life of the local communities in Emuhaya District trough sustainable local development initiatives. Our goal is to enhanced capacity, improved living standards and quality livelihood of needy and vulnerable community groups in Emuhaya District.

What kinds of projects does Kipepeo offer for volunteers?

We have many ways for the volunteers to be involved and they can combine different activities during their stay!

  • Volunteers can teach together with our teachers at the Kipepeo Community Education Centre or at some high schools. Teaching some basic computer skills for young people is also possible.
  • We have community microfinance and business development groups in which volunteers can be involved, plus trainings, group meetings ans some local business projects.
  • Kipepo coordinates women, youth and sport groups and volunteers can join these groups to give trainings or education.
  • We have a project dealing with orphans and we offer these kids mentorship, trainings, discussions and different kinds of activities.
  • We have partnership with a hospital nearby and volunteers can get involved in nursing and clinical services there. We also sometimes arrange health talks for the community about basic health topics, for example preventing malaria or HIV or about hygiene.
  • We have permaculture design and farming, so volunteers can be designing the farm with us or they can be involved with farming itself. We want to create a local eco-village with houses and open-air conference hall built in the local way. Volunteers can be involved in construction work at the Community Resource Centre, which is still being constructed. Workcamps and volunteers can join us there!
Working in the permaculture project

Why international volunteering, what are its impacts?

The first thing is through skills and knowledge. Many volunteers have something extra in them, for example through their studies or their work or their hobbies and interests and they can use these skills to support us to empower the members of our community. That is one of the key things. But we also have had volunteers who come straight after their high school.

The second important thing is cultural exchange, which allows us to learn from each other. International volunteers are important also for social inclusion, in getting everyone in the community involved.

Making bricks

How have your previous volunteers contributed to your local community or activities?

Ideas! That is one of the most sustainable things. New perspectives, insights, information and skills have really helped Kipepeo to grow and develop. Even our websites have been designed with one of our volunteers and now after he trained us, we can manage them ourselves.

Two volunteers have been able to help us mobilize material resources, for example computers, cameras and printers. This has allowed us to be able to communicate internationally and to be able to offer computer trainings locally for the community to empower them and to offer them new opportunities. Volunteers also support us financially through their participation fee. We are a volunteer-based organisation, so the participation fee is important for us to meet the costs and the needs of the projects. These fees enable us to do something new or to develop our projects. Volunteers have had a major role so that we have been able to buy land and to start building our Community Resource Centre. One of our old volunteers helped us in getting students to come to a workcamp and to help with the construction work, so that had a big impact.

And also, we make friendships! We have friends all over the world through voluntary service, which also continues to build our network as an organisation.

Neljä ihmistä kahvilassa Keniassa
Moses, Jethron, Heidi and Julius

Last question, why Kipepeo?

We are a volunteer-based organisation, so we don’t receive payments and we have dedicated ourselves to offer services to the community. Kipepeo is at the grassroot-level and we really understand the needs of our community. The activities that we tell about are existing activities in which volunteers can get involved in straight away. When volunteers come here, they are part of us and they fit very well to the context.

We are volunteer-oriented, and we take good care of our volunteers because we know, if volunteers are taken care of, they also deliver. All of us have been volunteering and so we know what volunteers go through. We give our volunteers opportunities to explore and learn and to try their ideas with us.

We are a small organisation, so volunteers can see the outcome of their work. Also, we are motivated, and we want to grow and that’s why we welcome volunteers to come and be part of our growth. Kipepeo is run by young people so we have young people minds and we are very flexible.

Thank you Julius!

*Are you interested in volunteering in Kenya / Kipepeo? Ask more: . And take a peek at Heidi’s experience on Instagram #instatakeover