Järjestä vapaaehtoistyöleiri vuonna 2024

Tiedätkö työn, joka kaipaa tekijöitä? KVT tuo vuosittain kymmeniä kansainvälisiä vapaaehtoisia Suomeeen vapaaehtoistyöleireille. Etsimme nyt leirikesän mahdollistajia eli leirinjärjestäjiä vuodelle 2024! Onko sinulla kohennusta kaipaava kylätalo, kitkemistä tarvitseva luomupelto tai paikallistapahtuma ilman apukäsiä ja visionäärejä? Järjestä kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri tai vinkkaa asiasta tutuille.

Mikä vapaaehtoistyöleiri?

  • Leirille osallistuu 8 – 14 vapaaehtoista sekä Suomesta että ulkomailta ja 2 suomalaista leirinvetäjää. 
  • Leiri kestää kymmenestä päivästä kolmeen viikkoon.
  • Leirillä tehdään käytännönläheistä työtä, joka ei vaadi erityistä ammattitaitoa.
  • Leirin voi järjestää yleishyödyllinen yhteisö kuten yhdistys, oppilaitos, kunnallinen nuorisotoimi, osuuskunta tai seurakunta.
  • Leirin järjestävä yhteisö tarjoaa talkooperiaatteen mukaisesti vapaaehtoisille ylläpidon sekä työnohjauksen.
  • Useimmat leirit järjestetään kesällä, mutta leirin järjestäminen myös muuhun vuodenaikaan tai jopa verkossa on mahdollista.
  • KVT rekrytoi vapaaehtoiset sekä auttaa käytännön asioiden hoitamisessa.

Miksi järjestäisin leirin?

Leiri on hyvä tapa saada hoidettua tehtävä, jolle ei tunnu löytyvän aikaa tai tekijöitä. Leirin avulla saatte myös näkyvyyttä yhdistyksenne toiminnalle ja kotipaikallenne, levitettyä osaamistanne sekä innostettua uusia ihmisiä leirin teeman pariin.

Parhaimmillaan leirit elävöittävät paikallisyhteisöjä ja luovat monikulttuurisia kohtaamisia pienille paikkakunnille. Jos yhdistyksesi tai yhteisösi on vailla reipasta talkooapua, älä epäröi ottaa yhteyttä!

Mitä leirin järjestäminen maksaa?

Leirin järjestäjät maksavat KVT:n yhteisöjäsenmaksun, joka on 220€ vuonna 2024. Lisäksi perinteisillä leireillä leirinjärjestäjä vastaa leiriläisten majoitus- ja ruokakuluista leirin aikana. Ruokabudjetti on useimmilla leireillä noin 1500 euroa, kun leiri kestää 10 päivää ja osallistujia on 10. KVT:n kautta voit järjestää myös virtuaalileirin, jolloin ruoka- ja majoituskuluja ei tule.

Kuvassa on Food Not Bombs kyltillä varustettu ruuanjakelukoju, jossa kaksi ihmistä jakaa ruokaa.
Kuva: Pauli Putkiranta, 2022

Millaisia leirejä on aiemmin ollut?

Ylen tekemä videopätkä Äijälän perhekodin leiristä

Video Mankilan leiristä 2017

Videokoonti kesän 2016 leireistä

Video Tavastkengän leiristä

KVT:n vapaaehtoisten tarinoista löydät myös kokemuksia aiemmilta leirijärjestäjiltä (mm. Porvoo, Mäntsälä, Veneskoski, Forssa). Kesällä 2023 järjestettiin leirejä kuusi ympäri Suomen pohjoisimpana paikkana Kaukosen Vesihuolto-osuuskunta Kittilässä.

Kiinnostuitko? Täytä alustava kysely (virtuaalileiriä suunnitteleville on oma alustava kysely) tai lue lisää leirinjärjestämisestä nettisivuiltamme. Leirijärjestäjän oppaasta saat paljon lisätietoa. Meihin voit myös olla yhteydessä kaikkien leireihin liittyvien kysymysten kanssa:

Vielä ehdit hakea vapaaehtoistyöleirille!

Kaikki avoinna olevat leirit löydät täältä: https://workcamps.sci.ngo/icamps/

Samalla toivotamme kaikille ihanaa kesää! Yllä olevan kuvan on ottanut leirinvetäjämme Jonna matkalla Tuusulan leirille kesäkuun alussa. Vaikka kesä on vilkasta aikaa KVT:lle, on osa toiminnoistamme kesälomilla ja toimisto hieman hiljaisempi. Olemme kuitenkin tavoitettavissa arkipäivisin, joten ole yhteyksissä tai sovi tapaamisesta.

Ekofarmilla kauniissa eteläisessä Virossa

Syksyllä 2022 istuin koneen ääreen ja yksinkertaisesti googletin sanat ”vapaaehtoistyö” ja ”ulkomailla”. Hakukone tarjosi lukuisten eri organisaatioiden sivuja, joista Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry, lyhyemmin KVT, tuntui sopivan minulle parhaiten.

Löysin oman suosikkini hyvin nopeasti, joten toukokuussa 2023 lähdin kahdeksi viikoksi etelä-Viron maaseudulle, ekofarmille. Kingu Marjad -farmi sijaitsee keskellä peltoja, 45 kilometrin päässä Tartosta. Taitoin matkan laivalla ja bussilla. Farmia pyörittää äiti ja poika, ja minun lisäkseni vapaaehtoistyöntekijöiksi tuli eteläkorealainen, japanilainen ja ranskalainen.

Kasvihuone, jossa voin ovi puun vierellä kevätmaisemassa.
Kuva puutarhasta talon ikkunasta otettuna.

Työ farmilla oli hirmu mukavaa, ja se oli hyvin pitkälti sitä, mitä leirikuvailussa oli luvattu. Parin viikon aikana me mm. maalasimme lankkuja, kitkimme raparperipuskia, korjasimme ankkojen kotia, istutimme perunaa ja papuja ja kaalia, rakensimme kasvihuoneen valmiiksi, istutimme piparminttua ja vaahteran taimia ja leikkasimme pensasaidan matalaksi. Farmiperhe oli todella sydämellinen ja vieraanvarainen. Saimme pestä pyykkiä heidän kotonaan, meille jokaiselle järjestettiin oma pistorasia sängyn viereen, ja mitä vain elintarviketta tai tavaraa keksimme pyytää, he hoitivat asian. Me vapaaehtoiset majoituimme omassa rakennuksessa, jossa oli makuuhuone, keittiö, olohuone sekä saunatila peseytymistä varten. Yllätyksenä tuli se, että me kaikki nukuimme samassa huoneessa, mutta nopeasti siihen tottui, eikä työpäivien jälkeen iltaisin tarvinnut kauaa odotella unta.

Kuvassa kottikärryt kasvihuoneessa

Elämä farmilla on todella rauhallista ja luonto on koko ajan läsnä. Kahden viikon aikana linnut lauloivat aamusta iltaan, tuomi puhkesi kukkaan, täysikuu loisti rypsipellon yllä ja öisin näkyi huiman paljon tähtiä (ainakin näin kaupunkilaisen mielestä). Saimme tehdä todella monipuolisesti ja vaihtelevasti eri työtehtäviä, ja iltapäivisin olimme likaisia ja hyvällä tavalla väsyneitä. Saunassa peseytyminen oli muutamalle vapaaehtoiselle todella eksoottinen kokemus. Työpäivät olivat noin kuuden tunnin mittaisia, ja saimme itse vaikuttaa siihen, halusimmeko joku päivä aloittaa työt vähän myöhemmin tai pitää pidemmän tauon. Aikataulujen sopiminen oli superjoustavaa.

Viikonloput meillä oli lomaa. Ensimmäisenä viikonloppuna saimme yllättäen myös perjantain vapaaksi, joten matkustimme kaikki neljä vapaaehtoista Latviaan, Riikaan. Koin, että opimme sen reissun aikana toisistamme paljon lisää, ja siksikin jälkimmäinen viikko farmilla oli vähän erilainen. Nyt sekä työt että työkaverit olivat jo tutumpia.

Keskiaikaisia rakennuksia kaupungin torilla
Korkea patsas, jonka edessä kukkia ja ihmisiä

Jos sinusta tuntuu, että tekisi mieli lähteä vapaaehtoistyöhön ulkomaille, mutta jännittää kyllä pahuksen paljon, niin suosittelen kokeilemaan! Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että vapaaehtoistyöhön kerääntyy todella mukavia ihmisiä. Niin kliseistä kuin se onkin, kannattaa pyrkiä olemaan leirillä ennen kaikkea avoimin ja joustavin mielin. Paikka ei takuulla ole juuri sellainen, kuin ajattelit, ja jonkinlaisia epämiellyttäviäkin yllätyksiä tulee. Ihmiset ovat ihania, mutta myös kummallisissa jutuissa outoja ja hetkittäin rasittavia. Antoisinta leirielämä on silloin, kun pystyy uteliaisuuden ja huumorin kautta oppimaan ja ihmettelemään kaikkea uutta.

Peltomaisema keväällä, jossa vihreitä taimia. Taustalla vaalea iltataivas, jolla kuu.
Neljä ihmistä selin kuvanottajaan ympäristötaideteoksen edessä

Kuvat ja teksti: J. Lahdenmäki

Infotilaisuus ma 8.5. turvapaikanhakijoiden tai kotoutumisvaiheessa olevien maahanmuuttajien kanssa työskenteleville

Kesäisin tarjoamma kansainvälisillä Suomen vapaaehtoistyöleireillämme osallistumismahdollisuutta turvapaikanhakijoille ja muille hiljattain Suomeen tulleille maahanmuuttajille. Haluamme tukea heitä, joilla sosiaalisten verkostojen luominen Suomessa on vielä alkuvaiheessa, ja joille osallistuminen maksulliseen harrastustoimintaan on taloudellisesti tai muusta elämäntilanteesta johtuen haastavaa.

Järjestämme maanantaina 8.5. kello 13 eteenpäin erityisesti turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien parissa työskenteleville infotilaisuuden, jossa kerromme tarkemmin kohderyhmien vapaaehtoistyömahdollisuuksista. Leiritoiminnan esittely kestää puolisentuntia, ja sen jälkeen on aikaa kysymyksille. Jos kiinnostuit, voit ilmoittautua Zoomissa järjestettävään tapahtumaan etukäteen tämän linkin kautta.

Leireillä eri taustoista tulevat vapaaehtoiset tekevät ryhmässä töitä yleishyödylliselle taholle, kuten kyläyhdistykselle, kansalaisjärjestölle tai luomutilalle. Leirit kestävät noin kymmenestä päivästä kahteen viikkoon, ja niitä järjestetään eri puolilla Suomea. Leireillä tehtävä työ ei vaadi erityistä ammattitaitoa, vaan niillä tärkeintä on yhdessä tekeminen ja eri kulttuurien välisen ymmärryksen kasvattaminen. Leirille osallistuminen antaa mahdollisuuden tutustua myös suomalaiseen yhteiskuntaan, kulttuuriin ja ihmisiin.

Turvapaikanhakija- ja maahanmuuttajataustaisilta osallistujilta ei peritä leirille osallistumisesta maksua, ja KVT korvaa heidän matkakulunsa leirille halvimman saatavilla olevan julkisen kulkuyhteyden mukaan. Leirille osallistumisen ikäraja on 18 vuotta, mutta myös alaikäiset voivat osallistua yhdessä huoltajansa kanssa.

Maanantain 8.5. info ja leiritoiminnan esittely kestää puolisentuntia, ja sen jälkeen on aikaa kysymyksille. Toivottavasti näemme infotilaisuudessa! Vinkkaathan tilaisuudesta myös saman kohderyhmän parissa työskenteleville kollegoille. Leirimme ovat hieno tilaisuus kerryttää uusia kokemuksia, ja pienenä järjestönä kaikki saamamme näkyvyys on avuksi, jotta viestiä saadaan eteenpäin. Vastaamme myös mielellämme sähköpostitse mahdollisiin kysymyksiin. Kysy myös muista esittelymahdollisuuksista esimerkiksi englanniksi.

Täältä löydät KVT:n tämän kesän leirit.

Lisätietoa KVT:stä, vapaaehtoistyöleireistä ja erityisesti tälle kohderyhmälle suunnatusta toiminnastamme löytyy myös täältä:

Eväitä vapaaehtoistyöleirille: etäinfo leirille lähteville 6.6.2023

Oletko osallistumassa vapaaehtoistyöleirille alkavana kesänä joko Suomessa tai ulkomailla? Tule KVT:n infoiltaan kuulemaan aikaisemmin leirillä olleiden vapaaehtoisten vinkkejä ja jakamaan ajatuksia muiden leireille lähtevien kanssa!

Järjestämme tiistaina 6.6. klo 18-19.30 etäinfoillan KVT:n kautta vapaaehtoistyöleireille lähtijöille. Oli tuleva leirisi sitten Suomessa tai ulkomailla, olet tervetullut liittymään seuraan kuulemaan leiritoiminnasta, kokeneiden vapaaehtoisten vinkkejä ja kokemuksia leireille osallistumisesta ja jakamaan odotuksia ja mahdollisia askarruttavia kysymyksiä muiden leirille lähtijöiden kanssa. Voit osallistua infoiltaan myös siinä tapauksessa, jos olet vasta harkitsemassa leirille hakemista.

Infoiltaan osallistuminen ei edellytä erityistä valmistautumista. Halutessasi voit kuitenkin tutustua jo etukäteen KVT:n leirillelähtijän oppaaseen ja listata valmiiksi mieleesi tulevia kysymyksiä leirille osallistumiseen liittyen.

Infoilta järjestetään Zoom-alustalla, ja voit ilmoittautua siihen etukäteen tämän rekisteröitymislinkin kautta. Saat ilmoittautumisesta sähköpostiisi vahvistusviestin, josta löydät linkin itse Zoom-tapahtumaan.

Tervetuloa mukaan!

Kaksi leiriviikkoa Slovenian vuoristossa

Keväällä tuli sellainen olo, että olisi kiva käydä maailmalla tekemässä jotain uutta ja erilaista. Valmistuin ammattikorkeasta vuotta aiemmin ja olin siitä asti tehnyt töitä lasten kerhojen parissa. Omassa kämpässä oli alkamassa putkiremontti ja myös työsuhde oli loppumassa juuri sopivasti, joten ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Nopealla googletuksella löysin vapaaehtoistöitä leireiltä, jotka kuulostivat just mulle sopivilta, sillä olen Suomessakin ollut töissä lastenleireillä. Olen ammatiltani yhteisöpedagogi, joten lasten ja nuorten ohjaaminen on tuttua. Slovenia kuulosti kohteelta mielenkiintoiselta ja turvallisena. Kirjoitin hakemuksen saman tien ja pian sainkin kutsun zoom-haastatteluun. Melko nopeasti sain kuulla päässeeni mukaan leirille, ja minua pyydettiin jäämään toisellekin leiriviikolle.

Vietin Sloveniassa kaksi viikkoa. Molemmat viikot kuluivat Kranjska Gorassa lastenleireillä. Leiriviikot olivat keskenään melko erilaisia ja suurin haaste olikin ehkä sopeutua toisen leirin käytäntöihin ensimmäisen leiriviikon jälkeen. Ensimmäisellä viikolla ohjaajaporukkaan kuului neljän slovenialaisen ja minun lisäkseni yksi meksikolainen ohjaaja. Koko porukka tuli hyvin toimeen keskenään ja viikon loppuessa teimme jo yhteisiä matkustelu suunnitelmia tulevaisuudelle. Erilaiset taustat näkyivät esimerkiksi ihmetyksenä erilaisia ruokalajeja kohtaan sekä uintireissuilla läheiselle lammelle: vesi oli ehkä +15 asteista, joten meksikolainen ohjaaja viihtyi vedessä huomattavasti suomalaista huonommin.

Kuusi nuorta vuoristomaiseman edessä kädet ylhäällä iloisesti.
Ensimmäisen leiriviikon ohjaajat leirin päätteeksi

Sain työkaverilta kyydin lentokentältä leiripaikalle, ja myös toisen viikon päätteeksi takaisin lentokentälle. Ennen lasten saapumista majoituimme ja kävimme läpi tiloja ja suunnitelmia viikolle. Lapset majoittuivat kanssamme samoissa tiloissa, mutta erillisissä huoneissa. Jokaiselle ohjaajalle jaettiin omat ryhmät. Toimimme usein koko porukka yhdessä, mutta jokaisella meistä oli oma vastuu ryhmä, jonka hyvinvoinnista, oikeassa paikassa oikeaan aikaan olosta ja esimerkiksi nukkumaan käymisestä olimme vastuussa. Muualta tulleille ohjaajille annettiin vanhimmat ryhmät, jotta kielimuuri ei olisi ongelma. Oma ryhmäni oli innoissaan ulkomaalaisesta ohjaajasta, he halusivat kuulla paljon suomesta ja suomen kielestä.

Alppityylinen vihreä rakennus edestäpäin kuvattuna.
Leiripaikka Villa Sumica

Leiripäivät rytmittyivät ruokailujen ympärille. Aamuherätys ja aamupala, aamupäivän aktiviteetteja, lounas, lepotunti, lisää aktiviteetteja ja välipala, päivällinen ja iltaohjelma. Toisella viikolla otimme muutaman ohjaajan kesken tavaksi käydä kastautumassa leiripaikan ohi virtaavassa joessa ennen aamupalaa. Vesi tuli vuorilta, joten kastautuminen ainakin aiheutti varman heräämisen uuteen leiripäivään.

Useina aamupäivinä kävelimme läheiselle lammelle uimaan. Lounaan jälkeen oli lepotunti, jonka aikana kaksi ohjaajaa oli vastuussa ja muilla oli tauko. Tauolla sai tehdä mitä halusi, nukkua tai käydä vaikka kävelyllä. Lounaan jälkeisen lepohetken jälkeen meillä oli ensimmäisellä viikolla usein työpajoja, jossa jokainen ohjaaja veti yhdelle ryhmälle kerrallaan oman etukäteen suunnittelemansa työpajan. Työpajat olivat ainut hetki, jossa kielimuuri vähän jännitti. Jokainen ryhmä kiersi jokaisen ohjaajan ja nuorimpien ryhmissä ei ollut kuin yksi tai kaksi englantia kohtalaisesti osaavaa lasta. Huoli oli kuitenkin turha: lapset olivat innokkaita, elekielellä pärjäsi jo pitkälle ja pari paremmin englantia osaavaa tulkkasi muille. Tarvittaessa myös slovenialaiset ohjaajat olivat lähellä, mikäli tarvittiin tulkkausapua. Omassa pajassani tutustuttiin parkouriin.

Ihmisiä vaeltamassa vuoristomaisemassa.
Päivävaelluksella Kriniciin

Päiviin kuului myös englanninoppitunteja erityisesti nuoremmille ryhmille. Englantia toki opeteltiin koko ajan, sillä kaikki ohjeistukset annettiin englanniksi.

Iltaohjelman hitti ensimmäisellä viikolla oli Just Dance -peli, jota jaksettiin tanssia joka ilta monta tuntia. Toisella viikolla enemmän suosiota saivat leffaillat ja pöytäjalkapalloturnaukset. Iltaohjelman jälkeen oli aika mennä nukkumaan. Kun huoneet hiljenivät, pidimme vielä palaverin päivän kulusta ja seuraavasta päivästä, minkä jälkeen toisinaan jäimme ohjaajien kesken viettämään iltaa ja toisinaan menimme suoraa nukkumaan.

Kirkkaan sininen järvi, jossa kuohuja jonkun juuri hypättyä järveen. Taustalla vuoria, edustalla laituri.
Lake Jasnalla päivää viettämässä

Molemmilta viikolta sain paljon uusia kokemuksia, oppeja ja muistoja. Varmuutta omaan pärjäämiseen ja tekemiseen. Päällimmäisenä mieleen jäivät leiriläisten mieletön into ja monet keskustelut esimerkiksi kotimaidemme eroista, vuoriston upeat maisemat ja Just Dancen suosikeiksi muodostuneet tanssit. Lisäksi uskoisin saaneeni ohjaajakavereista uusia ystäviä, joiden kanssa yhteydenpito jatkuu. Molemmilla leiriviikoilla oma ryhmäni yritti kovasti opettaa minulle slovenialaisten ”ts”-äänteiden oikeaoppista ääntämistä, mutta se onnistui minulta yhtä hyvin kuin heiltä suomalaisten ”ä” ja ”ö” kirjainten ääntäminen.

Reissusta jäi todella hyvä fiilis ja kova halu matkustella ja kokea lisää. En ollut aiemmin matkustanut ulkomaille yksin, tämä oli helppo ja turvallinen tapa kokeilla, sillä majoitus ja ruokailut oli järjestetty. Töitä riitti, mutta paikallisten kanssa jutellessa pääsi tutustumaan maahan paremmin, kuin turistireissulla ollessaan. Leirin puitteissa pääsin myös näkemään Slovenian upeita maisemia ja nähtävyyksiä. Jos kaipaa uusia kokemuksia ja matkustaminen innostaa, niin kannattaa ehdottomasti lähteä kokeilemaan!

-Meri 🙂

Kuinkas sitten kävikään? Kokemuksia lastenleiriltä Puolasta

Olen kuuttakymppiä lähestyvä turkulainen sosiaalityöntekijä, kolmen lapsen äiti. Menneenä kesänä havahduin siihen, että kolmella tyttärelläni oli kaikilla tiivis kesäohjelma, matkoja, kesätöitä ja opintoja ulkomailla. Totesin, että nyt ei auta haikailla itsenäistyvän nuorison perään, vaan on aika kehitellä ihka omaa kesäohjelmaa. Ajatus kansainvälisestä työleiristä oli jo pitempään kutkuttanut mielessä, ja nyt jos koskaan oli mainio tilaisuus tarttua toimeen.

Lyhyellä varoitusajalla kesäkuun puolivälissä aloin tutkia, olisiko sopivaa leiriä tarjolla heinäkuussa. Eteeni osui Puolassa Kaliszin kaupungissa järjestettävä lasten leiri, johon näytti olevan vielä tilaa. Leiristä kerrottiin, että sen järjestää paikallinen Multi.Art -niminen kansalaisjärjestö, ja että leirille osallistuu sekä puolalaisia että ukrainalaisia lapsia. Kuulosti hyvältä! Pikaisesti kyhäsin hakemuksen kasaan, ja jäin jännittyneenä odottamaan vastausta.

Sain pian vihreää valoa, ja aloin järjestellä matkaa. Etukäteisinfoa sain ukrainalaiselta Svitlanalta ja italialaiselta Elviralta, jotka ovat Puolassa työskenteleviä paikallisen KVT:n pitkäaikaisvapaaehtoisia, ja joiden vastuulla oli leirille tulevien vapaaehtoisten vastaanotto. Saavuin junalla Keski-Puolaan Kalisziin 10. heinäkuuta. Kalisz on noin 100 000 asukkaan kaupunki kolmen tunnin junamatkan päässä Varsovasta. Majoittauduin paikallisen yliopiston opiskelija-asuntolaan. Iltaan mennessä saapuivat myös muut vapaaehtoiset, unkarilais-luxenburgilainen Greg ja belgialainen Margot, kumpikin alle kaksikymppisiä nuoria.

Seuraavana aamuna lähdimme Elviran ja Svitlanan johdolla työmaallemme, Multi.Art -järjestön naapurustotalolle. Multi.Artin ylläpitämä naapurustotalo tarjoaa runsaasti yhteisöllistä toimintaa alueen asukkaille. Lasten kesäleiri on yksi Multi.Artin jo perinteeksi muodostuneita toimintamuotoja. Leiri on kaksiviikkoinen päiväleiri ja suunnattu 7-14-vuotiaille lapsille. Kuluneena kesänä tervetulleiksi toivotettiin myös kaupunkiin saapuneiden ukrainalaisperheiden lapsia. Heitä oli leirin runsaasta kahdestakymmenestä osallistujasta vajaa puolet. Puola on kuten tunnettua merkittävä ukrainalaispakolaisten vastaanottaja Euroopassa. Solidaarisuus Ukrainaa kohtaan näkyy Puolassa vahvasti katukuvassa. Ukrainalainen pitkäaikaisvapaaehtoinen Svitlana totesikin, ettei hän ole omassa kotimaassaan nähnyt koskaan niin paljon Ukrainan lippuja kuin Puolassa.

Retkellä Kaliszin historiallisen kaupungin keskustassa

Lastenleirin vetäjät olivat Multi.Artin aktiiveja, nuoria aikuisia –  kaikki suurella sydämellä mukana. Leirin teemana oli teatteri, ja Kaliszin kaupunginteatteri oli vahvasti mukana leirin toteutuksesta. Joka iltapäivä kaupunginteatterin näyttelijä veti lapsille teatterityöpajoja, mm. improvisaatioharjoituksia. Leiriohjelma oli muutenkin monipuolinen, ulkoilimme paljon lasten kanssa Kaliszin vehreissä puistoissa, pelasimme pallopelejä, teimme katuliiduilla taidetta eri puolilla kaupunkia ja kävimme taidenäyttelyssä.

Naapurustotalon vieressä oli ”salainen puutarha”, pieni vihreä keidas, jonka portista pääsi sisään vain avaimella. Vietimme paljon aikaa lasten kanssa salaisessa puutarhassa. Rakensimme sinne lasten kanssa majoja, teimme puutarhatöitä ja leikimme. Leirillä vieraili myös kuvanveistäjä, jonka opastamana lapset pääsivät tekemään puutöitä, mm. käyttämään sahaa ja poraa. Lapset rakensivat kuvanveistäjän kanssa puisen ”tilateoksen” puutarhaan.  

Minä järjestin leirillä Muumi-työpajan. Mukanani oli Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään -kirja. Luin sen englanniksi ja yksi leirin vetäjistä tulkkasi kertomuksen puolaksi ja Svitlana ukrainaksi. Kuinkas sitten kävikään -kirjassa muumipeikko, Pikku Myy ja Mymmeli päätyvät hurjien seikkailujen jälkeen turvaan Muumimamman luo. Annoin lapsille tehtäväksi pohtia mikä olisi heidän turvapaikkansa, paikka, jossa on hyvä ja turvallinen olla. Lapset piirsivät hienoja kuvia turvapaikoistaan. Monessa kuvassa oli oma koti ja rakkaat ihmiset, monella myös lemmikit, kissat ja koirat mukana. Ukrainalaislapsien kuvissa oli tyypillisesti myös Ukrainan lipun värit.

Lasten piirroksia aiheena oma lempi-/turvapaikka.

Entä, kuinkas sitten kävikään minulle, turkulaiselle kolmen lapsen äidille, joka oli Muumipeikon tavoin lähtenyt seikkailemaan. Sain ikimuistoisen kokemuksen, kohtaamisia lasten kanssa, vaikka yhteinen kieli puuttui, seikkailuja salaisessa puutarhassa, yhteiskunnallisia keskusteluita puolalaisten Multi.Art -kansalaisaktiivien kanssa sekä mieleenpainuvia hetkiä kansainvälisessä vapaaehtoisryhmässämme.

Kansainvälinen työleiri on sukellus omasta arjesta toisenlaiseen todellisuuteen; kohtaamisia, kuuntelua ja oppimista. Matkaan vaan – ja kuinkas sitten kävikään…?

Teksti ja kuvat: Terhikki Mäkelä

Voit lukea lisää tarinoita vapaaehtoistyöstä sivuiltamme täältä.

Ikimuistoinen matka Mongoliaan ja kymmenes vapaaehtoistyöleiri maailmalla

Lapsuuteni haave Mongoliasta toteutui vihdoin. Vietin mahtavan vapaaehtoistyöleirin Mongoliassa 23.7. – 5.8.2022. 

Lennot sinne ja takaisin kestivät kolme vuorokautta, sillä oli matkustettava Amsterdamin ja Soulin kautta Ulaanbaatariin. Vapaaehtoistyöleiri oli noin 50 kilometrin päässä pääkaupungista länteen, Tuvin maakunnassa, keskellä ei mitään. Tiet puuttuivat osittain tai olivat savivellin peitossa. Mongolia sijaitsee 1200 metrin korkeudessa meren pinnasta. Päivän lämpötila oli + 30, kun taas yöt olivat tuntuvasti viileämpiä. Vaikka maan pääuskonto on islam, siellä ei ollut havaittavissa mitään ulkoista islamiin viittaavaa, ei edes naisten pukeutumisessa.

Nukuimme kivestä rakennetussa talossa, jossa oli huone useine kerrossängyin. Siellä oli järkyttävän kylmä. WC oli ulkona kävelymatkan päässä. Jos tarvitsi lämpimän suihkun, siitä oli sovittava etukäteen veden lämmityksen vuoksi. Netti toimi hyvin. Leirinvetäjänä toimi Padre (en koskaan saanut selville hänen oikeata nimeänsä.) Hän oli monitoimimies ja aina menossa tai tulossa ja aina töissä. Meitä oli vain kaksi leiriläistä, minä ja nuori farmaseuttiopiskelija Liu Etelä- Koreasta. Työpaikkana oli orpokotipoikien kesäpaikka. Eurooppalaiset vapaaehtoiset ovat harvinaisuus. Pääosin vaparit tulevat Aasiasta.

Ensimmäisen viikon vietimme talomme taakse istutettujen puiden oksien leikkaamisessa. Leikattu kohta tuli peittää maalilla. Puun kuoret olivat hauraita ja puut sisälsivät runsaasti nestettä, joten näin estettiin nesteen poistuminen. Puita ei Mongoliassa kasva, vaan ne kasvatetaan eli ovat harvinaisia. Toisella viikolla rakennettiin katettu ulkokeittiö pojille. Neljä metallipilaria maalattiin ja metallilevyistä tehtiin katto. Heillä oli hieno keittiö talossa, mutta jatkuva kuumuus valmistaa ruokaa sisätiloissa ei ole hyväksi. Pojat hoitivat ateriansa ryhmissä. Maan tapaan kuului kolme ateriaa päivässä, eikä mitään välipaloja. Jokainen ateria sisälsi lihaa, ei possua. Kaikki ruoka-aineet pilkottiin noin puolensentin kokoisiksi kuutioiksi. Sen jälkeen kaikki sekoitettiin keskenään, riisi tai perunat mukaan myös eli kaikki yhteen pataan. Kalaa ei syödä lainkaan. Juomana oli tee tai vesi, joka puhdistetaan keittämällä ja suodattamalla.

Ihmisiä istumassa pöydän ääressä ja katsomassa puhelimiaan. Taustalla eri maiden lippuja seinällä.

Iltapäivällä kello 16 oli niin kutsuttua toimistotyötä eli suurimmaksi osaksi englannin kielen opettamista eri tavoin sekä pientä käsillä tekemistä ja tietysti pallopelejä. Me vaparit saimme tilaisuuden kertoa omasta maastamme. Paikan päällä olikin jo Suomen lippu seinällä. Otin mukaan myös suuren kirjan, jossa oli tietoa Suomesta, tavoista, kulttuurista ja kuvia. Pojat olivat tosi kiinnostuneita. Jätin kirjan sinne sekä kilon suklaakarkkeja.

Viikonloppuna Padre vei meidät 300 kilometrin päähän Kansallispuistoon ja Cobin autiomaahan. Asuimme jurtassa, jossa oli lämmin ja hyvä levätä. Joku kävi sulkemassa jurtan katon illalla ja aamulla se avattiin, merkkinä nousta ylös. Aivan mahtava paikka – luonto uskomatonta!

Teksti ja kuvat: Leena Juth

Voit lukea lisää tarinoita vapaaehtoistyöstä sivuiltamme täältä.

Lähde kansainväliselle vapaaehtoistyöleirille!

Haluatko saada kansainvälistä työkokemusta ja toimia rauhan
sekä kulttuurienvälisen ymmärryksen puolesta?

Tule KVT:n leirille 9.8. – 18.8.2022 Keiteleelle!

Tällä leirillä pääset osaksi kansainvälistä vapaaehtoisporukkaa, joka tulee edistämään kunnan ja sen yhteisöjen rakennusten ylläpitoa. Luvassa on myös osallistumista paikallisiin tapahtumiin. Lisäksi leiriläisillä on mahdollisuus luoda omia luovia projekteja leirin aikana – mukaan voit ottaa esimerkiksi itsellesi tuttuja soittimia. Majoitus on kauniiden järvimaisemien läheisyydessä, Keitele-talolla. Leirille osallistuminen Suomesta on nyt alennettu hintaan 60 euroa (norm. 100 euroa). Lisäksi osallistujan tulee maksaa KVT:n jäsenyysmaksu 10 tai 20 euroa ja omat matkansa – ruoka ja majoitus ovat osallistujalle ilmaisia.

Lue lisää leiristä täältä

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä: Mukavaa elokuista tekemistä luvassa!

Leirielämää Vorobyevkassa Venäjällä

Aloitin toimintani KVT:ssä nuorena opiskelijana. Vuosien ajan osallistuin säännöllisen epäsäännöllisesti Turun paikallisryhmän toimintaan, mutten koskaan osallistunut työleireille tai ollut muutenkaan ulkomailla KVT:n kautta. Ajatus leirille osallistumisesta jäi kuitenkin kytemään, ja viime kesänä aika oli viimein kypsä sen toteuttamiseen. 

Teksti: M. Tolvanen. Kuvat: S. Egorov.

Ennen leirille lähtöä minun oli luonnollisesti löydettävä sopiva projekti. Etsin erityisesti leirejä, joilla voisin toimia taiteen, kulttuurin tai kansanperinteen parissa. Aluksi suuntasin katseeni Etelä-Eurooppaan; Espanjasta, Italiasta ja Kreikasta ei kuitenkaan tuntunut löytyvän sopivia leirejä, joten laajensin hakualuettani. Yllätyksekseni mielenkiintoisimmat leirit löytyivät Venäjältä. Innostuin erityisesti leiristä, jolla vapaaehtoiset avustaisivat kansanperinnefestivaalin järjestämisessä pienessä Vorobyevkan kylässä Etelä-Venäjällä. En googlaamisesta huolimatta löytänyt kylää Venäjän kartalta, mutta tämä ei haitannut, sillä tapaisin KVT:n paikallisen yhteistyöjärjestön vapaaehtoiskoordinaattorin Voronežin kaupungissa, josta suuntaisimme yhdessä Vorobyevkaan. 

Leiriläisiä Venäjällä

Kun hain leirille, sen kuvauksessa luki, että kyseessä olisi kansainvälinen vapaaehtoisleiri, jonka kielet olisivat englanti ja venäjä. Leirin lähestyessä sain kuitenkin tiedon, että kaikkien muiden ulkomaisten vapaaehtoisten osallistuminen oli eri syistä peruuntunut. Pohdin hetken aikaa, lähtisinkö minulle vaihtoehdoksi tarjotulle toiselle leirille, mutta alun perin valitsemani leiri vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin pitäytyä valinnassani.

Heinäkuun puolivälissä lähdin matkaan. Muutaman Moskovassa vietetyn päivän jälkeen matkasin junalla 500 kilometriä etelään Voronežiin. Siellä tapasin vapaaehtoiskoordinaattori Milanan ja leirin muut osanottajat. Pakkauduimme paikallisliikenteen minibusseihin ja aloitimme pitkän ja hikisen matkan kohti määränpäätämme.

Heinäntekoa

Päivä oli jo hämärtynyt myöhäisillaksi, kun saavuimme perille. Emme kuitenkaan menneet suoraan nukkumaan: meitä olivat vastassa festivaalin puuhamies Vasily ja naapurikylän paikallispoliitikko, jotka ohjasivat meidät pimeässä niityn poikki jälkimmäisen miehen omistamalle kalastusmajalle, jonne oli katettu rapuillallinen. Miehet patistivat meitä syömään, pitivät puheita – joista en venäjää osaamattomana ymmärtänyt mitään – ja kohottelivat maljoja. Jokaisen puheen jälkeen otettiin vodkaryyppy. Yöllä kävelimme uuteen majapaikkaamme ehkä hiukkasen horjuen. Seikkailu oli alkanut. 

Seuraavina päivinä jouduimme heti tositoimiin. Minä, Milana ja muutama muu saimme ensimmäiseksi tehtäväksemme festivaalialueen haravoinnin. Osa vapaaehtoisista levitti hiekkaa festivaalialueen rantaan, ja yksi leiriläinen oli keittiövuorossa. Työpäivät olivat pitkiä: aloitimme työt yhdeksän-kymmenen maissa aamiaisen jälkeen, söimme lounasta kahdelta ja lopetimme työt seitsemältä illalla. Olinkin ensimmäisten, fyysisesti raskaiden haravointipäivien jälkeen hieman huolissani siitä, kuinka väsynyt olisin leirin päätteeksi. 

Penkkejä

Ihmisiä haravoimassa

Perinnefestareiden järjestämispaikka oli Lomy Park, joka koostui “vanhan ajan maatilasta” härkineen, lehmineen, vuohineen ja hanhineen, suuresta päärakennuksesta ja pienen järven ympärille rakennetuista festivaalialueesta, rakennuksista ja installaatioista. Vieressä olevaan metsään oli myös rakennettu viehättävä polku riippusiltoineen, puuveistoksineen ja mehiläistarhoineen. Majoituimme päärakennuksen hostellissa; huoneinamme olivat vanhat junan makuuvaunut, jotka muodostivat osan päärakennuksesta. Meitä majoittui 2-3 joka hytissä. Hostellisiivessä asui vapaaehtoisten lisäksi festareiden ajaksi palkattuja paikallisia kausityöntekijöitä, joten tunnelma oli tiivis. Tämä ei haitannut muuten kuin öisin, kun vapaaehtoiset ja muu työporukka palasivat hytteihinsä erilaisista illanistujaisista – vaunujen äänieristys oli nimittäin puutteellinen, ellei olematon. Nukkumista vaikeutti myös se, että junapedeissä oli vain nimelliset pehmusteet. Oman mausteensa hostellielämään toivat lukuisat kovakuoriaiset, joita seikkaili lattioilla ja päätyi välillä peteihinkin. Pienistä puutteista huolimatta junahostelli oli kodikas majapaikka, josta lähteminen tuntui kahden viikon mentyä vähän haikealtakin. 

Ihmisiä junanvaunussa

Leirin edetessä työtehtäväni monipuolistuivat ja kevenivät. Haravoinnin jälkeen pääsin maalaamaan festarilavana toimivan laiturin kaiteita ja siistimään nuotiopaikkaa. Yhtenä päivänä olin silitysvuorossa, ja vähän ennen festivaalin alkua pääsin valmistelemaan esiintyjien makuuhyttejä (he nukkuivat myös junahostellissa, mutta eri “vaunussa” kuin me työntekijät). Suurimman osan ajasta rakensimme olkikattoja Voronežissa syyskesällä pidetyille perinnepäiville. Se oli rentoa, mutta yksitoikkoista hommaa: istuimme heinä- ja olkikasoissa auringossa ja järjestimme kattomateriaalia samansuuntaisiin nippuihin. Olin myös pari kertaa keittiövuorossa, mutta keittiötyö osoittautui hieman hankalaksi, sillä minulla ei ollut yhteistä kieltä keittiöhenkilökunnan kanssa. Lisäksi leiritoverini eivät aina ymmärtäneet ruuanlaiton kulttuurisidonnaisuutta – esimerkiksi se, mitä “salaatti” tarkoittaa tai minkä kokoisia ovat pienet tomaatinpalat, nimittäin vaihtelee kulttuureittain.

Ihmisiä saunan edessäTapasin kaikki viisi muuta leiriläistä Voronežiin saavuttuani. Pieni jännitys siitä, millaisia ihmisiä muut leirille osallistujat olisivat, hävisi nopeasti, sillä porukka osoittautui ystävälliseksi ja huomaavaiseksi. Kaikki eivät tosin osanneet englantia juuri ollenkaan, ja englantia puhuvienkin kielitaidon taso oli varsin vaihteleva. Rupattelu muiden leiriläisten kanssa ei aina käynytkään aivan helposti, vaan sanomisiaan joutui selventämään ja avaamaan jatkuvasti. Vielä vaikeampaa oli kommunikoida Lomy Parkin työntekijöiden ja festivaalin järjestäjien kanssa, sillä he puhuivat käytännössä vain venäjää. Paikalliset olivat kuitenkin hämmentävänkin vieraanvaraisia ja kiinnostuneita suomalaisvieraasta. Jos satuin päärakennuksen patiolle oikeaan aikaan illasta, minut istutettiin aina pöytään vodkasnapsin ääreen muiden kanssa. Ihmiset myös yrittivät keskustella kanssani venäjäksi – myöhemmin kävi ilmi, että useampi henkilö oli kertonut Milanalle minun osaavan venäjää, joten ilmeisesti näytin ymmärtävän, mitä minulle puhuttiin. 

Meistä leiriläisistä ja muutamasta festivaalityöntekijästä muodostui nopeasti tiivis porukka, joka työskenteli ja vietti lähes kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Tähän vaikutti varmasti sekin, että Lomy Park oli kaukana kaikesta – lähimpään kyläkauppaankin oli kilometrien matka. Toisaalta ulkopuolisten aktiviteettien puute loi leirille yhteisöllisen tunnelman. Päivät olivat helteisiä, joten lounastauolla menimme usein uimaan järvelle; iltaisin taas istuskelimme hostellilla, järven rantaan ankkuroidulla kelluvalla lauttamökillä tai Lomy Parkissa aiemmin asuneen taiteilijan rakentamassa “maanalaisessa talossa” (joka tosiaan oli puolittain maan alla). Vaikka saatoin harvoin osallistua keskusteluun, minut otettiin aina mukaan yhteisiin puuhiin ja illanviettoihin suorastaan koskettavalla tavalla. Leirin päättyessä mietinkin, etten ollut koskaan kokenut vastaavaa ryhmähenkeä ja solidaarisuutta. 

Ihmisiä laiturilla

Ulkoisten aktiviteettien puuttuessa me leiriläiset järjestimme itse itsellemme tekemistä. Yleensä pelasimme tai juttelimme makuuhyteissämme; kerran hiivimme yöksi keskuksen pihapiirissä olleeseen vanhaan auringonkukkaöljytehtaaseen, ja toisen kerran olimme porukalla yökylässä Lomyssä työskentelevän nuoren puusepän kotona, vanhassa talossa, jota hän oli remontoinut. Toisinaan lähdimme soutelemaan järvelle kiikkerällä pienellä ruuhella, ja joskus poimimme hedelmiä festivaalialueen rajalla kasvavista villeistä aprikoosipuista. Yksi niistä asioista, jotka yllättivät minut Lomyssä, oli se, miten pienet asiat voivat tuottaa suuria elämyksiä. Minusta oli hauskaa ja jännittävää matkustaa kuorma-auton lavalla, pomppia lavalla heinäkasassa, ylittää huojuva riippusilta tai kivuta heinävarastoon loikoilemaan. En voinut olla vertaamatta venäläistä rämäpäistä hauskanpitoa suomalaiseen elämänmenoon, joka yleensä on turvallista ja ennalta-arvattavaa.

Vaikka leirillämme oli lämmin ja yhteisöllinen tunnelma, en voinut välttyä erillisyyden ja ulkopuolisuuden tunteilta. Leirin lähestyessä loppuaan oma mykkyyteni ja se, kuinka vähän ymmärsin ympärilläni käydyistä keskusteluista, alkoi tuntua aina vain oudommalta ja rajoittavammalta. Kielitaidon puutteeni hankaloitti myös kulttuurin ymmärtämistä. Paitsi leiriporukan keskusteluista, olin syrjässä myös keskuksen työntekijöiden jutuista. Tästä syystä se, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat, jäi minulle usein hämärän peittoon. Yhteisen kielen puuttuessa en voinut myöskään kysyä keneltäkään mieltäni askarruttavista kulttuurikysymyksistä. 

Ihmisiä pellolla

Ihmisiä pellolla

Vaikka en täysin hahmottanutkaan venäläisen kulttuurin erityispiirteitä, huomasin, että eroja oli paljon. En juuri aiemmin ollut ollut tekemisissä venäläisen kulttuurin kanssa ja hämmästyin siitä, kuinka paljon se poikkesi suomalaisesta. Ihmiset vaikuttivat juroilta, mutta saattoivat hetken päästä yltyä vilkkaiksi. Yhdessäolo oli porukkaan tutustuttuani huomattavasti välittömämpää kuin Suomessa, eivätkä ihmiset vaikuttaneet tarvitsevan ympärilleen samanlaista omaa tilaa. Olin liikuttunut leirikavereideni yhteisöllisyydestä ja kaiken jakamisesta, joka todella poikkesi suomalaisesta individualistisesta tyylistä. 

Jotkut suurimmista kulttuurieroista, jotka havaitsin, liittyivät sukupuolirooleihin. Miespuoliset leirikaverini kohtelivat minua aivan toisenlaisella huomaavaisuudella kuin suomalaismiehet – sain apua aina tarvitessani ja myös silloin, kun en sitä tarvinnut, eikä minun tarvinnut kantaa itse edes puolen litran vesipulloa. Monet paikalliset miehet olivat myös aika machoja – ensimmäisinä päivinä minua hämmensi ja huvittikin paidattomien, päivettyneiden, lihaksikkaiden miesten määrä joka puolella. 

Festarit

Puolentoista viikon valmistelujen jälkeen koitti viimein itse festivaalin aika. Me vapaaehtoiset saimme festaripäivän vapaaksi, mutta menin leirinvetäjämme (jonka kanssa minusta oli tullut hyvä kaveri) avuksi tekemään järjestelyjä ohjelmaa varten. Yhden osan festivaalista muodosti moniosainen “kuvaelma”, johon sisältyi muun muassa miehen ja hevosen uinti järven poikki festarialueen rantaan, perinteisiin asuihin pukeutuneen ihmisjoukon kierros festarialueen ympäri härkien kanssa ja nuoren miehen ja naisen romanttinen soutelu järvellä. Lisäksi aiemmin mainittu kelluva lauttamökki tuotiin festarialueen rantaan ja sen ikkunasta vapautettiin järvelle hanhia ja ankkoja tietyssä vaiheessa iltaa. 

Naisia kansallispuvuissa

Ihmisiä perinneasuissa

Minä ja Seva hoidimme viimeksi mainittua tehtävää. Kuljetimme räpiköivät linnut verkkopusseissa lauttamökille, jossa niille oli tehty tuoleista oma karsina. Sitten seilasimme mökkilautalla festivaalialueen lähelle saunarantaan. Ja sitten odotimme. Ja odotimme. Festivaalialue oli minusta äärimmäisen kiehtova myyntikojuineen, kansallispukuisine ihmisineen ja kansanmusiikkiyhtyeineen, mutta en juuri ehtinyt tutkia sitä, sillä meidän piti odottaa saunarannassa hetkeä, jolloin lähtisimme toteuttamaan tehtäväämme. Tunnin-parin odotuksen jälkeen purjehdimme kelluvan lavan taakse. Sitten odotimme taas. Kun linnut oli määrä vapauttaa, minä sain kuvaajan toimen, mikä osoittautuikin ainoaksi minulle sopivaksi tehtäväksi – en nimittäin mitenkään olisi uskaltanut koskea isoihin, vastusteleviin lintuihin. Emme kuitenkaan edelleenkään päässeet vapaiksi; koska mökkimme oli lavan takana, koko yleisö olisi nähnyt poistumisemme, jos olisimme lähteneet lautalta. 

Ohjelma päättyi viimein kymmeneltä illalla, ja puikahdimme ulos mökistä. Oli kuitenkin jo liian myöhäistä tutustua festareihin: myyjät ja esiintyjät olivat pakkaamassa tavaroitaan. Vasta tässä vaiheessa minulle selvisi, että Lomy Parkin festivaali olikin vain yksipäiväinen ja toinen konserttipäivä olisi Vorobyevkan keskustassa. Pääsin onneksi seuraavana päivänä Vorobyevkaan, joten näin lopulta konsertitkin muutenkin kuin mökin pienestä ikkunasta kurkkien. 

Viimeiset leiripäivät siivosimme festarialuetta, rakensimme olkikattoja ja otimme rennosti. Olimme jo melko uupuneita – meillä ei ollut ollut yhtään kokonaista vapaapäivää leirin aikana – joten työmoraalimme ei ollut paras mahdollinen. Viimeisinä leiripäivinä sain myös vihdoin tietää, missä olimme. Kaverini näytti minulle Vorobyevkan sijainnin kartalla, ja osoittautui, että se sijaitsi Etelä-Venäjällä lähellä Ukrainan rajaa.

Vanhat kyläkeinut

Lopulta koitti lähdön aika. Oli vaikea jättää kaunis leiripaikkamme mielikuvituksellisine rakennuksineen ja omaperäisine ihmisineen, mutta vaihtoehtoa ei ollut. Me leiriläiset pakkauduimme taas kuumaan minibussiin ja matkasimme Voronežiin, jossa vietimme vielä päivän yhdessä Milanan seurassa. Seuraavana päivänä jätin jäähyväiset leirikavereillenikin ja aloitin paluumatkan kotiin. 

Vaikka en viettänyt Venäjällä pitkää aikaa, minun oli kotona kauan vaikea sopeutua Suomeen paluuseen. En ymmärtänyt tai hyväksynyt läheskään kaikkea leirillä näkemääni, mutta Venäjä ja venäläiset jäivät pysyvästi sydämeeni. Olenkin matkani jälkeen kiinnostunut venäläisestä kulttuurista ja kirjallisuudesta ja suunnitellut venäjän opiskelua. Aika näyttää, miten suunnitelmieni käy. Olen kuitenkin varma, että tulen palaamaan Venäjälle jo sinne jääneiden uusien ystävieni vuoksi. 

Ryhmäkuva