Haku johtokuntaan vuodelle 2026 on auki!

Kiinnostaako yhdistystoiminta ja syvempi tutustuminen pienen järjestön hallintoon? Haluatko päästä aitiopaikalle vaikuttamaan siihen, mitä KVT:ssa tehdään? Hae mukaan johtokuntaan vuodelle 2026!
KVT:n toimintaa suunnittelee ja toteuttaa 9-12 vapaaehtoisesta koostuva, KVT:n jäsenten valitsema johtokunta eli johtis. Johtiksessa pääset tutustumaan syvemmin KVT:n toimintaan ja rauhantyöhön sekä kotimaassa että kansainvälisesti, saat kokemusta toiminnasta yhdistyksen hallituksessa ja pääset tekemään merkityksellistä vapaaehtoistyötä mahtavassa porukassa. Johtislaisena kehität taitojasi perinteisen hallitustyöskentelyn lisäksi osallistumalla tapahtumiin, koulutuksiin ja seminaareihin.
Johtokunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa ja kokouksia järjestetään johtislaisten toiveiden mukaan sekä lähi- että etämuodossa. Myös lähikokouksiin on tarvittaessa mahdollista osallistua etänä.
Johtikseen olet tervetullut kaikenmittaisella järjestökokemuksella; tehtävää löytyy sekä aloittelijoille että konkareille. Johtislaiset jakavat tehtäviä keskenään kiinnostuksenkohteidensa mukaan, eikä kaikkea tarvitse osata valmiiksi. Tärkeintä on innostus KVT:ssa vaikuttamiseen, aktiiviseen johtistyöskentelyyn sekä KVT:n arvomaailman jakaminen. Johtokunnan kaikki jäsenet valitaan tehtäväänsä vuodeksi kerrallaan.
Johtokunnan jäsenet ja puheenjohtaja valitaan KVT:n syyskokouksessa 27.11.2025 klo 17.30 Rauhanasemalla. Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etänä.
Millaisia rooleja johtokunnassa on tarjolla?
Vuodelle 2026 KVT:n johtokuntaan etsitään jäseniä seuraaviin tehtäviin:
- Puheenjohtaja (katso erillinen hakuilmoitus)
- 7 muuta johtokunnan varsinaista jäsentä, joiden joukosta valitaan 1-2 varapuheenjohtajaa
- 1-4 varajäsentä
Varajäsenet osallistuvat johtokunnan toimintaan muuten samalla tavalla kuin varsinaiset jäsenet, mutta he eivät voi toimia puheenjohtajistossa ja he voivat osallistua johtokunnan sisäisiin äänestyksiin vain varsinaisen jäsenen poissaollessa. Uusi johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajat vuoden ensimmäisessä kokouksessaan.

Mitä johtokunta tekee?
Johtokunta suunnittelee, toteuttaa ja arvioi KVT:n vuosittaista toimintaa yhteistyössä toimiston työntekijöiden ja vapaaehtoisista koostuvien työryhmien kanssa. Johtokunnan päävastuita ovat esimerkiksi vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen ja seuranta, KVT:n edustaminen työnantajana, yhdistyksen talouden seuraaminen sekä KVT:n toimintaa olennaisesti määrittävien päätösten teko (esim. päivitykset vuosibudjettiin, kuluvana vuonna järjestettävien leirien hyväksyntä, uusien työntekijöiden rekrytointi, rahoitushakuihin tai kansainväliseen hankeyhteistyöhön osallistuminen).
Lisäksi johtokunnan toimintaa määrittävät yksittäisten jäsenten kiinnostuksenkohteet. Johtislaisena voit siis päättää itse, mihin tehtäviin tai aihealueeseen haluat erityisesti keskittyä. Tässä muutamia esimerkkejä:
- Sihteerin tehtävät kokouksissa, toimintasuunnitelman ja hankehakemusten kirjoittamiseen osallistuminen
- Tapahtumien (esim. vapaaehtoispäivät) järjestäminen ja virkistystoiminta
- Talouden seuranta
- Henkilöstöasiat: esim. työntekijöiden yhteyshenkilönä toimiminen, työntekijöiden kehityskeskustelut, rekrytoinnit
- Uusien varainhankintatuotteiden ja -tapahtumien ideointi
- Kansainväliset suhteet: esimerkiksi SCI:n kansainvälisiin työryhmiin tai seminaareihin osallistuminen
- Viestintä: esim. jäsenkirjeiden kirjoittaminen, sisällön tuottaminen sosiaaliseen mediaan, tai esittelyvierailut tapahtumiin ja oppilaitoksiin
- KVT:n toiminnan ilmastovaikutusten seuranta ja ympäristöystävällisten käytäntöjen kehittäminen
- Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusasiat (esim. monikielinen ja saavutettava viestintä, toiminnan avoimuus erilaisista taustoista tuleville ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville vapaaehtoisille, taloudellisesti tuettujen vapaaehtoistyömahdollisuuksien mainostaminen)
- Nuorten vapaaehtoisten näkökulmat KVT:n toiminnan suunnittelussa
Miten voin hakea mukaan?
Jos kiinnostuit tai haluat kysyä lisää, lähetä lyhyt esittely itsestäsi nykyiselle puheenjohtajalle Hanna Raskille () viimeistään maanantaihin 24.11. mennessä. Esittelyssä voit kertoa:
- kuka olet
- miten hyvin tunnet KVT:ta ennestään
- miksi haluaisit mukaan johtokuntaan, ja
- millaiset tehtävät tai aiheet sinua erityisesti kiinnostavat.
Tervetuloa mukaan!

