Vapaaehtoisena maailmalla pandemian aikaan
Kaksi koronan keskellä vapaaehtoisena maailmalla ollutta kertovat kokemuksistaan. Miten kansainvälisyys onnistui koronapandemian keskellä ja mitä siitä jäi käteen?
Vapaaehtoisena Italiassa koronan aikana – Teksti ja kuvat: J. Rainero
Kun korona saapui Eurooppaan olin ESC vapaaehtoisena Roomassa. Kun Italian rajoja alettiin sulkea ja lentoja perua, minun piti tehdä nopea päätös siitä jäisinkö Italiaan vai jättäisinkö vapaaehtoisprojektin kesken. Olin nauttinut paljon elämästäni Italiassa ja maaliskuussa 2020 uskottiin vielä siihen, että pandemia voitaisiin selättää kahden viikon karanteenilla, joten tein päätöksen jäädä. Kahden viikon karanteeni muuttui lopulta kolme kuukautta kestäneeksi ulkonaliikkumiskielloksi, jolloin kotoa poistuttiin ainoastaan kauppaan tai apteekkiin lupalappu kourassa.
Vapaaehtoistyöt näyttivät hyvin erilaiselta ennen koronaa, ensimmäisen aallon aikana ja sen jälkeen. Olin vapaaehtoistöissä SCI Italian paikallisessa yhteisökeskuksessa (social center). Järjestimme viikoittaisia tapahtumia, joissa käsittelimme sekä paikallisia että globaaleja ongelmia mm. anti-fasismiin ja sukupuolisyrjintään liittyen. Päiväsaikaan paikalliset trans- ja maahanmuuttaja organisaatiot kokoontuivat keskuksessa ja iltaisin naapuruston jäsenet saapuivat paikalle osallistumaan keskuksen järjestämille kursseille. SCI Italia järjesti yhteisökeskuksessa myös aktiivisesti kansainvälistä toimintaa työleirien ja koulutusten muodossa.
Ennen koronaa jokainen työpäivä yhteisökeskuksessa oli ollut erilainen. Se saattoi sisältää esimerkiksi tulevien tapahtumien markkinointia sosiaalisessa mediassa tai naapurustossa, kokkaamista tapahtumissa, englannin kurssin opettamista tai sosiaalisten suhteiden rakentamista yhteisökeskuksessa toimivien järjestöjen välille. Osallistuimme yhteisönä aktiivisesti myös muiden Roomassa toimivien sosiaalisten liikkeiden järjestämiin tapahtumiin kuten mielenosoituksiin. Korona muutti luonnollisesti kaiken.
Yhteisökeskuksien ovet suljettiin jo ennen ulkonaliikkumiskiellon alkua. Kun koko yhteisökeskuksen olemassaolo perustui sosiaaliselle kanssakäymiselle ja ihmisten kohtaamiseen, oli aktiviteettien siirtäminen zoomiin oli vaikeaa. Koska koronatilanne muuttui jatkuvasti, tulevia aktiviteetteja oli myös vaikea suunnitella. Etä-työskentelimme kolme kuukautta ja järjestimme sen aikana mm. online festivaalit ja kurssitoimintaa. Kaikki fyysiset kesälle suunnitellut festivaalit, työleirit ja koulutukset kuitenkin peruttiin. Se oli kova paikka, koska kyseiset tapahtumat olivat vuoden kohokohta yhteisökeskukselle ja vapaaehtoisille koko vapaaehtoisjakson odotetuin osio. Vaikka olin ehtinyt kokea paljon ennen koronaa, tuntui myös siltä, että iso osa vapaaehtoiskokemuksesta jäi koronan takia elämättä.
Ulkomailla asuminen korona-aikaan toi myös lisähaasteita arkeen. Ulkonaliikkumiskiellon aikaan uusista koronarajoitteista tiedotettiin ainoastaan italiaksi ja säännöt muuttuivat jatkuvasti. Kun kämppikseni sairastui koronaan, jonotin sairaalan edessä viisi tuntia päästäkseni koronatestiin, eikä minua lopulta suostuttu testaamaan julkisessa terveydenhuollossa, koska en ollut italialainen. Projektin lopun lähestyessä korona painoi myös mieltä, koska lentoja peruttiin edelleen jatkuvasti.
Kaikesta kuitenkin selvittiin ja olin projektin päätyttyä tyytyväinen päätöksestäni jäädä Italiaan. Korona oli muuttanut radikaalisti sekä vapaaehtoisprojektini sisältöä että arkeani Italiassa, mutta Suomeen palattuani päällimmäisenä mieleen eivät kuitenkaan olleet jääneet koronan aiheuttamat ongelmat vaan uudet hienot kokemukset ja kaikki Roomassa tapaamani ihmiset. Kun oli kokenut korona-ajan Italiassa, oli myös helppo arvostaa sitä miten helpolla Suomessa oli selvitty ja miten vähän korona rajoitti elämää täällä. Kun oli istunut kolme kuukautta neljän seinän sisällä, tottunut käyttämään maskia ulkona kolmenkymmenen asteen helteessä ja maksamaan mansikoita koronatesteistä, suomalainen marina maskisuosituksista ja ravintoloiden sulkemisesta lähinnä nauratti.
Vapaaehtoistyöleirillä Saksassa – Teksti ja kuvat: K. Elomaa
Olin viime elokuussa – jo toisena kesänä peräkkäin – vapaaehtoistyöleirillä Pohjois-Saksan Glücksburgissa. Leiri järjestettiin ilmasto- & energiapuisto Artefactissa. Artefact on Saksan ensimmäinen uusiutuvaan energiaan perustuva puisto, joka toimii samalla kansainvälisenä kestävän kehityksen koulutuskeskuksena. Artefact tuottaa itse tarvitsemansa energian aurinkoa, tuulta ja biomassaa käyttäen (ylijäämä myydään paikalliseen sähköverkkoon), lisäksi alueella käytetään vettä säästäviä tekniikoita. Puistossa järjestetään seminaareja ja kokouksia tiloissa, jotka on suunniteltu energiaa säästävin materiaalein. Koululaisryhmille järjestetään opastettuja kierroksia, joissa tärkeänä elementtinä on oppilaiden mahdollisuus omakohtaisesti kokeilla ja havainnoida erilaisia energiaa tuottavia laitteita & pienkoneita. Alueella järjestetään myös ekomatkailuun nivoutuvaa majoitustoimintaa.
Osallistuin samaan projektiin siis kahtena vuotena peräkkäin. Elokuussa 2020 oli mahtavaa, että ylipäätään pääsi ulkomaille vapaaehtoiseksi. Tilanne oli viime kesänä paljolti samanlainen, näytti nimittäin pitkään siltä, ettei Suomesta pääse lähtemään ulkomaan leireille. Minun onnekseni toissa kesän leirini leirinvetäjät laittoivat minulle viestiä, jossa kyseltiin mahdollisuuttani osallistua jälleen leirille. Epäilin, ettei se ollut koronarajoitusten vuoksi mahdollista, mutta sain neuvoksi ottaa yhteyttä suoraan Saksan SCI:hin. Saksasta tuli ystävällinen vastaus, jonka mukaan he ottavat puolestaan yhteyttä Suomeen KVT:hen (Kansainvälinen Vapaaehtoistyö ry).
Sain tämän jälkeen KVT:stä vastauksen, että pääsen lähtemään Saksaan tutulle leirille, mutta sitä ennen hyväksyin kirjallisesti paperin, jossa sitoudun korvaamaan itse (omalla vakuutuksellani) kaikki ne mahdolliset kulut ja esim. aikataulumuutokset, jotka mahdollisesti johtuisivat koronapandemiasta (poislukien SCI:n vakuutuksen kattamat sairaanhoitokulut leirin aikana).
Glücksburgin leirillä oli näin korona-aikana turvallista majoittua omissa teltoissa. Toissa kesänä saimme nauttia aurinkoisesta & lämpimästä säästä, mutta tänä vuonna sateli lähes päivittäin – siitä huolimatta teltat pysyivät kuivina, ja mielialamme korkealla. Työtehtävämme olivat moninaisia. Viime vuonna poistimme haitallisia vieraskasveja, kartoitimme & korjailimme aurinkopaneeleja, korjasimme afrikkalaistyyppisen käsivesipumpun ja isompana projektina rakensimme yhdistettyä hyönteishotellia / meluseinää.
Tänä vuonna tehtäviimme kuului mm. haitallisten kasvien poistaminen, viherkattojen hoitaminen, puuhakkeen talikointi ulkovarastossa peräkärryyn ja sieltä lopuksi talikointi toiseen varastoon tulevaa lämmitystä varte, maakaapelin kaivaminen, energiapuiston pienten puukatosten alimmaisten puuosien suojaaminen maakosketukselta, vesialtaan tyhjennys ja uudelleen vuoraus, tuulimylly / vesiallas / vesisäiliö -konstruktion kehittäminen & osittainen uudelleen rakentaminen.
Iltaisin ja vapaa-ajalla nautimme mm. uimisesta Itämeressä ja pyöräilystä, sekä erilaisista kehittävistä työpajoista. Leirillä oli pääasiassa vegaaniruokavalio. Saimme nauttia samalla eri maiden erikoisuuksista. Itselläni oli molempina vuosina ilo valmistaa (muiden avustamina) karjalanpiirakoita. Meillä oli kaasukeittimen & pienen sähkölevyn lisäksi käytössämme ulkona puulämmitteinen uuni. Tänä vuonna päivittäinen keittiötiimi muodostettiin kahdesta henkilöstä (kokeneempi & kokemattomampi), jotka huolehtivat päivän kolmen eri aterian valmistuksesta.
Suihkut lämpenivät aurinkoenergialla – tänä vuonna lämmintä vettä ei – sateisen pilvisistä säistä johtuen – riittänyt joka päivä kaikille halukkaille. WC:t olivat meille suomalaisille tuttuja perinteisiä ulkohuusseja.
Leirin osallistujilta edellytettiin leirille saapuessa negatiivista koronatestitulosta. Papereita ei erikseen kysytty, vaan asiaa kysyttiin suullisesti. Eräs kaksi rokotusta saanut leiriläinen kärsi leirin alkuvaiheessa flunssan oireista. Hänelle tehtiin kaksi peräkkäistä pikatestiä, jotka molemmat osoittautuivat negatiivisiksi. Teimme tämän vuoden leirillä viikonloppuretken pyöräillen telttailemaan Tanskan puolelle. Pyöräilyn aluksi kävimme koko porukalla Glücksburgissa ilmaisessa antigeenitestissä. Tanskan puolelle siirtyminen tapahtui pientä kävelysiltaa pitkin, jossa ei näkynyt yhtään viranomaista.
Korona-aika on aiheuttanut monia haasteita ja ongelmia meille kaikille, eikä kansainvälinen vapaaehtoisleiri -toiminta muodosta tästä poikkeusta. Suomeen ei ole juuri päässyt ulkomaisia vapaaehtoisia, eikä täältä ole ollut helppoa leireille ulkomaille. Artefactissa on normaalisti järjestetty kesäisin kaksi vapaaehtoisleiriä, mutta nyt kahtena vuonna peräkkäin on pystytty järjestämään vain yhdet leirit. Itse koen, että näiden kahden vuotuisen leirin onnistunut toteutuminen on erittäin merkityksellistä. Artefactissa on kärsitty siitä, että koronarajoitusten vuoksi esim. koululaisryhmien vierailut olivat pitkään tauolla, eikä kokouksia tai seminaareja järjestetty. Nyt tilanne näyttää jo valoisammalta. Meidän kahden viikon työskentelymme oli molempina vuosina todella antoisa ja mieleenpainuva kokemus – monipuolisten työtehtävien, ja antoisan vapaa-ajan, sekä mahtavan yhteishengen ansiosta. Aikaansaannoksiamme tärkeämmäksi asiaksi koin sen, että meidän kansainvälinen vapaaehtoisporukkamme toi toivoa, intoa ja vaihtelua paikallisille isännille & pitkäaikaisvapaaehtoisille heidän työssään Artefactin kestävän kehityksen energia- ja ilmastotyössä.