Samalla toivotamme kaikille ihanaa kesää! Yllä olevan kuvan on ottanut leirinvetäjämme Jonna matkalla Tuusulan leirille kesäkuun alussa. Vaikka kesä on vilkasta aikaa KVT:lle, on osa toiminnoistamme kesälomilla ja toimisto hieman hiljaisempi. Olemme kuitenkin tavoitettavissa arkipäivisin, joten ole yhteyksissä tai sovi tapaamisesta.
KVT etsii toimistoonsa Rauhanasemalle Helsingin Itä-Pasilaan
JÄRJESTÖKOORDINAATTORIN SIJAISTA
määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 18.9.2023-9.6.2024. Työaika tehtävässä on 26,25 h / vko (70 % täydestä työajasta). Viikkotyöaikaa on kuitenkin mahdollista nostaa sijaisen oman tilanteen mukaan huhti- ja toukokuulle 2024. Palkkaus sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen (vaativuusryhmä 4 + mahdolliset lisät) mukaan.
Järjestökoordinaattori vastaa KVT:n leiritoiminnan koordinoinnista Suomessa yhdessä vapaaehtoisista koostuvan työryhmän kanssa. Tehtävät sisältävät Suomessa järjestettävien leirien valmistelua sekä yhteydenpitoa leirijärjestäjiin ja leirinvetäjiin, leirinvetäjävalmennusten ja leirivierailujen suunnittelua ja toteuttamista sekä Suomeen saapuvien leiriläisten sijoittamista leireille. Tehtävään kuuluu myös Suomesta ulkomaille lähtevien leiriläisten koordinointi. Lisäksi työnkuvaan sisältyy viestinnän tehtäviä erityisesti sosiaalisessa mediassa ja nettisivuilla. Työhön sisältyy jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä ja matkustamista silloin tällöin. Etätyön tekeminen on mahdollista, mutta toivomme että voit työskennellä myös toimistolta käsin, jos se on sinulle mahdollista. Laajemmasta etätyöskentelystä voidaan kuitenkin neuvotella tarvittaessa, koska KVT:n toimisto ei ole esteetön.
Edellytämme hakijalta:
KVT:n arvojen jakamista
kokemusta pienen järjestön toiminnasta
kiinnostusta kansainvälistä vapaaehtoistyötä kohtaan
kokemusta vapaaehtoistoiminnan koordinoinnista (vapaaehtoisten rekrytointi, kouluttaminen ja tukeminen)
kokemusta koulutusten ja tapahtumien järjestämisestä
kiinnostusta monenlaisia tehtäviä kohtaan sekä järjestelmällisyyttä ja itsenäistä työotetta
hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä työskennellä erilaisten ja erilaisessa asemassa olevien ihmisten kanssa
sujuvia IT-taitoja
suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
Luemme eduksi:
aiemman kokemuksen KVT:n toiminnasta tai muun kokemuksen kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä
viestintäosaamisen
ruotsin kielen taidon
Mitä tarjoamme?
joustavan ja mukavan työympäristön
laaja-alaisen työnkuvan ja mahdollisuuden toiminnan kehittämiseen
tiiviin yhteisön ja yhdessä tekemisen aktiivisten vapaaehtoisten kanssa
näkökulmia ja verkostoitumismahdollisuuksia kansainvälisen rauhantyön kentällä
merkityksellisen työn ruohonjuuritason rauhanjärjestössä
Hakemukset ansioluetteloineen lähetetään 15.8.2023 klo 16.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen . Haastattelut järjestetään viikolla 34 (21.-25.8.) Rauhanasemalla ja työ alkaa 18.9.2023.
Lisätietoja antaa hallituksen puheenjohtaja Hanna Rask, tai 0405222321 ke 9.8. klo 14-16 ja ma 14.8. klo 16-18.
Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry on rauhanjärjestö, joka haluaa toiminnallaan edistää rauhaa, yhdessä tekemistä ja yhdenvertaisuutta. KVT:n päätoimintamuoto on kansainvälisten vapaaehtoistyöleirien järjestäminen Suomessa ja vapaaehtoisten lähettäminen Suomesta ulkomaille. KVT on osa kansainvälistä rauhanjärjestöä Service Civil International (SCI), jonka kumppanijärjestöjen projekteihin välitämme vapaaehtoisia. Suomen Rauhanliiton jäsenenä KVT tekee yhteistyötä myös muiden kotimaisten rauhanjärjestöjen kanssa.