Työpajan avulla keskustelua kansainvälisen vapaaehtoistyön vastuullisuudesta ja tarpeellisuudesta

Järjestyksessään toinen vastuullisen vapaaehtoistyön työpaja toteutettiin Zoomin välityksellä marraskuun puolessa välissä. Työpajan tarkoituksena oli mahdollistaa avointa keskustelua sekä pohdintaa erilaisia näkökulmia huomioiden. Jotta kansainvälisen vapaaehtoistyön kenttä kehittyisi maailman muutosten mukana, on KVT toiminnassaan myös valmis kyseenalaistamaan kansainvälisen vapaaehtoistyön hyödyllisyyden.

Tällä kertaa työpaja pidettiin englanniksi, sillä saimme KVT:n pitkäaikaisvapaaehtoisten työryhmän lisäksi näkökulmaa myös kattojärjestö SCI:n kumppanijärjestöiltä Afrikan Ugandasta ja Etelä-Amerikan Perusta. Keskustelua olivat toki luomassa osaltaan myös osallistujat Suomesta, joita oli yhteensä 8 henkilöä.

Ennen työpajaa osallistujia pyydettiin lukemaan ruohonjuuritason vapaaehtoistyöstä ja siihen liittyvistä eettisistä näkökulmista ennakkomateriaalia (artikkeli: http://blog.grassrootsvolunteering.org/ethics-of-international-volunteering/), mikä johdatteli osallistujat sisälle aiheeseen. Kahden ja puolen tunnin pituinen työpaja koostui erilaisista osioista, joiden kautta oli mahdollista päästä käytännönläheisemmin kiinni aiheeseen. Alkuun kerrottiin KVT:n toiminnasta yleisesti, sekä paikalla olevat muut järjestöt t: Uganda Pioneers’ Association (UPA) ja Light and Leadership Initiative (LLI) esittäytyivät. Tämän jälkeen lähdettiin purkamaan annettua ennakkotehtävää huomioimalla vastuullisuuden erilaisia näkökulmia. Osallistujia pyydettiin laittamaan chattiin näkökulmia, miltä kannalta vapaaehtoistyön vastuullisuutta voidaan arvioida.


Seuraavaksi Jamboard-työskentelyn avulla pohdittiin sitä, kuka hyötyy vapaaehtoistyöstä ja miten. Tehtävässä eroteltiin mm. seuraavat eri osapuolet: vapaaehtoinen, paikallinen yhteisö, lähettävä järjestö, vastaanottava järjestö sekä muu mahdollinen taho. Alla olevassa kuvassa näkyy kahteen ensimmäiseen tahoon liitettyjä hyötyjä. Vapaaehtoinen saa mm. uusia kokemuksia, kehittyy ja oppii uusia taitoja sekä saa tietoa ja ymmärrystä erilaisesta kulttuurista. Paikallinen yhteisö hyötyy mm. saamastaan tuesta, tehdystä yhteistyöstä, oppii erilaisista kulttuureista sekä voi myös luoda paikallisesti esimerkkiä vapaaehtoistyön ja toisten auttamisen tärkeydestä.

Työpajan toisessa työskentelyosiossa käytiin läpi muutamia käytännön case-esimerkkejä, joihin osallistujia pyydettiin vastaamaan. Työpajan vetäjät lukivat vuorollaan läpi esimerkkejä, joissa mm. pohdittiin vapaaehtoistyön kannattavuutta ja vastuullisuutta, kun vapaaehtoisten perehdyttämiseen kuluu paljon aikaa vastaanottavan tahon puolelta. Toisaalta paikallinen toiminta saattaa kuitenkin olla taloudellisesti riippuvaista vapaaehtoisista. Yhden esimerkin kautta otettiin puheeksi myös ajankohtainen aihe koronapandemiasta ja siihen liittyvistä rokotteista, joita ei ole tasapuolisesti saatavilla eri puolilla maailmaa.

Esimerkki vapaaehtoisten epätasa-arvoiseen mahdollisuuteen liikkua globaalista etelästä pohjoiseen verrattuna globaalista pohjoisesta etelään.

Työpajassa syntyi ilahduttava määrä keskustelua, ja mikä parasta, saimme näkökulmaa myös ns. globaalista etelästä Ugandan ja Perun osallistujien kautta. Asioita on helppo suunnitella ja pohtia oman yhteiskunnan näkökulmasta, jolloin jää kokonaan kuulematta toisenlainen totuus. Ugandan ja Perun osallistujat näkivät kansainvälisen vapaaehtoistyön hyvin tarpeellisena, vaikka toimme esille myös kriittistä näkökulmaa. Keskusteluissa nousi esille, että kansainvälisen vapaaehtoistyön kohdalla on erityisen tärkeää, että toiminnan pohjana on ruohonjuuritason paikallisesti syntynyt tarve toiminnalle, eikä niin, että vapaaehtoistyötä suunnitellaan jostain muualta käsin. Paikallisen järjestön toiminnan tulee myös olla vastuullista monin eri tavoin, kuten siten, ettei vapaaehtoisten avulla korvata paikallista työvoimaa, vaan vapaaehtoinen on tuomassa oman lisänsä jo olemassa olevalle toiminnalle.

Keskustelua herätti myös vapaaehtoisturismi, johon liittyy  erityisen paljon eettisiä haasteita, sillä kyseessä on voittoa tavoitteleva liiketoiminta. Toisaalta kuitenkin paikallisten yritysten tukeminen voi olla erittäin tärkeää maille, jotka elävät turismista. Kansainvälisen vapaaehtoistyön kautta vapaaehtoinen pääsee kokemaan ja näkemään asioita erilaisesta näkökulmasta kuin turistina ollessa. On mahdollisuus päästä jollakin tavalla osaksi paikallista yhteisöä, jolloin oppimista tapahtuu syvemmin puolin ja toisin.

Työpajan palautteissa näkyi positiivinen suhtautuminen kriittiseen ajatteluun ja avoimuuteen, sekä kansainväliseen yhteistyöhön. Työpajan yksi tärkeimmistä anneista oli se, ettei toisista osapuolista tehtäisi niin herkästi oletuksia, vaan rohkeasti kysyttäisiin asioista ja avattaisiin mahdollisuus keskustelulle. Mitä useampi näkökulma, sitä laajempi näkemys voi syntyä. Mikään ei ole mustavalkoista, ja meillä jokaisella on oman taustan, ympäristön ja kokemusten muokkaama näkemys todellisuudesta, mitä on mahdollista avartaa olemalla utelias ja valmis kuuntelemaan. Vain yhdessä ja toiset huomioiden voimme saavuttaa hienoja asioita.

Vastuullisen vapaaehtoistyön työpaja ke 17.11. (verkossa)

Tarvitaanko kansainvälistä vapaaehtoistyötä? Kuka siitä hyötyy? Minkälaista kansainvälisen vapaaehtoistyön tulisi olla 2020-luvulla sekä koronanjälkeisessä maailmassa? Tule pohtimaan kanssamme näitä kysymyksiä ja vastuullisuuden eri näkökulmia!

KVT:n verkkotyöpaja aiheesta järjestetään keskiviikkona 17.11. klo 17.30-20.00. Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Aiempaa vapaaehtoistyökokemusta tai aiempaan työpajaan osallistumista ei edellytetä vaan kaikki voivat osallistua.

Huom! Työpajassa on mukana kumppanijärjestöjemme edustajia maailmalta, joten työpaja pidetään englanniksi.

Työpaja järjestetään verkossa Zoom-alustalla. Ilmoittaudu etukäteen täällä. Ilmoittauduttuasi saat varsinaisen osallistumislinkin työpajaan automaattisesti. Otamme mukaan 15 ensin ilmoittautunutta.

Ilmoittautuneille lähetetään myös pieni ennakkotehtävä sähköpostilla aiheeseen virittäytymiseksi.

Ihmisiä piknikillä ulkona

Tule mukaan KVT:n lukupiiriin

Haluamme lisätä yhteisöllisyyttä ja hyviä keskusteluita asioista, jotka pohdituttavat meitä. Nyt toivotamme kaikki ikään katsomatta mukaan KVT:n rentoon lukupiiriin, joka kokoontuu Zoomissa säännöllisen epäsäännöllisesti, noin kuukauden tai kahden välein. Ei sitoutumista! Voit tulla mukaan vaikka yhdelle kerralle, tai jatkaa mukana pidempään.

Ensimmäinen lukupiiritapaaminen on ma 24.5. klo 18 Zoomissa. Kirjaksi on valittu Mari Mannisen Hyvät aikeet: Miksi autamme ja mitä siitä seuraa?, sillä kirjan teemat liippaavat läheltä vapaaehtoistyötä, rauhan aatetta sekä yhdessä tekemistä. Kirja on jaettu eri teemaisiin lukuihin, eli voit hyvin lukea vain sinua kiinnostavat osat.
Ilmoittaudu mukaan zoomiin täällä.

Nähdään lukupiirissä!

Los Otros -seminaari – keskustelua toiseuden ja toiseuttamisen käsitteistä vapaaehtoistyössä

Miksi olemme taloudellisesti etuoikeutettuja? Tarvitaanko minua tekemään vapaaehtoistyötä globaalissa etelässä? Millaisia ennakkoluuloja minulla itselläni on? Millaisten linssien läpi katson maailmaa ja miksi? Tällaisia teemoja mietittiin Madridissa SCI:n järjestämässä Los Otros– seminaarissa. KVT:sta mukana olivat Saara Kytömäki ja Otto Härö.

Teksti ja kuvat: Saara Kytömäki

Osallistuimme marraskuun ensimmäisellä viikolla SCI:n Madridissa järjestämään Los Otros –seminaariin aiheesta How to prepare young people to deal with their own streotypes eli kuinka valmistaa nuoria kohtaamaan heidän omia stereotypioitaan.

Seminaarin nimi Los Otros on espanjaa ja tarkoittaa suomeksi toisia. Tämä viittaa yhteen seminaarin keskeisistä teemoista ja käsitteistä, toiseuteen ja toiseuttamiseen – eli siihen, kuinka vieraan ihmisen  tai ihmisryhmän kohdatessamme tarkastelemme ja kategorisoimme heitä omien stereotypioidemme, ennakkomerkitystemme ja -luulojemme varassa näin ollen antamatta heidän itse määritellä itseään.

Toiseuttaminen voi olla tietoista tai tiedostamatonta. Kategorisoiminen on vallankäyttöä, ja sen avulla selittäminen ja ennustaminen tuottaa eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.

Los Otros -seminaari oli suoraan jatkoa vuonna 2015 Wienissä järjestetylle seminaarille Picturing the Global South: The Power Behind Good Intentions, jossa keskusteltiin valtasuhteista, jotka nousevat esiin, kun Euroopasta lähtee vapaaehtoisia globaaliin etelään¹. Wienin seminaarin keskusteluissa löytyi paljon paradokseja, kriittisiä huomioita ja metodeja, joita voidaan hyödyntää maailmalle lähtevien vapaaehtoisten valinnassa ja valmennuksissa.

Los Otros -seminaarissa jatkettiin valtakriittistä keskustelua pyrkimyksenä kyseenalaistaa järjestön sisällä jyllääviä stereotypioita ja pohtimalla, miten parantaa vapaaehtoisten valmennuksia suhteessa heidän omiin stereotypioihinsa. Tämä tapahtui kolmella eri tavalla ja tasolla.

  1. Yleisesti: kyseenalaistamalla ja purkamalla käsitteet ´toiseus´ ja ´toiseuttaminen´ sekä tutkimalla, mitä stereotypioita löytyy sekä KVT:n kattojärjestön SCI:n sisältä että jokaisen osallistujan omista elämän piireistä.
  2. Luomalla ja jakamalla käytännön metodeja sekä valmennuksiin että arviointeihin.
  3. Paikallisesti: tutkimalla, mitä stereotypioita Madridista löytyy. Näiden työstämisen pohjalta järjestettiin katutempaus aiheesta ja työpaja paikallisaktiiveille.

Jokainen osallistuja oli perehtynyt Wienin seminaarin pohjalta luotuun työkalupakkiin, johon koko seminaari pitkälti perustui. Työkalupakin työstämistä jatkettiin tässä seminaarissa. Viikon mittaan tarkastelimme keskeisiä käsitteitä, kuten stereotypioita, toiseutta, rasismia, asenteellisuutta ja ennakkoluuloja sekä teoreettisella että käytännön tasolla ja kävimme läpi metodeja, joilla näitä teemoja voi käsitellä vapaaehtoisten valmennuksissa.

Teemojen käsittelyssä toimi hyvin näkymätön teatteri (Invisible Theater), jonka tarkoituksena on tuoda näkyväksi arkielämän sorto. Paljon tehtiin myös energisoivia leikkejä ja harjoituksia.

Kokonaisvaltainen käsittelytapa toimii näin suureen ja raskaaseen aiheeseen hyvin, sillä jokainen meistä oppii eri tavoilla ja (keho)kokemuksellisuus syventää oppimiskokemusta. Erityisesti kun puhutaan sellaisista piilossa olevista mutta jokaisessa vaikuttavista ilmiöistä kuin asenteet, on hyvä kirjaimellisesti ”ravistella” asioita liikkeelle.

Tällaiset oppimiskokemukset edellyttävät kuitenkin täyttä luottamuksen ilmapiiriä ja ryhmäytymistä, jotta ihmiset uskaltavat aidosti antautua ja avautua yhteiselle pohdinnalle. Tässä seminaarin vetäjät onnistuivat upeasti, sillä ryhmäytymiseen käytettiin riittävästi aikaa ja tilaa. Koko viikon vallitsi todellinen luottamuksen ja välittämisen henki, huumoria unohtamatta.

Hienointa seminaarissa olikin ryhmän edustama moniäänisyys, kohtaamiset ja yhteiset oivallukset niin koko porukalla kuin pienemmissäkin ryhmissä.

Seminaari syvensi Wienin seminaarin teemoja – keskustelua jatkettiin ja esitettiin jatkokysymyksiä. Yksi tärkeimmistä on luonnollisesti: miten tästä eteenpäin?

Yksi asia on selvä – maailma ei koskaan tule olemaan valmis, eikä myöskään kukaan tule koskaan olemaan vapaa stereotypioistaan. Eikä tarvitsekaan olla, sillä kyse on lähinnä havahtumisesta ja oppijan asenteen omaksumisesta.

Tärkeintä onkin tulla itse tietoiseksi ja saattaa lähtevät vapaaehtoiset tietoisiksi (awareness-raising actions) omista asenteistaan ja stereotypioistaan ja tiedostamisen kautta pyrkiä vapautumaan omista haitallisista ajatuskehistään. Tärkeää on myös olla lamaantumatta ja olla riistämättä vapaaehtoistyöstä sitä iloa, mikä siihen luontaisesti ja vilpittömästi kuuluu. Huumori onkin yksi ydintyökaluista, jolla pärjää pitkälle.

Nämä kaikki yhdistettynä voisikin nimetä oppijan asenteeksi, jossa yhdistyvät kriittinen ja utelias mieli sekä positiivinen asenne, joka hyväksyy sen, ettei tule koskaan valmiiksi mutta kurottelee aina kohti uusia oppimisen oivalluksia kohtaamisten ja jatkuvan reflektion kautta.

¹ Lue: Afrikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan, kaakkois-Aasiaan ja lähi-Itään