KVT:n vapaaehtoispäivät 2024 – ilmoittaudu nyt!

Hei KVT:n vapaaehtoinen, alumni, yhteistyökumppani tai vapaaehtoistyöstä, rauhasta tai ilmastoasioista kiinnostunut nuori!

Kesäkin on vasta alkamassa, mutta meillä suunnitellaan jo innolla KVT:n vuosittaisia vapaaehtoispäiviä syksylle. Merkkaa siis kalenteriisi 4.-6.10. ja tule mukaan viettämään monipuolisen ohjelman täyteistä viikonloppua keskellä Hämeenlinnan Aulangon upeita ulkoilumaisemia Aulangon Suurella Huvilalla! Tapahtuma alkaa perjantai-iltana ja päättyy sunnuntaina iltapäivällä.

Vapaaehtoispäivien teemana on tänä vuonna ilmasto-oikeudenmukaisuus: viikonlopun ohjelmassa on luvassa kuluneen vuoden arvioinnin lisäksi esimerkiksi keskustelua ilmastokysymyksistä ruohonjuuritason rauhantyössä sekä tutustumista tarinankerronnan menetelmiin ilmastoaktivismin ja nuorten äänien esille tuomisen välineinä. Lisäksi pääsemme kuulemaan Reilun matkailun yhdistyksen vinkkejä luonnon, eläinten ja ihmisten kannalta kestävään matkailuun ja opimme työkaluja vaikeiden tunteiden käsittelyyn ilmastonmuutoksen ja muiden globaalien kriisien keskellä. Tarjolla on myös mahdollisuus rantasaunaan, luontoretkeilyyn sään salliessa, sekä tietysti hyvää ruokaa ja seuraa!

Kuva: Evon Luonto Oy

Tapahtuma on maksuton ja osallistujille tarjotaan majoitus (sänky- tai vuodesohvapaikka jaetuissa nukkumatiloissa) ja ruokailut viikonlopun ajan. Tapahtumaan tarjotaan bussikuljetus pääkaupunkiseudulta ja/tai korvataan matkakuluja halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan. Hämeenlinnasta järjestyy kuljetus perille joka tapauksessa!

Ilmoittautuminen on auki nyt! Ilmoittaudu 27.9. mennessä sähköisen lomakkeen kautta. Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli kuitenkin joudut perumaan osallistumisesi, teethän sen ilmoittautumisajan puitteissa.

Vapaaehtoispäiville ovat tervetulleita kaikki KVT:n jäsenet; jos et ole vielä jäsen tai tämän vuoden jäsenmaksu on vielä maksamatta, voit liittyä jäseneksi tai maksaa maksun koska tahansa ennen tapahtuman alkua.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan tapahtuman järjestelyihin esimerkiksi vetämällä arviointityöpajan, auttamalla keittiössä tai järjestämällä iltaohjelmaa, voit olla yhteydessä Anniin: .

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Peruttu: Tarinoiden voima ilmastotyössä – interaktiivinen työpaja Helsingissä pe 9.2.2024

Päivitys 5.2.2024: Tapahtuma jouduttiin valitettavasti perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Toivottavasti pääsemme palaamaan asiaan toisella kertaa!

Teetkö työtä ilmastoasioista kiinnostuneiden nuorten parissa, tai oletko itse ilmastoaktivismista kiinnostunut nuori? Olisiko yhdistyksellänne, oppilaitoksellanne tai muulla yhteisöllä käyttöä konkreettisille työkaluille, joiden avulla kehittää omaa ilmastotyötänne tai tukea nuorten osallisuutta ilmastokeskustelussa? Tule mukaan maksuttomaan työpajaamme oppimaan yhdessä tarinankerronnan menetelmistä ilmastotyön välineenä! 

Huomaa tapahtuman ja ilmoittautumisten muuttunut päivämäärä!

Tarinoilla on tärkeä merkitys tiedon tuottamisessa ja välittämisessä, kuin myös perinteiden, jaettujen muistojen ja kokemusten ylläpitämisessä. Tarinoilla on voima ylittää rajoja ja esteitä, ja yhteiskunnallisille liikkeille tarinoiden kertominen onkin tehokas tapa jakaa erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Tarinat antavat meille mahdollisuuden tarkastella todellisuutta eri näkökulmista ja harjoittaa empatiakykyämme muuten kaukaiselta tuntuvia aiheita kohtaan. Ilmastoaktivismin työkaluna tarinankerronta voi tehdä ilmastokriisistä henkilökohtaisempaa ja konkreettisempaa. 

Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry (KVT) järjestää työpajan osana kansainvälistä Green Diversity?! -hanketta Helsingissä Allianssi-talolla (Asemapäällikönkatu 1) perjantaina 9.2.2024 klo 12-16.30. Green Diversity?! -hankkeen tavoitteena on edistää ilmasto-oikeudenmukaisuutta antamalla nuoriso- ja järjestötoimijoille työkaluja tukea erilaisista taustoista tulevien nuorten osallistumista ilmastotoimiin ja -keskusteluun. Työpaja on avoin sekä ilmastoasioista kiinnostuneille nuorille että nuorten parissa toimiville kansalaisyhteiskunnan, kuntien ja muiden yleishyödyllisten tahojen työntekijöille ja vapaaehtoisille.

Työpajassa esitellään lyhyesti Green Diversity?! -hankkeen tuotoksia ja tutustutaan hankkeessa kootun tarinankerronnan menetelmäoppaan antiin toiminnallisten harjoitusten kautta. Harjoitusten ja ohjattujen keskustelujen kautta pohdimme yhdessä,

  • kuinka tarinankerrontaa voi hyödyntää oman organisaation tai yhteisön ilmastotyössä
  • kuinka voimme tukea nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ilmastokeskustelussa ja -toimissa  
  • kuinka nuorena aktivistina voi vaikuttaa ja osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun 

Kiinnostuitko? Täytä ilmoittautumislomake viimeistään perjantaihin 2.2. mennessä! Työpajaan voi osallistua useampi henkilöä samasta organisaatiosta (kuitenkin max. 5 hlöä/organisaatio). Paikkoja on rajoitetusti, joten suosittelemme kaikkia ilmoittautumaan mukaan pian! 

Halukkaille osallistujille tarjotaan kevyt lounas ennen varsinaisen työpajaohjelman alkua klo 11-11.45. Tapahtumaan sisältyy myös kahvitarjoilu. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville osallistujille korvataan matkakulut edullisimman julkisen kulkuneuvon mukaan.  

Lisätietoja: Hankekoordinaattori Leena Turkki ()