Hyvästi Blagoevgrad! Ellan matka ABS:n kanssa Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoisjaksolla.

Olen Ella, rakastan tanssimista, ja nyt olen ollut Blagoevgradissa Bulgariassa vapaaehtoistöissä Active Bulgarian Societyllä neljä kuukautta ja saanut mahdollisuuden opettaa tanssia osana henkilökohtaista projektiani. Viimeiset neljä kuukautta ovat olleet matka, joka on muovannut minua monella tavalla. Kokemus oli täynnä oppimista, itsereflektiota, vastuuta ja hetkiä, jotka haastoivat minua merkityksellisillä tavoilla. Vaikka kaikki ei ollut helppoa, nämä kuukaudet opetti minulle arvokkaita asioita itsestäni, ympäristöstäni ja siitä, mikä todella merkitsee minulle.
Uusien taitojen ja vastuiden löytäminen
Aikani ABS:llä antoi minulle mahdollisuuden tukea organisaatiota monenlaisissa tehtävissä – tapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä artikkeleiden kirjoittamiseen, sosiaalisen median julkaisujen luomiseen ja materiaalien suunnitteluun Canvalla. Erilaisten ihmisten kanssa työskentely ja uusiin tilanteisiin sopeutuminen opettivat kärsivällisyyttä, luovuutta ja johdonmukaisuuden tärkeyttä.
Vaativimpinakin päivinä opin, kuinka tärkeää on saapua paikalle, olla luotettava ja tehdä parhaansa. Nämä kokemukset antoivat minulle käytännön taitoja sekä syvemmän ymmärryksen siitä, miten haluan tulevaisuudessa osallistua projekteihin.

Tanssituntien vetäminen: Matkani kohokohta
Vapaaehtoiskokemukseni todellinen valo oli neljän tanssitunnin vetäminen – asia, joka toi sekä iloa että tarkoitusta arkeeni. Olen aina rakastanut tanssia, ja minulle oli tärkeää voida jatkaa sitä myös täällä ja jakaa intohimoani muiden kiinnostuneiden kanssa. Ensimmäisen tunnin suunnittelusta jokaisen ryhmän ohjaamiseen liikkeen ja ilmaisun kautta tunsin oloni inspiroituneeksi ja motivoituneeksi.
Jokaisella tunnilla oli oma energiansa ja kauniit hetkensä. Pelkkä tuntien suunnittelu toi minulle energiaa, ja se, että näin ja kuulin osallistujien nauttineen niistä, teki minut todella onnelliseksi. Opin mukauttamaan opetustapaani, motivoimaan erilaisia persoonia ja luomaan positiivisen, vastaanottavan ilmapiirin, jossa jokainen tunsi olonsa mukavaksi. Osallistujien muuttuminen itsevarmemmiksi, ilmaisukykyisemmiksi ja yhtenäisemmiksi tanssin kautta oli todella palkitsevaa.
Tunnit muistutti minua luovuuden voimasta tuoda ihmisiä yhteen. Ne antoi minulle mahdollisuuden yhdistää vapaaehtoistyön asiaan, jota todella rakastan, ja vahvistivat haluani käyttää tanssia yhteisöllisyyden, yhteyden ja positiivisen vaikutuksen työkaluna.
Haastavasta ympäristöstä saadut opit
Kaikki nämä neljä kuukautta eivät olleet helppoja, ja on tärkeää tunnustaa myös se. Eläminen uudessa kulttuurisessa ja fyysisessä ympäristössä antoi minulle aikaa pohtia, mitä tarvitsen voidakseni hyvin ja tunteakseni oloni tuetuksi.
Asuinolosuhteet ja ympäröivä ilmapiiri olivat haastavia. Kuuden ihmisen kanssa pienessä asunnossa asuminen oli raskasta, varsinkin kun elämäntyylimme ja ajatusmaailmamme eivät kohdanneet ollenkaan. Monet päivät tuntuivat pitkiltä ja uuvuttavilta. Siitä huolimatta myös vaikeat hetket opettivat minulle jotain arvokasta – ne auttoivat minua ymmärtämään, millaisessa ympäristössä parhaimmin viihdyn ja mitä haluan välttää tulevissa asumiskokemuksissa ja ihmissuhteissa.
Yksi positiivinen hetki oli viiden päivän koulutus Sofiassa, joka ajoittui projektimme loppupuolelle. Uusi ympäristö, motivoituneiden ihmisten tapaaminen ja osallistuminen hyvin järjestettyyn koulutukseen muistuttivat minua siitä, kuinka rikastuttavaa vapaaehtoistyö voi parhaimmillaan olla.

Mahdollisuus matkustaa
Vapaaehtoistyön aikana minulla oli mahdollisuus päästä matkustamaan – ei vain eri kaupungeissa maan sisällä, vaan myös Kreikassa, Serbiassa ja Romaniassa lomien aikana. Jokaisessa paikassa oli oma tunnelmansa, joten jopa lyhyet matkat tuntuivat pieniltä seikkailuilta. Erityistä oli se, että kaikki tapahtui joulun aikaan: jouluvalot ja joulutorit loivat jokaiseen kaupunkiin lämpimän, taianomaisen ilmapiirin.
Oivalluksia kodista ja itsestäni
Ehkä suurin oivallus, jonka sain, on uusi arvostus kotiani kohtaan. ystävällisyys, mukavuus, turvallisuus ja hyvät tukiverkostot ovat asioita, joita arvostan nyt syvemmin kuin ennen. Poissaolo sai minut ymmärtämään, kuinka onnekas olen saadessani elää tietyllä elintasolla ja tuntea vahvaa kuuluvuuden tunnetta kotona.
Tämä projekti auttoi minua ymmärtämään, mitä haluan jokapäiväiseen ympäristööni. Opin lisää omista tarpeistani, rajoistani ja vahvuuksistani, ja muiden ajattelutapojen näkeminen sai minut arvostamaan sitä, kuinka onnellinen olen omassa elämässäni. Täällä olen huomannut miten harvinaista positiivisuus ja ystävällisyys on ja se saa minut todella kiitolliseksi ympäristöstäni Suomessa. Vaikka haasteita oli, kokemus auttoi minua pohtimaan, kasvamaan ja syventämään yhteyttä itseeni.
Lähden Blagoevgradista mukanani monia oppeja: kiitollisuus hyvistä hetkistä, voima vaikeista jaksoista ja selkeämpi ymmärrys siitä, kuka olen ja mitä tarvitsen. Tanssitunnit toivat iloa ja tarkoitusta, tehtävät opettivat uusia taitoja ja ympäristö auttoi minua arvostamaan juuriani uudella tavalla.

Tulevaisuuden suunnitelmat
Tämän projektin jälkeen olen innoissani aloittamassa uuden luvun elämässä muuttaessani Turkuun, missä aion keskittyä täysin tanssiin. Odotan innolla, että saan harjoitella useita kertoja viikossa, liittyä inspiroiviin tanssiryhmiin ja esiintyä säännöllisesti näytöksissä sekä julkisissa että yksityisissä tapahtumissa. Samalla jatkan uraani kauneusalalla tarjoten kasvohoitoja ja ripsipalveluja, ja etsin uusia mahdollisuuksia kehittää taitojani. Tämä tuntuu uudelta alulta, täynnä luovuutta ja uusia kokemuksia, enkä malta odottaa, mitä seuraava vaihe tuo tullessaan.
Teksti ja kuvat: Ella
