Haikeat jäähyväiset Sri Lankalle

“Viimeisenä Muturin viikkonani tuntui epätodelliselta, mihin viime kuukaudet ovat oikein kadonneet?”

Lähdin KVT:n kautta kolmeksi kuukaudeksi vapaaehtoistöihin Sri Lankaan. Suurimman osan ajastani vietin Muturissa, Sri Lankan itärannikolla pienessä muslimi- ja tamilikylässä.

Teksti ja kuvat: Minna P.

Pari viimeistä viikkoa oli yhtä menemistä. Normityöt, projektin vaatimat loppurutistukset sekä muutamat ekstratunnit joita pidin vieraillessani Akkaraipatussa pitivät työn touhussa. Akkaraipattu paikannimenä kuulosti suomalaisen korvaan ensin hieman pahaenteiseltä (heh heh), mutta loppujen lopuksi ihmiset kohtelivat minua siellä aivan yhtä hellästi ja ehkä jopa vielä vieraanvaraisemmin kuin muuallakin Sri Lankassa. Pidin paikallisessa oppilaitoksessa kolme interaktiivista englannin sessiota ja tutustuin paikallisiin sekä kahteen yltiöhauskaan malesialaiseen tätiin, jotka olivat myös vierailevia opettajia.

Myös Muturissa joukko teinipoikia hokasivat minut viime hetkillä ja kinuivat kovasti enkun tuntia. Kun kaikki tiesivät, että on minun viimeiset päiväni Muturissa, kaikki yrittivät saada minusta mahdollisimman paljon irti, mikä on tietysti ymmärrettävää. Täyteläisestä loppuviikkojen aikataulusta huolimatta lupauduin pitämään pojille tunnin mittaisen enkun session, mistä tulikin lopulta varsin hauska ja hupaisa oppitunti näiden seitsemän nuoren koltiaisen kanssa.

Viimeinen koulupäivä ennen lasten kuukauden mittaista lomaa oli 3.8. Tällöin ei juurikaan ollut normaaleja oppitunteja, opettajat hääräilivät kuka milloin missäkin ja itse päädyin hemmottelemaan sekä opettajia että oppilaita karkilla ja suklaalla. Tuntui haikealta jättää jäähyväisiä näille lapsille, joita on opastanut sekä englannin että elämän taidoissa viime kuukaudet. 1. ja 2. -luokkalaisten opettamisessa suunnilleen puolet ajasta menee muuhun kuin itse englannin opettamiseen, mutta näinhän sen kuuluu mennäkin. Lapsoset ovat juuri sen ikäisiä että osa vielä oppii että toisen lyöminen ei ole ok ja osa vielä opettelee kuinka kirjaimia kirjoitetaan. Jälkeenpäin voin todeta että lasten kanssa touhuaminen on ollut niin hauskaa, ilahduttavaa, kamalaa, opettavaista, välitöntä kuin liikuttavaakin. Jätimme molempien luokkien kanssa jäähyväiset juhlallisesti hämähämähäkin tahdissa laulaen ja leikkien.

Ihmisryhmä

Neljä päivää ennen lähtöäni saimme Peace Centerille vihdoinkin uuden vapaaehtoisen, italialaisen Germanon! Alusta asti havaitsin että kyseessä on varsin mainio tyyppi, eikä hänellä varmasti tule mitään ongelmia Muturin meininkeihin sopeutumisen kanssa. Tavallaan harmi, että ehdittiin viettää niin vähän aikaa vapari-aikaa yhdessä, mutta minkäs teet! Ehdin kuitenkin näppärästi esitellä Germanolle Muturin ja Trincon sekä iltaoppilaani jonka tunteja Germano jälkeeni jatkaa.

Viimeiset päivät Muturissa olivat yhtä jäähyväisten jättämistä, eri englannin ryhmieni ja muiden ystävieni kanssa. Meitä kutsuttiin kyliin sinne tänne ja pääsimme taas poimimaan ojan pohjasta simpukoita (eli matteja – matti = simpukka), juomaan kookospähkinästä kookosvettä ja nauttimaan tunnelmallisesta öisestä Muturin rannasta laulueskelun kera. Ihan viimeisenä Muturin päivänä pidimme vihdoin ensimmäisen workshopin leskiäideille, ja pääsin näkemään projektipuurtamiseni tulosta. Iloksemme äidit tykkäsivät koulutuksesta ja pyysivät vastaavia lisää ja mahdollisimman pian. Ihanin mahdollinen lopetus Muturin töilleni – nähdä kuinka äidit viihtyvät ja kuuntelevat innokkaasti, ja myös osallistuvat itse aktiivisesti keskusteluun.

Kaikkein eniten olen nauttinut iltatuntien pitämisestä, eli aikuisoppilaiden kanssa teemapohjaisista keskusteluista. Näin olen päässyt tutustumaan syvemmin sekä näihin mahtaviin tyyppeihin että Muturin ja Sri Lankan kulttuuriin ja mentaliteettiin. Iltaoppilaistani onkin tullut Sri Lankan parhaimpia ystäviäni. He ovat näyttäneet minulle hienoja lähialueiden paikkoja ja kutsuneet illallisille.

Ihmisiä piknikillä ulkona

Tuntui kyllä todella haikealta jättää kolmen kuukauden jälkeen hyvästit uusille ystävilleni, muille Muturin ihmisille ja Muturille ja Peace Centerille ylipäänsä. Muturin suht uutena asukkaana sekä ainoana ulkomaalaisena, ja siten kuitenkin tavallaan ainoana muukalaisena hyvien ystävien löytyminen tuntuu erityisen arvokkaalta ja riemastuttavalta. Kaikkien hienojen nähtävyyksien tai opettavaisen vapaaehtoistyökokemuksen jälkeen, uudet ystävät on se asia mistä olen kaikkein kiitollisin. Loppujen lopuksi kohtaamiset ja aika niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa tuntuu kuuluvansa ns. “samaan heimoon”, ovat kaikista ikimuistoisempia ja antoisimpia asioita, jota tämä kesä on minulle suonut.

Vaikka olen päättänyt että aion tulla tänne takaisin vähintäänkin lyhyemmälle lomalle ja ehkä jo vuoden tai parin päästä, silti tiedän että tulen ikävöimään paljon Muturia ja monia ihmisiä täältä. Onneksi nykyään on kuitenkin helppo pitää yhteyttä matkan päästä, sillä suurimmalla osalla täällä on pääsy nettiin ja kaikilla vähintäänkin puhelin.

Temppeli, jossa patsas ja viirejä katossaEnnen Suomeen paluutani kiertelimme hyvän ystäväni Wilman kanssa Sri Lankaa reilun viikon verran pääasiassa ihaillen sen kaunista ja monimuotoista luontoa. Wilma ehti viettää myös pari päivää kanssamme Muturissa ennen kuin aloitimme reissumme Trincon Uppuveli-rannalta snorklailun ja valasretken merkeissä. Pakko sanoa, että hetken aikaa sillä rannalla minulla oli ihan valtava kulttuurishokki: yhtäkkiä ihmiset ympärilläni ovat puolialasti ja hotellista kuuluu jatkuva länsimainen bilejumputus, ravintolassa tyrkytetään haarukkaa ja serviettiä, ihmiset puhuvat ties mitä kieliä ja kaikki on kamalan kallista. Missä ovat kirmaavat pikkulapset, ohikulkijoiden tervehdykset ja avuliaisuus, perinteinen tamilimusiikki ja kauniit värikkäät vaatetukset?

No, nyt toisena lomapäivänä Muturin hyvästelemisen haikeus on jo laimentunut ja olen jopa vähän sopeutunut muiden turistien keskelle. Sri Lankassa kelpaa kyllä ihailla meren ihmeitä, elukoita ja upeita keskivaltion luontomaisemia. Uusi seikkailu on alkanut!

Tässä tällä erää viimeinen kirjoitukseni Sri Lankan kesästäni. Kiitos että olet ollut kuulolla!

Haikein ja onnellisin terveisin,
Minna