Avainsana: monikulttuurisuus

Miksi olemme taloudellisesti etuoikeutettuja? Tarvitaanko minua tekemään vapaaehtoistyötä globaalissa etelässä? Millaisia ennakkoluuloja minulla itselläni on? Millaisten linssien läpi katson maailmaa ja miksi? Tällaisia teemoja mietittiin Madridissa SCI:n järjestämässä Los Otros– seminaarissa. KVT:sta mukana olivat Saara Kytömäki ja Otto Härö.

Teksti ja kuvat: Saara Kytömäki

Osallistuimme marraskuun ensimmäisellä viikolla SCI:n Madridissa järjestämään Los Otros –seminaariin aiheesta How to prepare young people to deal with their own streotypes eli kuinka valmistaa nuoria kohtaamaan heidän omia stereotypioitaan.

Seminaarin nimi Los Otros on espanjaa ja tarkoittaa suomeksi toisia. Tämä viittaa yhteen seminaarin keskeisistä teemoista ja käsitteistä, toiseuteen ja toiseuttamiseen – eli siihen, kuinka vieraan ihmisen  tai ihmisryhmän kohdatessamme tarkastelemme ja kategorisoimme heitä omien stereotypioidemme, ennakkomerkitystemme ja -luulojemme varassa näin ollen antamatta heidän itse määritellä itseään.

Toiseuttaminen voi olla tietoista tai tiedostamatonta. Kategorisoiminen on vallankäyttöä, ja sen avulla selittäminen ja ennustaminen tuottaa eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.

Los Otros -seminaari oli suoraan jatkoa vuonna 2015 Wienissä järjestetylle seminaarille Picturing the Global South: The Power Behind Good Intentions, jossa keskusteltiin valtasuhteista, jotka nousevat esiin, kun Euroopasta lähtee vapaaehtoisia globaaliin etelään¹. Wienin seminaarin keskusteluissa löytyi paljon paradokseja, kriittisiä huomioita ja metodeja, joita voidaan hyödyntää maailmalle lähtevien vapaaehtoisten valinnassa ja valmennuksissa.

Los Otros -seminaarissa jatkettiin valtakriittistä keskustelua pyrkimyksenä kyseenalaistaa järjestön sisällä jyllääviä stereotypioita ja pohtimalla, miten parantaa vapaaehtoisten valmennuksia suhteessa heidän omiin stereotypioihinsa. Tämä tapahtui kolmella eri tavalla ja tasolla.

1. Yleisesti: kyseenalaistamalla ja purkamalla käsitteet ´toiseus´ ja ´toiseuttaminen´ sekä tutkimalla, mitä stereotypioita löytyy sekä KVT:n kattojärjestön SCI:n sisältä että jokaisen osallistujan omista elämän piireistä.
2. Luomalla ja jakamalla käytännön metodeja sekä valmennuksiin että arviointeihin.
3. Paikallisesti: tutkimalla, mitä stereotypioita Madridista löytyy. Näiden työstämisen pohjalta järjestettiin katutempaus aiheesta ja työpaja paikallisaktiiveille.

Jokainen osallistuja oli perehtynyt Wienin seminaarin pohjalta luotuun työkalupakkiin, johon koko seminaari pitkälti perustui. Työkalupakin työstämistä jatkettiin tässä seminaarissa. Viikon mittaan tarkastelimme keskeisiä käsitteitä, kuten stereotypioita, toiseutta, rasismia, asenteellisuutta ja ennakkoluuloja sekä teoreettisella että käytännön tasolla ja kävimme läpi metodeja, joilla näitä teemoja voi käsitellä vapaaehtoisten valmennuksissa.

Teemojen käsittelyssä toimi hyvin näkymätön teatteri (Invisible Theater), jonka tarkoituksena on tuoda näkyväksi arkielämän sorto. Paljon tehtiin myös energisoivia leikkejä ja harjoituksia.

Kokonaisvaltainen käsittelytapa toimii näin suureen ja raskaaseen aiheeseen hyvin, sillä jokainen meistä oppii eri tavoilla ja (keho)kokemuksellisuus syventää oppimiskokemusta. Erityisesti kun puhutaan sellaisista piilossa olevista mutta jokaisessa vaikuttavista ilmiöistä kuin asenteet, on hyvä kirjaimellisesti ”ravistella” asioita liikkeelle.

Tällaiset oppimiskokemukset edellyttävät kuitenkin täyttä luottamuksen ilmapiiriä ja ryhmäytymistä, jotta ihmiset uskaltavat aidosti antautua ja avautua yhteiselle pohdinnalle. Tässä seminaarin vetäjät onnistuivat upeasti, sillä ryhmäytymiseen käytettiin riittävästi aikaa ja tilaa. Koko viikon vallitsi todellinen luottamuksen ja välittämisen henki, huumoria unohtamatta.

Hienointa seminaarissa olikin ryhmän edustama moniäänisyys, kohtaamiset ja yhteiset oivallukset niin koko porukalla kuin pienemmissäkin ryhmissä.

Seminaari syvensi Wienin seminaarin teemoja – keskustelua jatkettiin ja esitettiin jatkokysymyksiä. Yksi tärkeimmistä on luonnollisesti: miten tästä eteenpäin?

Yksi asia on selvä – maailma ei koskaan tule olemaan valmis, eikä myöskään kukaan tule koskaan olemaan vapaa stereotypioistaan. Eikä tarvitsekaan olla, sillä kyse on lähinnä havahtumisesta ja oppijan asenteen omaksumisesta.

Tärkeintä onkin tulla itse tietoiseksi ja saattaa lähtevät vapaaehtoiset tietoisiksi (awareness-raising actions) omista asenteistaan ja stereotypioistaan ja tiedostamisen kautta pyrkiä vapautumaan omista haitallisista ajatuskehistään. Tärkeää on myös olla lamaantumatta ja olla riistämättä vapaaehtoistyöstä sitä iloa, mikä siihen luontaisesti ja vilpittömästi kuuluu. Huumori onkin yksi ydintyökaluista, jolla pärjää pitkälle.

Nämä kaikki yhdistettynä voisikin nimetä oppijan asenteeksi, jossa yhdistyvät kriittinen ja utelias mieli sekä positiivinen asenne, joka hyväksyy sen, ettei tule koskaan valmiiksi mutta kurottelee aina kohti uusia oppimisen oivalluksia kohtaamisten ja jatkuvan reflektion kautta.

¹ Lue: Afrikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan, kaakkois-Aasiaan ja lähi-Itään