Uusi leirikohde Jordaniassa

Kansainvälisyyttä Jordaniassa maanviljelyksen, kestävän elämäntavan ja paikallisen nuorison parissa? Tule mukaan tutustumaan oliivinviljelyyn ja osallistu valokuvanäyttelyn toteutukseen.

Jordanian maaseutu

SCI:n kansainvälisessä verkostossa on uusi kumppaniehdokas Space Sustainable Development Jordaniassa. Ensimmäinen vapaaehtoistyöleiri tämän kumppanin kanssa on tulossa 27.11.-9.12.2019 Ajlounissa, Jordaniassa. Leirille etsitään vapaaehtoisia, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan uuden kumppaniehdokkaan ensimmäiselle leirille ja sitoutuvat valmennukseen ennen leiriä sekä leirin jälkiarviointiin. Voit siis olla mukana laajentamassa SCI:n leiritoimintaa uusille alueille ja uusien kumppanien pariin.

Space Sustainable Development on Jordanialainen järjestö, jonka toiminnan keskiössä on nuoriso sekä ympäristö- ja kestävyyskysymykset. Osa toimintaa on paikallisen nuorison tukeminen ja opastaminen kestävien viljelystapojen omaksumisessa. Leirin tavoitteena on tuoda kansainvälistä kokemusta paikallisen yhteisön pariin ja kehittää vapaaehtoistoimintaa viljelyn ympärillä.

Leirillä tehtävä työ keskittyy oliiviviljelmille, jossa vapaaehtoiset osallistuvat oliivinpoimintaan ja järjestävät valokuvanäyttelyn leirin päätteeksi. Leiriläisten toivotaan tuovan mukanaan omat kameransa (hyvällä puhelimen kameralla pärjää myös tarvittaessa), jotta he voivat kuvata materiaalia oliiviviljelmiltä sekä muista ympäristö- ja kulttuurikohteista leirialueelta valokuvanäyttelyä varten.

Leirin löydät leiritietokannasta. Hae mukaan pian tai ole meihin yhteydessä jos sinulla on lisäkymyksiä.

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *