Tule meille töihin!

KVT etsii toimistoonsa Rauhanasemalle Helsingin Itä-Pasilaan

JÄRJESTÖKOORDINAATTORIA

ajalle 1.3.2019 – 30.9.2020. Järjestökoordinaattorin työaika on 30 h / vko (80% täydestä työajasta). Palkkaus sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen (vaativuusryhmä 4 + mahdolliset lisät) mukaan. Työsuhteen jatko voi olla mahdollista määräaikaisuuden jälkeen.

Työtehtäviin kuuluu KVT:n leiritoiminnan toteuttaminen Suomessa yhdessä leirityöryhmän kanssa. Lisäksi tehtävään kuuluu Suomesta lähtevien leiriläisten sijoittaminen leireille sekä maahanmuuttajatoiminnan tukeminen. Tehtävät sisältävät Suomessa järjestettävien leirien valmistelua sekä yhteydenpitoa leiri-isäntiin ja leirinvetäjiin, leirinvetäjävalmennusten ja leirivierailujen suunnittelua ja toteuttamista sekä turvapaikanhakijoiden sijoittamista Suomen leireille. Työnkuvaan kuuluu myös viestinnän tehtäviä sekä KVT:n viestinnän koordinointia erityisesti sosiaalisessa mediassa ja nettisivuilla. Työhön sisältyy jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä ja matkustamista silloin tällöin. Etätyö on mahdollista satunnaisesti.

Edellytämme hakijalta:

  • KVT:n arvojen jakamista
  • kokemusta pienen järjestön toiminnasta
  • kokemusta kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä
  • kokemusta toiminnan järjestämisestä yhdessä vapaaehtoisten kanssa
  • kokemusta koulutusten ja tapahtumien järjestämisestä
  • kiinnostusta monenlaisia tehtäviä kohtaan sekä järjestelmällisyyttä ja itsenäistä työotetta
  • hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä työskennellä erilaisten ja erilaisessa asemassa olevien ihmisten kanssa
  • sujuvia IT-taitoja
  • suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa

Luemme eduksi:

  • aiemman kokemuksen KVT:n toiminnasta
  • viestintäosaamisen
  • ruotsin kielen taidon

Mitä tarjoamme?

  • joustavan ja mukavan työympäristön
  • laaja-alaisen työnkuvan ja mahdollisuuden toiminnan kehittämiseen
  • tiiviin yhteisön ja yhdessä tekemisen aktiivisten vapaaehtoisten kanssa
  • näkökulmia ja verkostoitumismahdollisuuksia kansainvälisen rauhantyön kentällä
  • merkityksellisen työn ruohonjuuritason rauhanjärjestössä

Hakemukset ansioluetteloineen lähetetään 4.2.2019 mennessä sähköpostitse osoitteisiin ja Haastattelut järjestetään viikolla 7 klo 16 eteenpäin ja työ alkaa 1.3.2019 tai mahdollisimman pian sen jälkeen.

Lisätietoja antaa hallituksen puheenjohtaja Anni Lamponen, ma 21.1. klo 15-17 ja ti 29.1. klo 16-18, tai 0449564800.

Kerro muillekin:

Share

2 kommenttia artikkeliin “Tule meille töihin!

  • 24.1.2019 | Antonio

    Hei olen Antonio ja olen kiinnostunut .

    • 28.1.2019 | Jenni

      Hei Antonio, sitten vain hakemaan paikkaa ohjeiden mukaisesti 4.2. mennessä!


Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *