Tilaa KVT:n uudistunut uutiskirje

KVT:n uutiskirjeellä saat tiiviissä muodossa tiedon tulevista tapahtumista ja ajankohtaisista asioista kerran kuussa. Uutiskirje on siirtynyt syksyllä eri palveluun, joten nyt se kannattaa myös tilata uudelleen, jos et ole saanut uutiskirjettä tänä talvena.

KVT:n uutiskirjeen tilaamalla pysyt perillä KVT:n toiminnasta ja tarjoamistamme mahdollisuuksista kansainväliseen toimintaan ja ruohonjuuritason rauhantyöhön. Uutiskirje lähetetään noin kerran kuukaudessa ja sitä kautta saat tiedon tulevista KVT:n tapahtumista, eri työryhmien ja paikallisryhmien tapaamisista, muista ajankohtaisista asioista sekä osallistumismahdollisuuksista näihin kaikkiin.

Uutiskirjeessä on asiaa niin uusille kuin vanhoille vapaaehtoisille sekä niin kansainvälisistä mahdollisuuksista kuin Suomessa tapahtuvasta toiminnasta kiinnostuneille. Tiedotamme uutiskirjeessä myös leirin järjestämisestä kiinnostuneita koskevia ajankohtaisia asioita.

KVT:n uutiskirje siirrettiin syksyllä 2019 Mailchimp-palveluun, koska vanha pohja ei enää toiminut. Mikäli olet huomannut, ettei aiemmin tilaamaasi KVT:n uutiskirjettä ole sinulle enää tullut, niin sivuston etusivulta löydät uuden uutiskirjeen tilauslomakkeen. Valitettavasti emme voi kaikkia vanhoja tilaajia siirtää automaattisesti uuden uutiskirjeen tilaajiksi. Uutiskirjeen tilauksen voit myös lopettaa koska vain. Jokaisen uutiskirjeen lopusta löytyy linkki, jolla voit perua tilauksen.

Tervetuloa KVT:n uutiskirjeen lukijaksi!

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *