Leikkiä ja naurua vastaanottokeskuksessa Kreikassa

Kreikan elokuinen aurinko paahtaa kirkkaan sinisellä ja pilvettömällä taivaalla. Ennen aamukymmentä kolmetoista henkisen joukkiomme on jälleen aika suunnata majapaikastamme Lavrion keskustaan, turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen. Päivän alkajaisiksi pöydät ja tuolit asetetaan pihapuiden varjoon, värikynät ja paperit levitetään esille ja pallot vapautetaan pelikentälle – ja jälleen on yksi päivä leikkien ja askarrellen edessä. Kahden viikon vapaaehtoisjaksoon mahtui paljon leikkiä, naurua, auringon paahtaneita iloisia kasvoja ja leppoisaa yhteiseloa.

Teksti ja kuvat: H. Hyrkkö

Kreikan Punaisen Ristin ylläpitämä avoin vastaanottokeskus Lavriossa sijaitsee noin 40 kilometriä Ateenasta etelään. Keskukseen sijoitetaan Kreikkaan saapuneita turvapaikanhakijoita odottamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä. Sijainti Kaakkois-Euroopan laidalla, EU:n ulkorajalla on merkinnyt Kreikalle valtavaa maahanmuuton painetta jo vuosien ajan. Talouskriisin vaikeissa olosuhteissa maan resurssit ovat entistä rajallisemmat, ja olosuhteet turvapaikanhakijoiden leireissä saattavat vaihdella suuresti.

Leiriporukkamme oli varsin monenkirjava joukko Suomesta, Puolasta, Tshekistä, Ranskasta, Espanjasta, Italiasta ja Ukrainasta. Ikähaarukka oli myös varsin lavea. Etenkin eteläisestä Euroopasta lähdetään jo nuorena vapaaehtoisleirille kokemusta kartuttamaan. Motiivit leirille tuloon vaihtelivat: usealla oli taustaa tai kiinnostusta lasten parissa työskentelystä, osalla taas oli valtiotieteellisen ja kansainvälisen politiikan opintotaustan myötä laajempi kiinnostus Kreikan yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

Vastaanottokeskuksessa asukkaat ottivat meidät innostuneesti vastaan. Enemmistö keskuksen turvapaikanhakijoista oli saapunut kurdialueilta Syyriasta tai Irakista, mutta tulijoita oli myös Afganistanista. Leikitimme ja viihdytimme välillä hyvinkin runsasta lapsijoukkoa erilaisilla pallopeleillä ja hippaleikeillä. Pelien ohella myös askartelupöydän kiiltävät paperit ja värikynät vetivät puoleensa etenkin perheen nuorimpia. Lopputuloksena syntyi värikkäitä kortteja, kimaltelevia naamioita sekä esimerkiksi laivoja ja leijoja moninaisiin leikkeihin. Tosin innokkaasta käytöstä johtuen usein varsin lyhytaikaiseen käyttöön. Pelikentällä tunne oli vahvasti mukana, kun pelasimme vuoroin jalkapalloa, polttopalloa ja jopa pesäpalloa. Lasten innokkuudella ei tuntunut olevan rajoja, eikä yhteisen kielen puuttuminen hidastanut menoa.

Kolmen tunnin aktiivisuus paahtavan auringon alla vaati veronsa ja lounaan jälkeen koitti siestan aika. Tosin vain osa malttoi jäädä sisälle nukkumaan useimpien suunnatessa majapaikkamme lähellä sijaitsevalle rannalle meriveteen viilentymään. Siestan jälkeen kävimme seuraavan päivän aktiviteetit läpi. Suunnitteluhetkemme jälkeen hyödynsimme usein myös ihanan lämpöiset elokuun illat, ja suuntasimme vielä takaisin vastaanottokeskukseen, jossa iltaisin pelivuorossa olivat aikuiset. Eräänä iltana vastaanottokeskuksen oma jalkapallojoukkue haastoi vapaaehtoisporukan leikkimieliseen peliin, toisina iltoina sekajoukkueet mittelöivät voimiaan rantalenttiksen parissa. Usein jäimme vielä illan päätteeksi juttelemaan asukkien kanssa ja nauttimaan kupposen teetä ja kahvia perinteisten kurdiperinteiden tapaan.