KVT etsii toiminnanjohtajan sijaista

KVT etsii toimistoonsa Rauhanasemalle Helsingin Itä-Pasilaan toiminnanjohtajan sijaista ajalle 15.8.2019 – 31.7.2020 varsinaisen toiminnanjohtajan opintovapaan ajaksi.

Työaika tehtävässä on 37,5 h/vko ja palkkaus sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen (vaativuusryhmä 6 + mahdolliset lisät) mukaan. Työsuhteeseen sovelletaan 5 kuukauden koeaikaa. Työsuhteen jatko voi olla mahdollista määräaikaisuuden jälkeen.

Toiminnanjohtajana työtehtäviisi kuuluvat KVT:n talouden ja hallinnon hoitaminen, rahoitus- ja hankehakemusten kirjoittaminen ja raportointi sekä sidosryhmätyö muiden vastaavien toimijoiden kanssa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Lisäksi osallistut toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen ja toimit esimiehenä KVT:n 1-2 työntekijälle ja ajoittaisille harjoittelijoille. Työnkuvaan kuuluu myös jonkin verran viestinnän suunnittelua ja ylläpitotehtäviä (nettisivut ja sosiaalinen media) sekä osallistumista KVT:n muiden toimintamuotojen toteuttamiseen. Työhön sisältyy ilta- ja viikonlopputyötä ja matkustamista silloin tällöin.  Etätyö on mahdollista satunnaisesti.

Tehtävässä menestyminen edellyttää KVT:n arvojen jakamista, pienen järjestön toimintaan liittyvien erityispiirteiden ymmärrystä ja kokemusta järjestöpohjaisesta kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä.

Lisäksi edellytämme hakijalta:

  •       soveltuvaa korkeakoulutusta
  •       kokemusta esimiestyöstä ja vapaaehtoisten johtamisesta
  •       kokemusta yhdistyksen taloushallinnosta (KVT:llä käytössä Netvisor) ja sen suunnittelusta
  •       kokemusta erilaisten avustusten hakemisesta, raportoinnista ja seurannasta
  •       vastuunkantokykyä sekä itsenäistä ja kehittävää työotetta
  •       erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja kykyä työskennellä erilaisten ja erilaisessa asemassa olevien     ihmisten kanssa
  •       sujuvia IT-taitoja
  •       sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa

Mitä tarjoamme?

  •       joustavan ja mukavan työympäristön
  •       laaja-alaisen työnkuvan ja mahdollisuuden toiminnan kehittämiseen
  •       tiiviin yhteisön ja yhdessä tekemisen aktiivisten vapaaehtoisten kanssa
  •       näkökulmia ja verkostoitumismahdollisuuksia kansainvälisen rauhantyön kentällä
  •       merkityksellisen työn ruohonjuuritason rauhanjärjestössä

Hakemukset ansioluetteloineen ja suosittelijoineen lähetetään 26.7.2019 klo 16.00 mennessä sähköpostitse osoitteisiin ja Haastattelut järjestetään viikolla 31 ja työ alkaa 15.8.2019 tai mahdollisimman pian sen jälkeen.

Lisätietoja antaa hallituksen puheenjohtaja Anni Lamponen: tai puhelimitse 044 9564800 maanantaina 22.7. klo 10-12 ja tiistaina 23.7. klo 16-18.

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *