Vapaaehtoistyöleirillä aikuisena

KVT:n toimistolle tulee usein kyselyitä siitä, että onko työleireillä yläikärajaa, ja voiko esimerkiksi yli kolmekymmentävuotias lähteä työleirille. Työleireillä ei ole yläikärajaa, kuka tahansa kiinnostunut voi lähteä, vaikka toki edelleen suurin osa vapaaehtoisista on alle 30-vuotiaita. Haastattelimme kahta aikuiseen ikään ehtinyttä vapaaehtoista heidän leirikokemuksistaan.

Hannu Klippi, 57, oli kesällä 2011 kahdella työleirillä, Sloveniassa ja Serbiassa. Hannu on työkyvyttömyyseläkkeellä ja asuu Järvenpäässä.

”Huomasin joskus KVT:n Rauhanaseman ohi kulkiessa ja kävin hakemassa leirilistalehden. Tänä kesänä lähdin vasta ensimmäistä kertaa työleirille. Olemme matkustelleet vaimoni kanssa paljon ympäri Eurooppaa. En ole kiinnostunut tavallisesta matkailusta, ja seuramatkalla en ole koskaan ollut. Minusta on mielenkiintoista matkustaessa kohdata uusia ihmisiä, rennosti ja ilman titteleitä. Työleirille lähteminen on myös edullinen tapa matkustaa. Leirille lähteminen jännitti ensin hiukan, kielen ja uusien ihmisten takia. Työleirillä arkuudesta kyllä todellakin joutui hankkiutumaan eroon, ja tekemään asioita joita en ikinä olisi uskonut, kuten esiintymään roomalaisena legioonalaisena festareilla! Muut osallistujat leirillä olivat minua reilusti nuorempia. Serbiassa vanhin oli 30-vuotias, Sloveniassa jotkut paikallisista vapaaehtoisista olivat ehkä nelikymppisiä. Mietin jälkikäteen, että vaikuttiko ikäero leirillä olemiseen, mutta tulin siihen tulokseen, että mukaan porukkaan kyllä pääsee kunhan vaan on rohkea ja aktiivinen. Kyllä töitä tekevälle riittää! Huomasin, että on etua siitä, että on elämänkokemusta ja taitoja, minulta tultiin usein kysymään neuvoa jonkun vähän hankalamman homman kanssa, vaikkapa kirveen käyttämisessä. Facebookissa olen pitänyt jonkin verran yhteyttä muiden leiriläisten kanssa leirin jälkeen. Kannattaa ehdottomasti lähteä työleirille vanhempanakin, mutta katsoa leirin ohjelmaa tarkasti ja miettiä etukäteen, että onko se itselle sopivaa. Festarileirit olivat minulle aika rankkoja, vaikka toisaalta antoisia ja hauskoja. Seuraavaksi varmaan lähtisin luontoleirille. Syksyllä voisi olla hyvä hetki lähteä taas työleirille.”

Leirikokemus_HannuKlippi20-695x415

Kuva: Hannu Klippi

Aimone Fornaciari on 70-vuotias eläkkeellä oleva opettaja, joka asuu Tampereella. Hän oli viime kesänä työleirillä Hiipinässä Murmanskin lähellä.

“Tulin alunperin Suomeen KVT:n työleirille vuonna 1961 Kuhmoon. Kokemus oli niin mahtava, että päätin jäädä tähän maahan! Viime vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta Suomeen tulostani ja päätin siis lähteä sen kunniaksi taas työleirille. Olen ollut työleirillä monta kertaa, varmasti ainakin 15. Sopiva leiri löytyi leirilistasta, ja valitsin sen koska pidän pohjoisen luonnosta ja vaeltamisesta. Leiri oli tosi kiva, ekologiateema oli mielenkiintoinen ja herätti monia kysymyksiä. Kaikki muut SCI:n kautta tulleet vapaaehtoiset olivat nuoria, venäläisissä osanottajissa oli vähän varttuneempiakin. Porukka oli hyvä, leirin teema oli tosi tärkeä, ja oli hienoa nähdä että nuoret tekevät tällaista työtä! Tosin välillä kyllä huomasin olevani vähän vanha, kun nuoret leiriläiset jäivät nuotiolle kitaraa soittamaan illalla ja minä menin vaan nukkumaan! Leirillä asuttiin teltassa, peseydyttiin kylmässä joessa ja ruuat kokattiin nuotiolla. Se oli haastavaa, varsinkin minulle, mutta hyvin meni silti. Tällaisella leirillä pitää olla fysiikka kunnossa. Kokonaisuudessaan leiri oli hyvä kokemus. Kannattaa lähteä työleirille vähän vanhempanakin, mutta kannattaa myös katsoa peiliin, ja miettiä että minkälaiselle leirille haluaa lähteä. Minulle leiri oli nostalginen kokemus, ja mahdollisuus haastaa itseni. Ehkä lähden ensi kesänäkin leirille, jos vain vaimoni päästää!”

Kerro muillekin:

Share

Olet täällä: