Valokuvaajana Valjevossa – Vapaaehtoisleiri Serbiassa elokuussa

Kesä 2010 näytti vielä keväällä pätkätöiden ja hanttiopiskeluhommien ristipaineelta, joten suveen piti saada buukattua jotain erityistä, mitä odottaa. Oli korkea aika lähteä elämäni ensimmäiselle vapaaehtoisleirille, kun erittäin osuva kohdekin löytyi laajasta valikoimasta. Valokuvausta vuodesta 2002 ja Balkanin maita vuodesta 2006 harrastaneelle valokuvausleiri Serbiassa heinäkuussa oli todellinen match made in heaven.

Valokuvaajana_Valjevossa2-695x290

Valjevo through foreigner’s lens -nimeä kantava leiri järjestettiin nyt toista kertaa, ja kymmenen päivän leirille osallistui 11 vapaaehtoista. Yhden suomalaisen lisäksi fotaajia saapui Espanjasta, Venäjältä, Ranskasta, Tsekistä, Puolasta, Meksikosta ja Etelä-Koreasta. Leirille haettaessa piti toimittaa viiden valokuvan portfolio, ja leirin päätteeksi ryhmämme järjesti oman valokuvanäyttelyn. Vapaaehtoisjoukko muodosti kirjavan otoksen kameraintoilijoita: muutaman alan opiskelijan tai jo valmistuneen, muhkeaa optiikkaa raahaavan ammattivalokuvaajan ohella mukana oli niin itseni kaltaisia harrastuneita amatöörejä kuin digipokkarilla räpsyttelijöitä.

Serbian pääkaupungista Belgradista noin 100 kilometriä lounaaseen sijaitseva Valjevo on noin 100 000 asukkaan kaupunkikunta, joskin itse kaupunki tuntui paljon pienemmältä, alueen ja väestön levittyessä laajalti vuorten hallitsemalle maaseudulle. Kaupunkikeskusta, joka sisälsi joen jakaman uuden ja vanhan puolen, tuntui idylliseltä ja leppoisalta — ainakin aamupäivisin. Iltaa kohden kaupunki täyttyi metelillä ja markkinakuhinalla, sillä Valjevon kadut valtasi Tešnjarske večeri -festivaali, joka käytännössä kesti leirin alusta sen loppuun. Festivaali oli seudun asukkaille vuotuinen kesän kohokohta, ja koko kaupunki tuntui humahtavan joka ilta ulos kodeistaan iltakävelylle, konsertteja katsomaan ja tuttuja tapaamaan olutkolpakoiden ääreen. Iltaisin tunnelma oli kuin olisimme, Helsingin kaupungin virkamiehiä lainatakseni, ”kerta kaikkiaan siirtyneet toiseen aikaan ja maailmaan, läntisestä kokonaan poikkeavaan kulttuuriin ja atmosfääriin. Orkesteri soitti taukoamatta täydestä sielustaan mustalaismusiikkia.”

Myös vapaaehtoisporukkamme ehti siis tutustua festivaaliin harva se ilta, akkujen latailulta ja photoshoppailulta ehtiessämme, myös työn puolesta. Ensimmäisenä iltana festariesitettä silmäillessä huomasimme tutunnäköisiä sanoja, ja Google Translaten avulla selvitimme itsekin olevamme osa ohjelmaa! Leirinvetäjät esittelivätkin tehtäväksemme järjestää viikonloppuiltoina festivaalin keskusraitille eräänlaisen ex tempore -valokuvausstudion.

Ohikulkevien kaupunkilaisten houkuttelu potrettiin valkokankaan eteen ja kymmenen salamalla räiskivän ulkomaalaisen armoille osoittautui hauskaksi puuhaksi. Eräät paikalliset osasivat edellisvuoden perusteella jo odottaa kuvaajia, ja saapuivat paikalle innoissaan perheinensä poseeraamaan. Kuten festivaalin käsiohjelma ilmoitti, ”Leave a smile on foreigner’s lens”.

Festivaalikuvaamisen ohessa teimme miltei päivittäin erilaisia kuvausretkiä kaupungin laidoille ja lähiympäristöön, metsiin ja vuorille. Kohokohtana oli kahden päivän serbialainen safari: Lada-jeepeillä viilettämistä vuorenrinteillä ja yöpyminen teltoissa vuoriston leirikeskuksessa. Leirin aikana jokaisen päivän päätteeksi jokaisen tuli valita Päivän Valokuva, joka ladattiin kaupungin kulttuuriportaalin blogiin. Valokuvaleirin ohjeellinen linjaus oli tuoda kunkin ulkomaalaisen oma näkemys Valjevosta, sen ihmisistä ja elämänmenosta. Jokaisen persoonallinen ote tietysti tuotti hienoja, mutta täysin erilaisia valokuvia, vaikka 90% ajasta liikuimme yhtenä, varmasti huvitusta herättäneenä kamerakulkueena. Työprojektin huipentumana kokosimme viimeisenä päivänä näyttelyn parhaista valokuvistamme vanhan kaupungin galleriaan. Suurimmalle osalle leiriläisistä, allekirjoittanut mukaan lukien, oma valokuvanäyttely oli laatuaan ensimmäinen, ja avajaisia kunnioittivat läsnäolollaan niin paikallistelevisio kuin monet itse kuviin päässeet ja leirin aikana tapaamamme paikalliset.valjevo3

Vapaaehtoiset leirinvetäjineen majoittuivat kerhotalossa, josta löytyi retkipatjoja, peruskeittiö sekä tietokoneita. Ruoan kanssa leirin vetäjät olivat toisinaan vähän sormi suussa, ja tyytyivät lyömään pöytään lähinnä pinokaupalla tonnikalasäilykkeitä ja nötköttiä. Toisaalta vaatimattomammat kotiruokailut korvattiin monena iltana ilmaisilla työsuhdeillallisilla kaupungin ravintoloissa. Nälkää ei tarvinnut nähdä, proteiinipatukoita taskuihin hamstraavan kasvissyöjänkään. Yksi ilta oli myös omistettu kansainväliselle illallisjuhlalle, jossa etenkin paikalliset nuoret pääsivät maistelemaan muun muassa tortilloja ja salmiakkivotkaa.

Vapaaehtoisryhmämme oli juuri sopivan kompaktin kokoinen, eikä kummempia klikkejä päässyt syntymään. Leirin parasta antia oli kuitenkin paikallisiin nuoriin tutustuminen. Leirinvetäjämme olivat reipashenkisiä 16-19 -vuotiaita partiolaisia, jotka pyörittivät omaa erä-ja luontohenkistä nuorten tiedejärjestöä. Koko kaupunki tuntui tuntevan porukan, ja sama toisinpäin. Järjestön puheenjohtaja Andrija lienee isona tuleva Valjevon kaupunginjohtaja, nytkin tämä kännykän varressa elänyt häärääjä järjesti nykyisen kaupunginpampun tarjoilemaan vapaaehtoisille mehua ja pullaa. Kaikista organisoituneimpia kavereita leirinvetäjämme eivät ehkä olleet, mutta siinähän valokuvaajan aistit pysyvät hereillä, kun ei koskaan ollut täysin varma mihin puolen tunnin päästä taas ollaankaan menossa. Selkeää vapaa-aikaa leirillä ei erityisesti ollut paria uintireissua ja vapaailtaa lukuun ottamatta, mutta eipä kaupunkikävelyitä kameran kanssa tai festivaaleilla hillumista oikein pelkäksi työksikään laske.

Parhaimmillaan Valjevo tuntui yhdeltä kaupungin kokoiselta yhteisöltä. Kymmenen päivän leirin lopulla itse vapaaehtoisetkin tunsivat kuuluvansa jollain tavalla tähän yhteisöön, ainakin kaikille tuttuina maskotteina. Serbit eivät ole aivan päässeet 90-luvun stigmastaan, kun koko kansakunta leimattiin sotarikollisiksi. Etenkin vanhemmille ihmisille tuntui olevan kunnia-asia huolehtia koko kaupungin kansainvälisistä kunniavieraista. Mitään teennäisyyttä tässä vieraanvaraisuudessa ei ollut, vaan se oli spontaania luonteenlaatua. Esimerkkinä eräs herttainen rouva, joka kirjavan kulkueemme kadulta bongattuaan päätti kutsua koko konkkaronkan ex tempore -maaseutukierrokselle ja tutustumaan hänen sukunsa viinitilaan. Mañana-kutsumanimen saanut leidi myös päätyi potretillaan näyttelyn kunniapaikalle.valjevo0

Valokuvaus Valjevossa osoittautui oivaksi tavaksi tutustua alueeseen ja sen yhteisöön. Valokuvaajana kehittyi leirillä varmasti itse kukin, mutta mikään pakko leiriläisen ei ollut esimerkiksi hakea kontaktia vieraisiin ihmisiin henkilökuvauksen kautta, vaan mahdollisuus oli keskittyä vaikka luonto- tai maisemakuvaukseen, kukin mieltymyksiensä mukaan. Valjevon leiriä suosittelen kernaasti kelle tahansa amatöörivalokuvaajalle.

Teksti ja kuvat Samu Valleala

Kerro muillekin:

Share

Olet täällä: