Pilottileiri Siuntiossa – pingistä ja jalkapalloa nuorten turvapaikanhakijoiden kanssa

Siution tilan Harjulinnassa sijaitsee SPR:n yksin maahan tulleiden alaikäisten vastaanottokeskus. Viime talvena keskuksen työntekijät saivat KVT:ltä sähköpostitse vinkin: he voisivat järjestää kansainvälisen työleirin. Vinkistä tartuttiin toimeen ja työleiriä alettiin miettiä. Kevään ja kesän alkujärjestelyjen jälkeen heinäkuun lopulla Siuntion nuorten ja henkilökunnan seuraan liittyi yhdeksän ulkomaalaista työleiriläistä sekä kaksi KVT:n leirinvetäjää. Leiriläiset olivat kotoisin Yhdysvalloista, Tsekistä, Ranskasta, Venäjältä, Ruotsista, Italiasta ja Afganistanista.

Leirin ideana oli järjestää vapaa-ajan toimintaa keskuksen nuorille. Leirinvetäjät suunnittelivat esimerkiksi tanssitunteja, pingis- ja jalkapalloturnauksia.

Kokemus ensimmäisestä työleiristä oli kaiken kaikkiaan positiivinen niin leiri-isäntien kuin vetäjienkin mielestä.Siuntio2

”Kyse oli ekasta kerrasta, eikä me osattu oikein edes ajatella mitä kaikkea leiri toi tullessaan. Iloa, hauskuutta, ihmissuhteita, vaihtelua, toimintaa. Ensi vuonna tiedetään mitä pikkuviilauksia voidaan raameissa hioa, että homma hoituisi vielä vähän mutkattomammin.” totesi Siuntion johtaja Mari Manninen.

Myös keskuksen työntekijän Silja Westermarkin mielestä leiri oli ehdottomasti hyvä juttu ja toi esille paljon uusia asioita.

”Parasta oli uusi toiminta, nuorten mahdollisuus tutustua ympäristöön eri tavalla ja uudenlaiset osallistumisen ja osallisuuden keinot. Ja tietysti resurssit, joita leiriläiset tarjosivat ohjaustyöhön olivat tärkeitä ja mahdollistivat monenlaisia toimintoja, joihin perustyössä ei jää aikaa”, Westermark kertoo.

’Westermarkin mukaan keskuksen nuorille leiri oli erittäin positiivinen kokemus, vaikka joihinkin toimintoihin ujostutti osallistua. Mutta kun vauhtiin päästiin moni ylitti rajansa ja koki aivan uusia asioita. Nuoret eivät myöskään kokeneet leiriläisiä ahdistavina reviirille tunkeutujina vaan mahdollisuuksina, ihmisinä jotka olivat heistä kiinnostuneita ja matkanneet viettämään lomaansa heidän kanssaan. Leiriläisten seasta paljastui myös vanha tuttavuus leiriemännille.

”Oman entisen asiakkaan saapuminen leiriläiseksi loi uusia ajattelumalleja mahdollisuuksista ja osallisuudesta, joka on muillekin mahdollinen. Aivan ” vahingossa” voitiin leikin ja draaman kautta avata joitain jännitteitä, ja luoda uutta ajattelua”, Silja Westermark kertoo.

Leirinvetäjille Maija Amperlalle ja Ida Mensahille uusi työleiri oli myös haasteellinen ja jännittävä kokemus. Mensah on itsekin maahanmuuttaja Ghanasta, ja tämä oli hänen ensimmäinen kertansa leirinvetäjänä.

”Oli todella jännittävää olla leirinvetäjänä näiden ympäri maailmaa tulleiden alaikäisten parissa”, hän kertoo.

Maijan mielestä lisähaastetta toivat myös asukkaiden traumaattiset kokemukset ja elämäntarinat.

”Leiri oli yhtä aikaa jännittävä ja ehkä hieman pelottavakin, koska tiesimme, että nämä lapset ovat tulleet mahdollisesti hyvinkin vaikeista olosuhteista. Monet olivat nähneet paljon väkivaltaa elämässään”, hän kertoo.

Maijalle leirikokemus oli ensimmäinen KVT:ssä mutta hän on ollut mukana järjestämässä vapaaehtoistoimintaa ja työleirejä vuodesta 1995.

Mimosa Lindström

 

Kerro muillekin:

Share

Olet täällä: