Metsätöitä ja itsetehtyä hammastahnaa

Työleirillä Espanjassa 2007

Aikaisin keväällä osallistuin työleirille Pohjois-Espanjan vuoristoalueella. Kohteena oli ekologisen elämäntavan keskus, Taller Gaia. Vapaaehtoisia paikalle ilmaantui 10; Italiasta, Englannista, Saksasta, Japanista, Tshekistä, Sloveniasta, Venäjältä ja Amerikasta. Tämän lisäksi mukana pyöri pari työharjoittelijaa ja WWOOF:eria.

Työskentelimme pääasiassa metsässä. Katkoimme risuja, kuorimme puita, kannoimme kivenjärkäleitä ja käänsimme maan. Ekokeskuksessa järjestettiin kursseja vaihtoehtoisesta rakentamisesta, ja leirin tarkoituksena oli valmistella risutalon pystyttämistä. Olimme apuna myös keskeneräisen savitalon rakentamisessa.kottikärry

Yhtenä keskuksen tavoitteista oli auttaa säilyttämään alueen alkuperäistä hevosrotua. Suurimman osan vuodesta hevoset elivät villeinä ja vapaina vuoristoniityillä. Eräs leirin huippuhetkiä oli, kun kävimme laskemassa hevoset vuorilla ja hakemassa hevosmuorin varsoineen aitauksen sisään vihreämmän ruohon ääreen.

Ekokeskus antoi myös vaihtoehtoista opetusta lapsille, joiden vanhemmat eivät halunneet lapsukaisiaan tavanomaiseen kouluopetukseen lähettää. Muutamana päivänä viikossa keskus täyttyikin kurittomista koululaisista.

Elämä leirillä oli hyvin ekologista. Samaa käsintehtyä saippuaa käytettiin sekä astioiden, hiusten että vaatteiden pesuun. Ja puhdasta tuli. Kemikaalit olivat mustalla listalla, sillä jäteveden puhdistus tapahtui biologisesti. Sähkö ja lämmin vesi tuotettiin ainakin osittain aurinkopaneeleilla.

Majoituimme kahteen 6 hengen telttaan. Espanjan vuoriston kylmät yöt yllättivät. Ylimääräiset viltit, pussukat, peitot ja tohvelit olivat tarpeen. Leirillä syötiin vain kasvisruokaa, ja ruuat valmistimme pareittain. Ihme, kuinka monenlaista herkullista ruokalajia kukkakaalista, sipulista ja kurkusta saakaan aikaan keittäen ja paistaen.

Vapaa-aikana vaelsimme läheisillä vuorilla, ja opiskelimme saippuan ja hammastahnan tekoa. Kävimme myös uimassa Atlantilla, ja vaikka aurinko porotti, vesi oli hyytävää näin suomalaisittainkin. Yhtenä päivänä lainasimme autoa ja hurautimme Picos de Europan kansallispuistoon. Surullisesti päivä osui leirin ainoalle sadepäivälle, emmekä nähneet tuulilasia kauemmas. ESPANJA2007_052

Leirinvetäjänä toimi Espanjalainen arkkitehti, joka oli jo asunut pidemmän aikaa ekokeskuksessa. Leirin ikimuistoisin hetki sattui, kun leirinvetäjän vanhemmat tulivat tapaamaan tytärtään. Vetäjä esitteli vanhemmilleen ekokeskusta, ja esittelipä myös entisen maissivaraston, jonka lattialla patjalla hän yönsä nukkui. Vaikka en puhu sanaakaan espanjaa, ymmärsin pelkistä ilmeistä, että nyt eivät isi ja äiti olleet täysin tyytyväisiä tyttärensä elämäntapaan.

Työleiri herätti kiinnostusta myös alkuperäisväestössä. Leiri päätyikin osana ekokeskuksen esittelyä paikallistelevisioon.

Leirille matkustin lentäen. Omantunnon kolkotusta ei vaienna yhtään sekään, että lentokentällä luin lentäen matkustamisen olevan autoilua ja jopa junailuakin ekotehokkaampaa. Ei varsinkaan, kun kyseinen lehti oli Ilmailulaitoksen asiakaslehti.

Leiri ei jäänyt viimeiseksi, ja jo elokuussa suuntasin kahdeksannelle leirille Ruotsiin. Mutta se onkin sitten jo perinjuurin toisenlainen tarina.

Teksti ja kuvat: Jaakko HeikkinenESPANJA2007_038

Kerro muillekin:

Share

Olet täällä: