Kokemuksia työleiriltä Slovakiassa

KESÄ 2010

Olin suunnitellut kansainväliselle työleirille lähtöä monta vuotta, mutta vasta nyt minulla oli siihen vaadittava rohkeus ja aikaa  toteuttaa haaveeni. Halusin kokea jotain uutta ja etsiä omia rajojani, joten työleiri kuulosti juuri sopivalta haasteelta löytää itsestään uusia puolia. Pelkkä matkustaminen ympäriinsä ei juurikaan houkutellut, vaan halusin tehdä samalla jotain unohtumatonta ja tutustua ihmisiin erilaisista kulttuureista.

Löysin KVT:n nettisivuille ja innostuin heti – järjestö vaikutti juuri sopivan viralliselta ja luotettavalta, mutta samalla ruohonjuuritasolla toimivalta järjestöltä, jonka arvot olivat mielestäni juuri oikeat. Liityin järjestöön ja fiilistelin leirilistaa jo vuonna 2009, mutta vasta vuotta myöhemmin sain kirjoitettua oman leirihakemukseni ja postitettua sen. Näin jälkeen päin ajatellen harmittelen, miksi en tehnyt sitä jo aiemmin.

Elokuun alussa löysinkin itseni jo Slovakian maaseudulta, vulkaanisen kukkulan päältä ihailemassa auringonlaskua yhdessä kuuden muun vapaaehtoisen kanssa. Kahden viikon leirimme tavoitteena oli kunnostaa 1200-luvulta peräisin olevia linnan raunioita, auttaa arkeologisissa kaivauksissa ja siinä sivussa hoitaa vuohia. Olimme tulleet ”hard living conditions” –leirille, mutta majoitus, wc- ja suihkutilat olivat vähintäänkin toimivat, mielestäni jopa todella hyvät verrattuna siihen, mitä leirikuvaus antoi ymmärtää. Nukuimme makuupusseissamme linnan tornissa yhdessä kahden slovakialaisen leirinvetäjämme kanssa, teimme yhdessä ruokaa kaasuhellalla, ja olipa meitä varten jopa kyhätty hyvin suomalaisen näköinen huussi! Suihkuun pääsimme oman tunnon mukaan noin kolmen päivän välein erityiseen telttaan, jonka katosta roikkui muovipakkaus täynnä päivän aikana auringossa lämmitettyä vettä. Lähdin hakemaan leiriltä irtiottoa arjesta ja sitä myös sain: oli hyvin vapauttavaa elää pari viikkoa hyvin alkeellisissa oloissa ja samalla pohtia länsimaisen elämäntavan ja (yli-)hygienian tarpeellisuutta. Oma maailmankuva myös aukeaa aivan uudella tavalla, kun joutuu asumaan pari viikkoa linnan tornissa vieraiden ihmisten kanssa.

Olimme sopineet sähköpostin välityksellä, että jokainen leiriläinen tuo oman maansa lipun sekä erityisiä ruokia, mausteita ja reseptejä tai jotain muuta muille näytettäväksi. Niinpä ensimmäisenä päivänä pystytimme linnan portille seitsemän lippua:

Slovakian, Espanjan, Saksan, Ranskan, Japanin, Etelä-Korean sekä tietysti Suomen. Ne liehuivat keppien nokassa koko leirin ajan, ja toivottivat tervetulleeksi lukuisat turistit, jotka olivat jaksaneet kiivetä kukkulan laelle asti.

tellaliput

Myös paikallismedia oli meistä hyvin kiinnostunut: kolme eri sanomalehteä ja kaksi televisiokanavaa tulivat tekemään juttua muukalaisista, jotka vapaaehtoisesti olivat tulleet kunnostamaan luonnonsuojelualueella sijaitsevia raunioita. Työtämme selvästi arvostettiin ja paikalliset asukkaat olivat hyvin kiinnostuneita meistä ja edustamistamme maista.

Ensimmäisellä viikolla saimme viimeisteltyä arkeologisen kaivauksen, korjattua hajonneen muurin sekä puhdistettua arkeologisia löytöjä. Työtä oli vain viitisen tuntia päivässä, joten illat vietimme siestaa, kävelimme illalliselle alas läheiseen kylään paikallisten kutsusta tai oleilimme ja keksimme jotain hauskaa ajanvietettä. Jokainen leiriläinen myös kokkasi oman maansa ruokaa, joten eräänä iltana istuimme nuotion ääressä paistamassa tikkupullia.

Koska viikonloppuna meidän ei tarvinnut tehdä työtä, leirinvetäjät veivät meidät Tatra-vuorille vaeltamaan. Kokemus oli uskomattoman hieno, sillä olimme tutustuneet jo hyvin muiden leiriläisten kanssa, ja saimme olla ihan vapaasti koko viikonlopun. Toisella viikolla aloitimme suuren urakan: raivasimme esiin linnan muurin, joka oli melko pahoin kasvillisuuden ja maan alle hautautunut. Viimeisenä päivänä, kun urakka oli ainakin suurimmaksi osaksi valmis, työnjohtajamme kiitti meitä ja kertoi olevansa hyvin tyytyväinen työmme tulokseen. Oli palkitsevaa nähdä työnsä tulos konkreettisesti ja tietää, että kivet, jotka olen kantanut muuriin, säilyvät siellä todennäköisesti vuosikymmeniä – elleivät vuosisatoja.

tellatyo

Leirini oli kaikin puolin menestys. Samalla kun autoin paikallista organisaatiota linnaprojektissa, paransin kielitaitoani, avarsin maailmankuvaani, sain uusia kavereita eri puolilta maailmaa ja opin itsestäni ja omista rajoistani paljon. Siksi tuntuukin absurdilta, kun joku ihmettelee työleirin mielekkyyttä; kuka nyt haluaisi viettää lomansakin töitä tehden, ja vielä ilman palkkaa? Työleirin idea ei olekaan pelkkä työnteko, vaan se kaikki muu oheinen toiminta.

Kokemuksena työleiri on ainutlaatuinen, sillä se on helppo ja halpa keino tutustua samanhenkisiin ihmisiin eri puolilta maailmaa. Ihmisiin, jotka ehkä asuvat kaukana omasta maastasi, mutta jotka ajattelevat samanlaisia ajatuksia, tuntevat samanlaisia tunteita, pelkäävät ja unelmoivat niinkuin sinä ja joilta voi oppia maailmasta niin paljon. Tulen muistamaan työleirini läpi elämän, sillä leirillä tapahtui niin paljon kaikkea unohtumatonta. Työn ohessa kyselin paljon muilta leiriläisiltä heidän maidensa oloista ja tavoista, ja opin paljon sellaista, mitä ei voi kirjoista tai televisiosta oppia. Myös käsitykseni Suomesta, suomalaisuudesta, elämäntavoistani ja elämästä yleensä muuttuivat, tai ainakin mietin asioita paljon ollessani leirillä.

Mieleeni on myös jäänyt eräs ilta, kun kiipesimme linnanraunioiden korkeimpaan kohtaan katselemaan tähdenlentoja. Alhaalla välkkyivät kaupungin valot, ja koko taivaan halki näkyi kirkkaana linnunrata. Lauloimme Disney-lauluja päällekkäin eri kielillä ja tunsimme maailman olevan taas hieman parempi paikka elää. Kotiin tultuani minun oli pakko heti katsoa, ehtisinkö enää millekään toiselle leirille ennen opiskelujeni alkua. En millään malttaisi odottaa ensi kesään asti.

 

Teksti ja kuvat: Annika Tella

 

Kerro muillekin:

Share

Olet täällä: