Free kids village 2010 Japani

Viime kesänä koin unohtumattoman kaksiviikkoisen vapaaehtoisena Japanissa. Olen matkustellut paljon, mutta itäiset maat ovat jääneet pois matkustuskartaltani. Olin kuitenkin heti mukana, kun ystäväni pyysi minua kanssaan Japaniin vapaaehtoisleirille. Erilaiset kulttuurit ja ihmiset kiehtovat minua ja mielessäni pyöri heti huipputeknologia ja suurkaupunkien ihmisvilinä.

Kyllä, oli huipputeknologiaa ja ihmisvilinää, mutta nämä olivat melko kaukana ekoleiristämme. Aina yhtä jännittävä japanilainen WC-pönttö vaihtui nopeasti kompostikäymälään ja ihmisvilinästä ei ollut tietoakaan pienessä vuoristokylässämme, Takatossa. Shampoot, hoitoaineet ja muu kosmetiikkani joutuivat pannaan, sillä paikalliset halusivat suojella joen elämää. Emme sentään aivan likaisina joutuneet elämään. ”Tässä on öljyä hiuksiin, punaista multaa naamaan ja suolaa hammastahnaksi”. Myönnän, että vähän kirpaisi, mutta väliäkös tuolla. Huivia pidin päässä kuitenkin ja suolasta tuli jotenkin nostalginen tunnelma. Pienenä kävimme aina salaa vaarin suolapurkilla irvistelemässä ja hakemassa makuelämyksiä.IMG_1237

Ensimmäiset yöt nukuimme vanhassa japanilaisessa talossa tatamilattialla. Majapaikkamme, Free Kids- Village on yhteisö, jossa elää noin 20 henkilöä omavaraisessa luonnonympäristössä vuorien, riisipeltojen ja vihannespuutarhojen keskellä. Yhteisön asukkaat olivat järjestämässä leiriä ja toimivat myös henkilökuntana ja ohjaajina. Leirialue sijaitsi lähes pihapiirissä, ja ensimmäisiin tehtäviimme kuuluikin laittaa alue viihtyisään kuntoon muun muassa rikkaruohoja kitkemällä ja kukilla koristelemalla. Teltat nousivat pystyyn ja ylimääräiset ampiaispesät saivat kyytiä. Olin lähes odottavalla mielellä lähdössä ampiaisjahtiin, mutta liekö henkinen kantti ei sitten kuitenkaan kestänyt ja veti minut petikuntoon. Saattoihan toki olla, että Tokiosta ostamamme matkaeväskanat eivät tykänneet lämpimästä linja-autokyytistä. Maha saatiin kuitenkin kuntoon nopeasti ja japanilaisen kasvisruokavalion ansiosta se ei ole ehkä koskaan voinutkaan paremmin kuin leiriaikana.

Leiriä kutsuttiin virallisesti kansainväliseksi ekoleiriksi, ja se oli tarkoitettu 8-15-vuotiaille japanilaislapsille ja nuorille. Leiriohjaajina toimivat minä ja ystäväni, kaksi puolalaista ja yksi bulgarialainen vapaaehtoistyöntekijä sekä iso joukko japanilaisia ohjaajia ja Free Kids- Villagen väkeä. Leirikielenä toimi myös englanti, mutta pääasiassa kommunikointi tapahtui japaniksi. Osasin etukäteen sanoa japaniksi arigato, eikä sillä varsinaisesti päässyt kaikista asioista perille. Meidän onni, että muut ulkomailta tulleet vapaaehtoiset hallitsivat japanin kielen ja toimivat tulkkinamme. Lasten kanssa pääsi tutuiksi parhaiten yhteisten pelien ja leikkien kautta, mutta rohkeimmat uskalsivat yrittää englantiakin.

Leirin tavoitteena oli, että leiriläiset oppisivat luonnonmukaisesta elämästä ja esimerkiksi ruuanlaitto oli kaikkien yhteinen tehtävä. Keräsimme ruoka-ainekset lähipelloilta, puut vuoristopolkujen varrelta ja tulenkin teimme itse. Leiriläiset olivat todella oma-aloitteisia ja hallitsivat varmasti monet taidot paremmin kuin me eurooppalaiset ohjaajat. Minä en edes aina tiennyt, mitä kasvista pidin kädessäni, saati että olisin osannut valmistaa siitä jotain.IMG_1625

Leiriohjelmamme oli aikataulutettu, mutta vapaata ohjelmaa oli myös riittävästi. Päivittäisiin askareisiin kuuluivat esimerkiksi ruoanlaitto ja aamusiivoukset, mutta jokaiselle päivälle oli omat ohjelmanumeronsa. Japanilaisen kulttuurin mukaisesti aamuherätys oli jo kuudelta. Suolatahnat suussa juoksimme lehmänkellon ääntä kohti ja yritimme karistaa aamurähmät silmistä. Ei muuta kuin joogaamaan.

Lähialueelle oli järjestetty leiriläisille muun muassa puutarhasuunnistusta, vieraanamme kävi paikallinen käärmeasiantuntija lemmikkinsä kanssa, kävimme kylän festivaaleilla, uimme lähijoessa ja opettelimme uusia pelejä ja leikkejä. Loppuajasta osa leiriläisistä lähti yöksi vuoristoon ja saimme viettää vapaa päivän kuumilla lähteillä. Oli se riemua, kun lämmin vesi virtasi ja suihkuhuone täyttyi kosmetiikasta. Leirillä kylpynä toimi iso, tynnyrimäinen amme, jonne laskimme veden joesta. Bambuista rakennetussa kylpyhuoneessa ei ollut kattoa, joten tulimme usein tuplapuhtaaksi kaatosateen hoidellessa oman osansa.IMG_1232

Kansainvälisenä iltana meidän ohjaajien tuli kokata leiriläisille ruokia, joita omassa maassamme syömme. Tiesimme tästä etukäteen ja olimme varautuneet valmislettutaikinapusseilla. Tämä siitä syystä, että käytettävinä ruoka-aineksina oli lähestulkoon vain kasviksia, emmekä keksineet yhtään helppoa suomalaista kasvisruokaa. Liekö lätytkään nyt niin täysin suomalaisia, mutta kelpasivat mainiosti. Japanilaiset kehittivät meille oivat lättymuotit bambuista ja lätyistä tuli jopa pyöreitä!

Kaksi viikkoa kului nopeasti ja haikein mielin oli aika suunnata katse takasin koti-Suomeen. Opin paljon; tiedän miltä munakoiso näyttää ja saan varmasti saunan pesän sytytettyä paremmin kuin ennen. Hämähäkkien kanssa teltassa nukkuminen karaisti ja yltäkylläinen materia jäi toissijaiseksi. Opin itsestä, opin luonnosta, opin toisista ihmisistä, eikä elämyksiä ja kokemuksia puuttunut. Japanilainen kulttuuri oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja japanilaisista ihmisistä kerrottu ystävällisyys on täysin totta. Kansainvälinen yhteistyö on arvokasta ja jokainen rauhan askel on kohti parempaa huomista.

Leena Vikki

Kerro muillekin:

Share

Olet täällä: