Englannin opetusta indonesialaisittain

Eläkeläisenä Indonesiaan

Marja-Leena Tavi ei jäänyt eläkkeellä paikalleen, vaan lähti jatkamaan opetusta Indonesiaan. Upea kokemus opetti myös opettajaa.

Vapaaehtoispestini alkoi syyskuun alussa Semoyan kylässä Jaavan saarella Indonesiassa kolmen päivän valmennuksen jälkeen. Semoyan kylä on saaren eteläosassa noin 25 kilometrin päässä Yogyakartan yliopistokaupungista, mutta aivan oma maailmansa. Kylässä on noin 1000 asukasta riisipeltojen keskellä ja 130 oppilaan ala-aste, jossa olin englannin opettajana. Koulun nimi oli SD Muhammadiyah, mikä kertoo, että uskonnolla oli tärkeä osa koulussa.

Marja-Leena ja oppilaat

Marja-Leena ja oppilaat

Erilaista opetusta

Koulu alkoi joka päivä kello 7, myös lauantaina ja lapsilla oli koulupuvut, tytöillä huivit päässä. Opetin englantia varsinaisen englannin opettajan apuna, mutta myös yksin, mikä aiheutti joskus ongelmia kielen kanssa, vaikka olin jo ennakkoon yrittänyt opetella bahasa indonesiaa.

Kielen opetus poikkesi hyvin paljon suomalaisesta tyylistä, pääpaino oli kieliopissa eikä puhumista juuri harjoiteltu. Erityisesti minua ihmetytti kirjojen huono taso, niissä oli nimittäin valtavasti virheitä.

Tietenkin minulla on kokemuksia vain yhdestä koulusta, mutta ainakin tässä koulussa meno oli aika villiä. Opettajat tekivät kuitenkin parhaansa ja tuntuivat olevan omistautuneita opetustyölle.  Yritin kuitenkin muistaa, että en ole siellä arvostelemassa sikäläistä koululaitosta, vaan tuomassa oman vähän erilaisen panoksen ja itse oppimassa uutta kulttuuria.

Opettajat suhtautuivat minuun erittäin positiivisesti ja englannin opettaja muisti usein ilmaista, kuinka kiitollinen hän oli, että olin siellä. Harmi vain, että muut opettajat eivät juuri puhuneet englantia ja minun indonesian kielen taitoni oli vajavainen.

Ystävällisiä ihmisiä

Asuin mieheni kanssa ihastuttavan nuoren parin ja sokean isoisän luona hyvin vaatimattomasti. Talossa ei ollut mitään kodinkoneita, ei esimerkiksi jääkaappia, ja meidän huoneessamme oli vain sänky.

Kaiken tämän korvasi monin verroin isäntäpariskunnan ja kaikkien naapureiden lämmin suhtautuminen meihin.  Olimme kuulemma kylän ensimmäiset ulkomaalaiset ja meistä ja Suomesta oltiin kovin kiinnostuneita. Joka puolelta saimme iloisia tervehdyksiä ja kyselyitä.

Pääsimme myös tutustumaan kylän juhliin hautajaisista alkaen. Naapuriperhe lainasi autoa ja kuljetti meitä tutustumassa lähialueiden nähtävyyksiin.

Muistojuhlan valmistelua

Muistojuhlan valmistelua

Uudenlaisia kokemuksia

Olen matkustellut aika paljon eksoottisissa maissa, myös Indonesiassa, mutta eläminen kylässä paikallisten ihmisten kanssa oli jotain aivan toista kuin turistimatka.

Sain varmasti paljon enemmän näiltä ihmisiltä kuin mitä itse pystyin antamaan ja suuri osa sydämestä jäi tuonne Semoyan kylään noiden rakastettavien ihmisten luokse.

Onneksi on kuitenkin Facebook ja indonesialaiset ovat sen innokkaita käyttäjiä. Toivottavasti opin näiltä ihmisiltä vähän suvaitsevaisuutta ja sopeutumista vallitseviin olosuhteisiin, he eivät valita pikkuasioista. Nyt tuntuu, että jäin koukkuun vapaaehtoistyöhön.

 

Teksti ja kuvat: Marja-Leena Tavi

Kerro muillekin:

Share

Olet täällä: