Leirinvetäjänä ekokylässä

Eksoottista puolukanpoimintaa ja sählyä Keuruulla

Ensimmäinen kerta leirinvetäjänä oli matka vaikeuksien kautta voittoon. Suurin oivallus oli, ettei tarvitse yrittää olla sekä vetäjä että leiriläinen. Hyvistä hetkistä nauttiminen ja se, että osaa lukea loppuarvostelusta muutkin kuin kriittiset palautteet, voivat saada lähtemään leirinvetäjäksi uudestaan.

Valmistautuminen

Päätin lähteä leirinvetäjäksi, koska olin ollut leiriläisenä jo viisi kertaa ja halusin kokeilla vastuullisempaa vetäjän roolia. Samalla pääsisin matkustamaan Suomessa, mikä sopi työttömän lompakolle paremmin kuin ulkomaille lähtö. Leiriksi valikoitui Keuruun ekokylä syyskuussa, koska halusin samalla tutustua itse paikkaan ja ekokylän ideaan. Sain huomata, että leiriin valmistautumiseen saa kulutettua aikaa niin paljon kuin haluaa! KVT:n puolelta tuli apua leirikirjeluonnoksen ja vetäjävalmennuksen muodossa. Näiden lisäksi halusin kuitenkin valmistautua syvällisemmin tulevaan, joten pidin tiiviisti yhteyttä myös leirinemäntään. Sain häneltä täydentäviä tietoja leirikirjeeseen, ja kävin paikan päällä tutustumisen ja suunnittelun merkeissä.

Epäselvyyksiä rooleissa

Sain vetäjäparikseni meksikolaisen Ricardon, joka työskenteli KVT:llä kolmen kuukauden ajan. Hänen osallistumisensa oli pitkään epävarmaa, mistä aiheutui jonkin verran ongelmia: yhteydenpito ennen leiriä vapaaehtoisiin ja leiri-isäntiin tapahtui vain minun kanssa eikä hän ollut käynyt paikan päällä ennen leiriä, joten muut osapuolet tuntuivat olettavan, että vetäjiä on vain yksi. Lisäksi kielivaikeuksien takia osa kyläläisistä kommunikoi vain minun kanssa.

Meille pääsi syntymään roolit: yksi on organisaattori, toinen hengenluoja. Tuleville vetäjille annankin ohjeeksi: sopikaa työnjako ja tehtävänkuvanne ennakkoon keskenänne – vaikkapa samanlaisiksi – ja pitäkää huoli että myös vapaaehtoiset ja leiri-isännät kohtelevat teitä molempia vetäjinä.

Keuruukylttinetti (2)

Työleirillä työ ei lopu kesken

Keuruun ekokylä on noin 20 hengen yhteisö, joka asuttaa ja ylläpitää entistä työsiirtolaa ja maatilaa. Alueeseen kuuluu puutarha, vanhoja rakennuksia ja vuohia. Lisäksi lähimetsiä hyödynnetään ahkerasti.

Kyläläiset olivat miettineet päivittäiset työt, jotka pitäisi saada tehtyä. Aamu alkoi herättelyleikillä, minkä jälkeen kukin sai valita päivän työnsä. Työt olivat hyvin monipuolisia, mutta ruoanlaitosta ja puolukoiden poimimisesta tuli hittijuttuja! Kaikkia projekteja ei valitettavasti saatu edistettyä halutulla tavalla, koska flunssa-aalto pääsi iskemään. Suuremmilta tapaturmilta vältyttiin, mutta yhtä naulan pistämää jalkapohjaa käytiin näyttämässä terveyskeskuksessa.

 

Vapaa-ajan ongelma

Vapaa-aika todellakin oli leirin haastavin osa vetäjän kannalta. Ensimmäisen viikon jälkeen teetimme väliarvioinnin, tulos: vapaa-aikaa on liian vähän. Kun sitten vähensimme järjestettyä vapaa-ajan ohjelmaa, loppuarvioinnissa kuului soraääniä. Määrän lisäksi myös laatu aiheutti arvostelua.

Olimme miettineet ohjelmaa yhdessä ekokyläläisten kanssa, joten meillä oli djembe-tunteja, kävelyretkiä, nuotiotarinailta ja saunomista. Paikka tarjosi mahdollisuuden myös sählyn pelaamiseen, mikä osoittautui yllättävän suosituksi. Pidimme myös maailtoja, joissa ennen kaikkea kokkailtiin makuja leiriläisten kotimaista.

Ongelmalliseksi vapaa-ajan sovittamiseksi kaikkien mieleen tekee tietysti se, että vapaaehtoiset ovat erilaisia ja arvostavat eri asioista. Yhdet haluavat, että on myös ohjelmoimatonta vapaa-aikaa kun taas toisille pitäisi olla tekemistä aina kun ei ole töitä. Myös raha ratkaisee: emme voi suunnitella maksullisia retkiä, koska kaikilla ei välttämättä ole niihin varaa. Tällä leirillä rajoituksia asetti myös se, että Keuruun keskustaan on matkaa 8 km, ja olimme paikallisten lainaamien pyörien ja autojen (bensakulut!) varassa ja meitä oli yhteensä 14 henkilöä. Syyskuun pimenevät illat lyhensivät nekin erityisesti ulkoilumahdollisuuksia.

Mitä jäi käteeen?

Leirin vetäminen oli kaiken kaikkiaan hyvä kokemus, vaikka välillä se oli vaikeaa. Ero vapaaehtoisena olemiseen oli yllättävän suuri. En päässyt sisälle ryhmään, koska minulla ei ollut aikaa olla vapaaehtoisten kanssa vaan muiden tehdessä töitä olin usein järjestämässä vapaa-ajan ohjelmaa tai tekemässä muita taustatöitä. Kun sitten oli vapaa-aikaa, halusin viettää sitä yksin rauhoittuen.

Ekokylällä on monen vuoden kokemus vapaaehtoistyöleireistä, joten vetäjien ei tarvinnut miettiä työpuolta ja puitteita. Henkilökohtaisesti opin lisää esiintymisestä sekä siitä, etten osaa sanoa ei. Jatkossa – niin leirinvetäjänä kuin muutenkin – osaan toivottavasti jakaa tehtäviä ja sietää epäselvyyttä. Pääsin myös tutustumaan Keuruun ekokylään itsessään ja sen mahtavaan kasvisruokaan! Yksi koko leirin ajan taustalla vaikuttanut positiivinen seikka oli kahden turvapaikanhakijan osallistuminen ja oleminen – he olivat silminnähden tyytyväisiä ja olin onnellinen heidän puolestaan.

Suvi Weckman oli KVT:n leirinvetäjän Keuruun ekokylän työleirillä kesällä 2010.

Kerro muillekin:

Share

Olet täällä: