Vapaaehtoinen valokeilassa: Mahis

Mahis on vähän kaikessa KVT:n toiminnassa mukana oleva iloinen hengen nostattaja. Hänet löytää tapahtumissa usein kameran takaa, valmentamassa tai seremoniamestarin roolissa. Lue alta mikä innosti Mahiksen tekemään vapaaehtoistyötä ja mikä hänen mielestään on parasta KVT:n vapaaehtoisena toimimisessa!

KUKA OLET JA MITÄ TEET?

Olen Mahis, olen alun perin kotoisin Itä-Afrikasta ja asunut Suomessa kuusi vuotta. Olen opiskelija ja samanaikaisesti töissä kehitysyhteistyöjärjestössä. Harrastan valokuvausta, runojen kirjoittamista ja urheilua, erityisesti pallopelejä. Asuin Suomessa ensin Lieksassa, mutta nyt olen jo asunut useamman vuoden Helsingissä.

MIKSI JA MILLOIN ALOIT TEHDÄ VAPAAEHTOISTYÖTÄ?

Aloitin vapaaehtoistyön tekemisen jo pienenä kotimaassa SOS-lapsikylä -järjestössä kehitysvammaisten lasten parissa. Kun tulin Suomeen niin olin ensin vapaaehtoisena Joensuulaisessa ”Meille saa tulla” -kampanjassa. Teimme erityisesti kouluvierailuja ja järjestimme tapahtumia. Toimin myös vapaaehtoisena myös muissa järjestöissä Lieksassa asuessani.

MITEN PÄÄDYIT MUKAAN KVT:n TOIMINTAAN?

KVT järjesti Lieksassa vuonna 2013 globaalikasvatusteemaisen Yhteistä ymmärrystä -leirin. Leirille etsittiin paikallisia auttamaan järjestelyissä ja joku suositteli minua mukaan. Leirin avulla tutustuin KVT:n toimintaan ja se vei kokonaan mukanaan. Olen vuoden 2013 jälkeen olen ollut mukana melkein kaikissa KVT:n tapahtumissa, viime kesänä olin leirinvetäjä kahdella eri leirillä ja tänä kesänä olen taas menossa leirinvetäjäksi kahdelle leirille. Tämän lisäksi olen valmentanut uusia leirinvetäjiä, osallistunut Balttian ja Pohjoismaiden yhteiseen valmennukseen Tallinnassa, osallistunut aktiivisesti Punavuoren vastaanottokeskuksen asukkaille pidettävän perhekerhon toimintaan sekä viimevuotisen varainkeruuillallisen järjestämiseen.

Mahis_valokuvaajana varainkeruuillallisellaMahis valokuvaajana ja seremoniamestarina KVT:n varainkeruuillallisella huhtikuussa 2015.

MIKÄ ON PARASTA KVT:n VAPAAEHTOISENA TOIMIMISESSA?

Parasta on ihan kaikki, pidän KVT:n toiminnasta todella paljon! Jos alkaisin luetella kaikkea, niin ihanien asioiden mainitsemiseen menisi vaikka kokonainen sivu. Parasta on KVT:n ideologia, aatetausta ja sen mukainen konkreettinen toiminta. Tykkään myös leireistä, KVT:n toiminnassa mukana olevista ihmisistä, toiminnan kautta syntyvistä kansainvälisistä verkostoista ja KVT:n tapahtumista.

ONKO VAPAAEHTOISTYÖN TEKEMINEN VAIKUTTANUT TYÖLLISTYMISEESI?

On vaikuttanut todella paljon! Myös tämänhetkinen esimieheni haluaisi tehdä vapaaehtoistyötä KVT:lle sen perusteella mitä olen hänelle kertonut. Teen töitä, joihin tarvitaan paljon kokemusta erilaisten ihmisten kanssa työskentelystä, kansainvälistä osaamista ja kulttuurien tuntemusta. Vapaaehtoistyötä ja sen kautta saatavia taitoja arvostetaan siis alallani paljon. Myös kielitaitoni on kehittynyt ja monipuolistunut.

VIESTISI KVT:N TOIMINNASTA KIINNOSTUNEILLE!

KVT:n toimintaan on todella helppo osallistua, sillä ihmiset otetaan mukaan sellaisina kuin he ovat. Suosittelen siis kaikille mukaan tulemista! KVT:n vapaaehtoisena olen oppinut paljon, kehittänyt muun muassa kulttuurisia ja kielellisiä taitoja. Ainakin omalla kohdallani osallistuminen on ”opettanut että oppii”. Olen myös saanut uusia kavereita, oppinut leireillä Suomesta ja monien maiden eri kulttuureista sekä saanut kansainvälisiä ystäviä.

Mahis_TallinnaMahis Stepping forth for the north -valmennuksessa Tallinnassa toukokuussa 2015.

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *