Vapaaehtoinen valokeilassa

Jenni Äijälässä 2015

Kuva: Sarianne Evävaara. Vierailulla Äijälän leirillä Jyväskylässä 2015.

KUKA OLET JA MIKÄ ON SINUN TAUSTASI?

Nimi on Jenni ja ollut nyt kuusi kuukautta KVT:n toimistolla Suomen leiritoimintaa hoitamassa työkokeilijana. Tämä on viimeinen työviikkoni ja ensi viikolla palaan takaisin opiskelijaelämään aloittaessani maisterinopintoni Jyväskylässä.

MIKSI JA MILLOIN KIINNOSTUIT VAPAAEHTOISTYÖSTÄ?

Opiskelin ympäristöalaa ammattikorkeakoulussa ja päädyin tekemään ensimmäistä työharjoitteluani nuorisojärjestölle erään urheilutapahtuman ympäristövastaavana. Toimenkuvaan kuului myös n. 15 vapaaehtoisen koordinointi tapahtuman aikana. Tästä innostuneena tein muutkin työharjoitteluni vapaaehtoistoiminnan parissa ja lopulta myös opinnäytetyöni. En saanut tästä vielä tarpeekseni vaan valmistuttuani lähdin kolmeksi kuukaudeksi Nepaliin vapaaehtoiseksi ja vuodeksi Irlantiin KVT:n kautta EVS-vapaaehtoisena.

MITEN PÄÄDYIT KVT:N TOIMISTOLLE HARJOITTELUUN? MITÄ OLET TEHTÄVIISI ON KUULUNUT?

EVS-aikani vietin KVT:n irlantilaisen jäsenjärjestön toimistolla tekemässä hyvin samantyyppistä työtä kuin mitä nyt KVT:lla eikä minulla ollut mitään suunnitelmia ennen syyskuuta. Käytännössä työ sisälsi leirikuvausten kirjoittamista ja julkaisemisen, leirihakemusten käsittelyn, viisumien teon, yhteydenpidon leiri-isäntiin ja leirinvetäjiin, leirinvetäjien tukemista ja valmentamista sekä paljon vaihtelevaa toimistohommaa.

Sain kuitenkin KVT:llä myös mukavaa vaihtelua Irlannin komennukseen. Pääsin muun muassa järjestämään yhteispohjoismaalaista leirinvetäjävalmennusta Tallinnassa toukokuussa ja toteuttamaan KVT:n Yhteistä Ymmärrystä -hanketta tänä kesänä.

MIKÄ ON OLLUT PARASTA?

Rento tunnelma toimistolla, joka sallii villasukkien pitämisen ja töihin tulemisen vaikka tukka olisikin harjaamatta. Säännöllisin väliajoin toimistolla piipahtavat vapaaehtoiset tuovat mukavaa vaihtelua työpäiviin. Kuunnellessani hauskoja leirikommelluksia ja kuinka leiriläisen ajattelutapa tai asenteet ovat muokkaantuneet leirin aikana, tajuan aina kuinka merkityksellistä ja tärkeää työtä olen päässyt tekemään. Vaikka toimistolla on aina jotain tekemistä, siellä on kuitenkin aina aikaa myös vaihtaa kuulumisia, päivitellä hallituksen leikkauksia, jutella Välimeren tai Nepalin tilanteesta tai mitä milloinkin. Lisäksi olen saanut tulla ja mennä täysin omien aikataulujen mukaisesti, kunhan työt ovat tulleet hoidettua. Ehkä yksi helpoimmista työympäristöistä joita voin kuvitella!

TERVEISET KVT:STÄ JA VAPAAEHTOISTYÖSTÄ KIINNOSTUNEILLE!

Kannattaa lähteä mukaan kokeilemaan kaikkea mikä himpunkaan vertaa kiinnostaa! Vapaaehtoistyökokemus saattaa avata muita ovia elämässä mitkä muutoin eivät olisi mahdollisia tai mistä ei olisi edes tietoinenkaan.

Jenni Kemppainen

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *