Uusia ystäviä ja oppimisen hetkiä Vietnamissa

Teksti: Stella Qin

Olin jo pitkään miettinyt vapaaehtoiseksi lähtemistä, mutta minulla ei ollut ollut aikaa tai mahdollisuutta lähteä – ainakaan pidemmäksi aikaa. Olin aina luullut, että vapaaehtoiseksi pitäisi lähteä vähintään puoleksi vuodeksi. Kerran sitten törmäsin netissä KVT:n mainostamiin vapaaehtoisleireihin ja noin kuukautta myöhemmin minulla oli jo lentoliput kädessä ja paikka vapaaehtoistyöleirillä Ho Chi Minhissä, Vietnamissa.

Vietin Vietnamissa kaksi viikkoa syksyllä 2015 opettaen englantia 8-15-vuotiaille paikallisille lapsille. Koulu oli tarkoitettu oppilaille, joiden perheellä ei ollut varaa laittaa lapsiaan julkiseen kouluun. Osa oppilaista oli myös katulapsia. Suunnittelimme ja vedimme leirin aikana alusta loppuun asti kaikki 2-5-luokkalaisten englannintunnit viiden muun vapaaehtoisen kanssa. Opetustyö oli haastavaa, mutta äärimmäisen palkitsevaa. Vapaa-ajalla tutustuimme kaupunkiin ja sen lähialueisiin muiden vapaaehtoisten kanssa. Meistä muotoutui kahden viikon aikana läheinen ja tiivis porukka. Osaan pidän edelleen säännöllisesti yhteyttä.

Vapaaehtoistyöleiri oli minulle monella tapaa unohtumaton kokemus. Aluksi sopeutuminen paikallisiin oloihin otti aikansa, mutta leirin loppuessa en olisi halunnut lähteä. Etenkin erilainen ilmasto ja kielimuuri useimpien paikallisten kanssa vaativat kärsivällisyyttä ja sopeutumiskykyä. Onnistumisen hetket ja solmitut ihmissuhteet olivat kuitenkin monin verroin arvokkaampia pieniin vastoinkäymisiin verrattuna, joita varmasti tulee vastaan jokaisella vapaaehtoistyöleirillä. Opin leirin aikana paljon itsestäni, muista ihmisistä ja Vietnamin kiehtovasta kulttuurista. Voin lämpimästi suositella vapaaehtoistyöleirille lähtemistä kaikille sellaista harkitseville!

Kuvaaja_EevaHaavisto-Kronqvist_Vietnam2015_kuvassaStellaQinStella oppitunnilla. Kuvaaja: Eeva Haavisto-Kronqvist 2015.
StellaQin_Vietnamilainen Pho-keittoVietnamilainen Pho-keitto. Kuva: Stella Qin 2015
StellaQin_Vietnam2015Keskisyksyn juhla – Mid-Autumn Festival. Kuva Stella Qin 2015.

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *