Opettamisesta kiinnostuneita vapaaehtoisia haussa Peruun!

Kuva LLI seinän maalaus 2Haluatko lähteä vapaaehtoiseksi Peruun ja osallistua paikallisen yhteisön elämään Huaycánin kaupungissa Liman laitamilla?

Perussa sijaisevan yhteistyöjärjestömme 6–13 -vuotiaat lapset ovat vailla taidekasvatuksen, englannin ja liikunnan opettajia. Opettajan toivotaan vetävän useita ryhmiä kaupungin eri alueilla. Yhteistyöjärjestömme LLI toimii Huaycánin kaupungissa ja työskentelee köyhyysrajan alapuolella elävien perulaisten perheiden kanssa luodakseen heille laadukkaita oppimismahdollisuuksia. Opetusta tarjotaan erityisesti lapsille ja naisille sekä nuorille.

Järjestön opetus on alueella erittäin suosittua ja tunneilla pyritään tarjoamaan lapsille turvallinen ja luova oppimisympäristö. Oppitunneilla halutaan erityisesti kasvattaa lasten oppimiskykyä, luovuutta ja mielikuvitusta, lisätä itseluottamusta sekä luoda lapsille mahdollisuuksia kulttuurienväliseen oppimiseen. Vapaaehtoisella ei tarvitse olla aiempaa opetuskokemusta, vaan luovuus sekä into taiteen/englannin kielen ja lasten opettamista kohtaan riittävät. Vapaaehtoisen odotetaan myös avustavan muiden oppituntien pitämisessä (mm. liikunta ja leikkien ohjaus).

Vapaaehtoisen toivotaan aloittavan syys-lokakuussa ja hänen odotetaan sitoutuvan vähintään kuukaudeksi. Etusija annetaan kuitenkin vapaaehtoisille, jotka haluavat jäädä pidemmäksi aikaa. Paikka myös täytetään heti kun sopiva vapaaehtoinen löytyy! Kuukausimaksu on 250-300 euroa, riippuen siitä, kuinka pitkäksi aikaa vapaaehtoinen on valmis sitoutumaan. Maksuun kuuluu täysihoito (majoitus jaetussa huoneessa sekä kolme päivittäistä ateriaa), pullovesi ja internet sekä haku lentokeltältä ja perehdytys. Espanjan kielen taito on suuri plussa, mutta ei välttämättömyys.

Lue täältä lisää vapaaehtoiseksi hakemisesta.

Lisätietoja saa Meriltä KVT:n toimistosta osoitteesta:

Kuva LLI hillitön seinä

 

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat vapaaehtoistyöpaikat

Syksyllä leirille!

Miltä syksysi näyttää? Kiinnostaisiko sinua lähteä tutustumaan uusiin kulttuureihin ja työskentelemään yhteisen hyvän ja rauhallisemman maailman puolesta? Vaikka vilkkain leirisesonki onkin pian ohi, järjestetään syksyllä vielä monia mielenkiintoisia vapaaehtoistyöprojekteja, joille ehtii edelleen hakea.

Lue lisää »

Lähde osallistumaan erityislasten arkeen Moldovaan!

Haluatko sukeltaa moldovalaiseen arkeen, auttaa perhekodin askareissa sekä työskennellä lasten kanssa? Moldovaan etsitään 18-30 -vuotiasta vapaaehtoista, jolla on kokemusta lasten kanssa työskentelystä sekä intoa kehittää taitojaan erityislasten kanssa toimimisessa. Vapaaehtoistyöjakso alkaa syyskuussa 2018/heti kuin mahdollista ja kestää joulukuun loppuun saakka.

Lue lisää »

EVS-vapaaehtoiseksi nuorisokeskukseen Belgiaan?

De Hoge Rielen on keskus, joka tarjoaa lapsi- ja nuorisoryhmille majoitusta ja monenlaista toimintaa. Keskus sijaitsee entisessä sotilastukikohdassa, jonka rakennukset on 70-luvulla muutettu ravintolaksi sekä ryhmä- ja nukkumatiloiksi. Alueella on 17 rakennusta ja sekä telttailumahdollisuus. Alueen koko on 230 hehtaaria ja se on yksi suurimmista nuorisokeskuksista Flanderin alueella.

Lue lisää »