Rikas, yksinkertainen elämä

Teksti ja kuvat: Lilli Sydänmaa.

LilliSydanmaa_Karhu-Kuterevo2014-2015_pakattu_pieniVietin kahdeksan kuukautta EVS-vapaaehtoisena karhujensuojelukeskuksessa Kuterevossa, pienessä kroatialaisessa vuoristokylässä. Keskuksen alkuperäisenä ajatuksena on ollut tarjota koti hyvin pienenä orvoksi jääneille karhuille. Nykyisin keskuksessa on myös huonoista oloista eläintarhoista pelastettuja karhuja. Toiminta perustuu lähes täysin vapaaehtoistyöhön. Karhujen ohella pääosin kansainvälisistä vapaaehtoisista koostuva kommuuni tekee Kuterevosta hyvin omalaatuisen paikan elää. Talven vietimme pienessä neljän hengen ryhmässä pelaten iltaisin tunteja ja taas tunteja itsetehtyä lautapeliä. Kevään tullen paikka täyttyi äänistä ja vilskeestä uusien vapaaehtoisten saapuessa. Töitä tehtiin vähintään kuutena päivänä viikossa. Kuterevo on yksi niistä paikkoista, joissa työ ja vapaa-aika sekoittuvat toisiinsa ja kyseessä on enemmänkin elämäntapa. Elämäntapa, joka teki minuun suuren vaikutuksen ja ravisteli uskomuksiani siitä, mitä kaikkea onnelliseen elämään oikeastaan tarvitaan.

Matkaan mahtui upeita hetkiä karhuja katsellessa. Satuin paikalle juuri, kun yksi karhuistamme kömpi pesästä talviunien jälkeen ja liikkui kömpelösti eteenpäin koskettaen jokaisella askeleella arasti lunta. Pääsin myös todistamaan, kun kaksi koko ikänsä pienessä betonihäkissä eläintarhassa elänyttä karhua ottivat ensiaskeleensa aidolla maaperällä. Olin vastuussa meidän kanoista, hanhista ja ankoista. Tällä hetkellä en keksi parempaa tapaa aloittaa aamu kuin ruokkien linnut ja viipyen hetken seuraten hupaisaa kilpailua ruuasta. Voisin varmasti puhua vastaavanlaisista hetkistä eläinten parissa koko päivän kasvot loistaen.

Yksi Kuterevon kantavista ajatuksista on yksinkertainen, perinteinen elämäntapa lähellä luontoa. Juoksevan hanaveden sijaan joimme sadevettä, keväällä kohotimme ryhmähenkeä tyhjentämällä kompostivessat ja ruuat kokkasimme tulella käyttäen vuodenaikojen mukaisia raaka-aineita. Talvella tämä tarkoitti lähinnä syksyllä varastoon tehtyä hapankaalia, perunoita, sipuleja sekä kuivattuja sieniä ja papuja. Voin todeta, että minusta tuli talven aikana melkoisen hyvä keksimään uusia variaatioita näistä aineksista. Juustoa ja kananmunia ostimme kyläläisiltä ja maitoa haimme aina aamuisin yhden lehmän omistavalta naapurin vanhalta pariskunnalta. Suhde ruokaan oli hyvin erilainen kuin Helsingissä asuessa. Tiesin, mistä ruoka oli lähtöisin eikä sitä ollut tarvinnut pakata turhaan muovipakkaukseen. Kommuunielämän ihaniin puoliin kuuluu myös ruuanlaitto yhdessä. Kuterevossa tätä ihanuutta kesti päivittäin pitkään, sillä tulella kokattaessa ruoka ei valmistu ihan hetkessä.

Myös työnteossa käytettiin pitkälti perinteisiä menetelmiä. Tämä tarkoitti vähän koneita ja paljon töitä omilla käsillä. Ensimmäiset puoli vuotta EVS-jaksostani keskityimme saamaan valmiiksi uuden karhuaitauksen. Kannoimme kotikärryillä betonia ja soraa, kaivoimme kuoppia, poistimme nauloja ja siirsimme lautoja. Aluksi työ tuntui vaativalta, mutta jossain vaiheessa rakastuin erittäin raskaaseen fyysiseen työhön. Parhaita päiviä olivat ne, kun työnsimme koko päivän kottikärryille betonia ylämäkeen. Päivän jälkeen saatu hyvän olon tunne oli mahtava. Illalla oli mukava istua porukalla rennosti iltaa ja yöllä nukkua sikeät unet kaiken rasituksen jäljiltä. Huomasin, kuinka hyvää fyysinen työ tekee niin keholleni kuin mielellenikin. Ihmiskeho kun on tehty liikkumaan. Ja kroatian opiskelu piti huolen siitä, ettei aivosoluiltakaan puuttunut haasteita EVS-jakson aikana.

LilliSydanmaa_Kroatia-Kuterevo2014-2015_maisema_pakattuSuuri

Kuterevon ihanuuksiin kuuluu myös se, että on täysin normaalia mennä koputtamaan kyläläisten ovea vastaleivotun piirakan kanssa ja istua yhdessä juomassa kahvia. Ja kroatian taitojen kehittyessä käydä myös jonkinlaista keskustelua kahvittelun yhteydessä. En ole eläessäni tavannut montaa yhtä viisasta ihmistä. Kyläläiset eivät ehkä ole käyneet kouluja, mutta he ovat eläneet koko elämänsä hyvin omavaraista elämää ja todella tuntevat, kuinka tulla toimeen keskellä luontoa. Talvella opiskelin erään vanhan rouvan luona valmistamaan paikalliset perinnejalkineet, cokljet. Koska köyhällä alueella ei ole varaa heittää mitään hukkaan, näiden jalkineiden valmistuksessa hyödynnetään niin vanhat autonrenkaat ja vaatteet kuin heinäpaalien tekoon käytettävät narutkin. Ja lopputuloksena ovat mitä ihanimmat kengät. Tunsin itseni erittäin etuoikeutetuksi, kun sain mahdollisuuden oppia tämän perinteisen taidon.

LilliSydanmaa_Kroatia-Kuterevo2014-2015_cockjenteko_pakattu

Palasin Suomeen muutama viikko sitten. Olen kävellyt pitkin Helsingin katuja, jotka ainakin näennäisesti pursuavat tekemistä, mutta silti elämä ei tunnu ollenkaan rikkaammalta. Päinvastoin. Kuterevossa, kun kaikki turha oli karsittu pois, olin elämässä läsnä aivan toisella tavalla. Toin mukanani kotiin jossain takaraivossa tykyttävän ajatuksen siitä, että minulle onnellisen elämän salaisuus taitaa olla siinä, että osaa luopua kaikesta turhasta pois.

EVS-vapaaehtoistyö tarjosi minulle upean mahdollisuuden hankkia työkokemusta ja ennen kaikkea nähdä ja kokea jotain aivan uutta. Reissuun lähtiessäni olin vastavalmistunut metsänhoitaja, työtön ja oikeastaan myös koditon. Koska EVS-vapaaehtoistyöstä ei juurikaan kerry kuluja osallistujalle, on se hieno mahdollisuus nähdä Eurooppaa ja oppia uutta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Suosittelen!

Lilli Sydänmaa

LilliSydanmaa_Kroatia-Kuterevo2014-2015_cockjent_pakattu_suuri

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *