Punavuoren perhekerhoon etsitään osallistujia!

Kiinnostaako sinua vapaaehtoistyö perheiden ja turvapaikanhakijoiden parissa Helsingissä?

KVT:n Helsingin paikallisryhmän aktiivit ovat jo usean vuoden ajan säännöllisesti järjestäneet perhekerhoa Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa. Vuodenvaihteen jälkeen mukaan etsitään uusia innokkaita vapaaehtoisia, joilla on motivaatiota osallistua perhekerhon ohjaamiseen vähintään kerran kuussa sekä sitoutua toimintaan vähintään yhden lukukauden ajaksi. Olisitko sinä etsimämme henkilö?

punavuoren-vapaaehtoisia_2016Punavuoren perhekerhon vapaaehtoisia vuonna 2016.

Perhekerho järjestetään sunnuntai-iltapäivisin kahdesti kuussa. Yksi kerhokerta kestää noin kaksi tuntia, mutta retken ollessa kyseessä on kerhokerta yleensä pidempi. Kerhon aktiviteetit ovat hyvin vaihtelevia. Vuosien varrella on kerhossa esimerkiksi askarreltu, ulkoiltu ja vierailtu keskustan ilmaisissa tapahtumissa. Kuluneena vuonna ryhmä on saanut myös rahallista tukea toimintaan, mikä on auttanut järjestämään perheille esimerkiksi retken Suomenlinnaan sekä hankkimaan materiaaleja askarteluun. Jokaisella kerralla vapaaehtoisia on kerhossa useampi, eli tukea ohjaamiseen saa aina muilta.

punavuori_paasiaisaskarteluaPääsiäisaskartelua vuonna 2016.

Perhekerhon vapaaehtoisena kartutat ainutlaatuista kokemusta lapsiperheiden ja turvapaikanhakijoiden parissa työskentelystä sekä monikulttuurisessa ympäristössä toimimisesta. Ryhmä suunnittelee aina kauden alussa tulevan lukukauden kerho-ohjelman sekä sopii kerhopäivien tarkat ajankohdat. Jokaisen ryhmäläisen toivotaan tuovan suunnittelukokoukseen ideoita siitä, minkälaista toimintaa perhekerhossa toivoisi järjestettävän. Tavoitteena myös on, että jokainen ryhmäläinen ottaa vastuun vähintään yhdestä kerhokerrasta lukukauden aikana, mikä voi esimerkiksi tarkoittaa materiaalien hankkimista kyseiselle kerhokerralle sekä etukäteen perheille jaettavan esitteen valmistamista.

Perhekerhossa kommunikoidaan paljon suomen ja englannin kielellä, mutta myös kaikelle muulle kielitaidolle on kysyntää. Suomen kielen taito ei ole edellytys ryhmään osallistumiselle.

Mikäli olet kiinnostunut hakemaan ryhmään, lähetä hakemuksesi ryhmän vastuuvetäjälle Salla-Reetalle sähköpostiosoitteeseen Kirjoita lyhyt kirje, jossa kerrot miksi olet kiinnostunut hakemaan perhekerhon vapaaehtoiseksi ja kuinka säännöllisesti pystyt sitoutumaan toimintaan. Muistathan liittää mukaan yhteystietosi! Hakea voi 15.12.2016 asti.

Innolla yhteydenottoasi odottaen!

Punavuoren perheporukka

punavuori_maenlaskua

Mäenlaskua vuonna 2016.

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *