Leiriterveisiä Siuntiosta!

Leirinvetäjänä vastaanottokeskuksessa

siuntio1muokattu

Kun huhtikuussa ilmoittauduin KVT:n leirinvetäjäksi, en ollut ihan varma mitä odottaa. Olin ollut aikaisemmin osallistujana vapaaehtoisleireillä Ranskassa, Saksassa ja Slovakiassa, joista jokainen oli omalla tavallaan unohtumaton ja palkitseva kokemus. En kuitenkaan ollut koskaan osallistunut vastaavanlaiseen toimintaan Suomessa. Kesäkuinen leirimme Siuntion vastaanottokeskuksessa oli kuitenkin vähintäänkin yhtä mahtava kuin ne leirit, joilla olen ollut osallistujana. Oli hienoa huomata että kansainvälistyä todellakin voi myös kotimaassa!

Kansainväliset leiriläisemme tulivat Espanjasta, Ranskasta ja Taiwanista. Lisäksi matkassamme oli neljä mainiota Suomessa asuvaa maahanmuuttajaosallistujaa Iranista ja Nigeriasta. Meitä leirinvetäjiä oli kaksi: ihana, järjestelmällinen Mia, joka piti hyvin huolta pienistä ja suuremmistakin käytännön asioista, ja minä, joka puolestani aiheutin kaaosta ja hihitin hervottomasti minne ikinä meninkin… (no ei kai ihan sentään).

 Vesisotaa, juhannustaikoja ja ikkunanpesua

Siuntion vastaanottokeskuksessa asuu alaikäisiä turvapaikanhakijoita, jotka saapuvat Suomeen ilman vanhempiaan. Meidän leiriläisten tehtävä oli paitsi tehdä käytännön töitä – maalausta, ikkunoidenpesua ja puutarhanhoitoa – myös järjestää aktiviteetteja vastaanottokeskuksen nuorille asukkaille. Vaikka ikkunat likaantuvat nopeasti uudestaan ja rikkaruohot kasvavat pian takaisin, olen varma, että ainakin onnistuimme luomaan pysyviä ja iloisia muistoja nuorille! Iltapäivämme ja iltamme kuluivat tanssien, vesisotaa leikkien, olympialajeissa kilpaillen ja jalkapalloa pelaillen.

Juhannusaattona järjestimme nuorille juhannusjuhlan ja teimme jopa juhannustaikoja (vaihtelevalla menestyksellä)! Leirillä oli myös kaksi vapaapäivää. Ensimmäisenä osa meistä vapaaehtoisista teki päiväretken Tallinnaan kun taas osa jäi seikkailemaan Siuntioon ja pääkaupunkiseudulle. Toisena vietimme nuorten kanssa rantapäivää Lohjalla grillaillen ja uiden. Leirillämme oli myös Yhteistä Ymmärrystä-hankkeen hengessä avointen ovien päivä, jolloin saimme paljon KVT:n Emmin tekemää hyvää ruokaa :-)

 Ikävä leirille

Olen vähän yllättynyt siitä miten ikävä minulla onkaan leirille. Leirillä oli rento ilmapiiri ja kaikki ihmiset, vapaaehtoisemme, turvapaikanhakijanuoret ja Siuntion työntekijät olivat uskomattoman lämminsydämisiä ja mukavia. Kuitenkin jo leirillä, ja etenkin nyt leirin jälkeen olen alkanut miettiä enemmän turvapaikanhakijoita, heidän asemaansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja myös omaa vastuutani. Siuntion nuoret ovat taustastaan huolimatta tavallisia nuoria, jotka rakastavat tanssia, pelata ja leikkiä. Monella on täysin samanlaisia haaveita kuin samanikäisillä suomalaisilla nuorilla. Siuntion ihanien ja reippaiden nuorten kohtaaminen herätti minut ajattelemaan mitä voin jatkossa tehdä tukeakseni omalta osaltani turvapaikanhakijoita ja pakolaisia.

Kiitos KVT:lle upeasta kokemuksesta!!

 

– Jutun kirjoitti Essi Kauranen, KVT:n leirinvetäjä ja 21-vuotias Glasgow’ssa asuva politiikan ja filosofian opiskelija.

Kerro muillekin:

Share

Yksi kommentti artikkeliin “Leiriterveisiä Siuntiosta!

  • 2.9.2013 | Maria Holmberg

    Heippa Essi- Tapasin sinut Siuntiossa avoimien ovien päivänä ja muista sinun naurusi..juuri niinkuin itse sanoit…Olin Emmin kanssa pari vuotta sitten sammassa ”vetohommassa”ja totean samoion kun sinä että Siuntion Harjulinnasta jää outo jälki ihmissieluun sillä se koskettaa. Leirielämä tulee joka suunnasta, se kostuu leiriläisistä ja asukeista – se on arkea mitä suuremmissa määrin vaikka KVTn leirit vievätkin sinne Juhlaa ja säpinää_ JA MITÄ SÄPINÄÄ SE ONKAAN. Se pitä kokea..henkilökohtaisesti olen säilyttänyt yhteyden kouralliseen henkilöitä johon olen kovast kiintynyt. Kiitän siitä


Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *