Leirinvetäjänä Äijälän perhekodissa 2016

Millaista on toimia leirinvetäjänä KVT:n vapaaehtoisleirillä? Lue täältä Piia Niemen kokemuksesta leirinvetäjänä Äijälän perhekodissa Jyväskylässä viime kesänä. Vinkki Piian kuvauksesta inspiroituville: leirinvetäjiä on haussa vielä tämänkin kesän leireille!

Teksti ja kuvat: Piia Niemi

Keväällä 2016 kävin huikean kolmikuukautisen Ugandassa KVT:n kautta ja ollessani puhumassa kokemuksistani siellä KVT:n koulutuksessa, sain kuulla, että kesän leirille Jyväskylän Äijälään kaipailtiin vielä toista leirinvetäjää. Itse en koskaan ollut leiriläisenä ollut, mutta kuulin, ettei siitä olisi haittaa leirinvetäjäksi ryhtymisessä. Muuten minulla oli kokemusta vapaaehtoistyöstä Suomessa pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja vanhusten kaveritoiminnasta. Hetken harkinnan jälkeen päätin ryhtyä hommaan, ja sain näppärästi järjestetyn erillisen leirinvetäjäkoulutuksenkin, kun en varsinaiseen ehtinyt.

Leirinvetäjäparikseni tuli Äijälässä jo leiriläisenä ollut Grace, ja hänen kanssaan yhteistyömme sujui oikein hyvin. Paremmin suomea ymmärtävänä minulle lankesi enemmän virallisia keskusteluja leiri-isäntien kanssa sekä tulkkausta leiriläisten ja Äijälän perhekodissa asuvien sekä sinne leirin ajaksi erikseen tulleiden, aivan ihanien kehitysvammaisten ihmisten välille. Lisäksi Jyväskylän kotiseututietämyksestä ja lainassa olleesta autostani oli hyötyä leirimme aikana, samoin kuin mahdollisuudesta hakea kotoani kaikille leiriläisille jaettavaksi lämpimiä vaatteita – Suomen kesä osoitti sateisuuteensa ja kylmyytensä. Grace sen sijaan oli ehkä aktiivisempi vapaa-ajan aktiviteettien ideoinnissa ja omalla hersyvyydellään tärkeässä roolissa leirillä vallan hyväksi, iloiseksi ja lämpimäksi tulleen tunnelman ja yhteishengen luomisessa.

Toki yhteishenki ja leiriläisten viihtyminen oli kiinni ihan jokaisesta – leiriläisistä, leirin emännästä, isännästä, muusta kotiväestä ja ohjaajista. Viihdyimme yhdessä hyvin ja nautimme yhteisen aikamme erilaisista hetkistä.

Haastaviakin hetkiä toki oli, erityisesti sään puolesta, kun kahden viikon leiristä suurin osa päivistä oli todella sateisia. Sitkeästi silti työtä jaksoimme ulkonakin tehdä, toisiamme siinä tsempaten ja osin iloakin hankalimmista hetkistä repien.

Työnämme oli pääasiassa puhdetyöt perhekodin puutarhassa; erityisesti kitkeminen, kitkeminen ja kitkeminen. Tämän lisäksi kaksi meistä oli aina päivän sisällä ihanassa vanhassa ja tunnelmallisessa talossa auttaen lounaan tekemisissä, siivouksessa ja muissa sisätöissä. Yhtenä päivänä tyhjensimme porukalla kanalan vanhasta lannasta, oljista ja sen sellaisesta, josta tuli kunnon liikuntaa kitkemiseen liittyvän istuskelun rinnalle. Lisäksi yhtenä päivänä avustimme läheisen lomapaikan pihan siistimisessä ja illalla saimme nauttia heidän upeasta rantasaunastaan. Vapaa-aikaa työpäivien jälkeen suunnittelimme leirin aluksi yhdessä ja iltoina muun muassa pelasimme sisällä ja ulkona, kävimme porukalla kaupungilla ja isäntäperheen mökillä, tutustuimme lähiseutuun ja tanssahtelimme leirin ajalla aina perinteisesti pidettävässä kulttuuritanssitapahtumassa. Viikonloppuna olimme lisäksi yön yli kauniissa saaressa mökkeillen.

Monissa aktiviteeteissamme olivat mukana talossa asuvat, kerrassaan valloittavat ja välittömät kehitysvammaiset asukkaat. He opettivat leiriläisille – ainakin minulle – varmasti paljon aitoudesta, elämänilosta, tunteiden rehellisestä ilmaisusta ja kieleen perustumattomasta kommunikoinnista. Leiriläisiä oli meidän ohjaajien lisäksi kahdeksan, ja he tulivat Tsekeistä, Espanjasta, Irakista, Japanista ja Venäjältä. Irakilaiset turvapaikanhakijat olivat kiinteä ja hyvin tärkeä osa joukkoamme, ja he toivat joukkoomme huumoria, syvällisyyttä, ilakointia, musiikkia pelloille, hyvää ruokaa sekä jakamiaan tarinoita hyvin erilaisista lähtökohdista käsin kuin moni muu meistä. Yksi leiriläisistä kulki pyörätuolilla ja lyhyempiä matkoja kävelykepeillä. Hän pystyi hienosti osallistumaan työhön ja kaikkeen muuhunkin ja muut huomioivat häntä hienosti yhtenä luonnollisena osallistujana muiden joukossa.

Jäähyväiset leirin päätteeksi olivat sekä haikeat että onnelliset. Uskon, että jokainen meistä sai upean muiston kantaakseen aina mukanaan ja oppi jotain itsestään ja erilaisten ihmisten välisestä yhteydestä ja kulttuurimuurien murtamisesta.

Oma roolini leirinvetäjänä oli paitsi mukava, välillä myös paineita tuova. En pidä itseäni kovinkaan johtaja- ja organisaattorityyppinä, enkä itse ole yleensä ajoissa tai pidä toisten patistamisesta aikatauluissa. Kuitenkin pystyin mielestäni suhtautumaan tähän paineeseen suhteellisen hyvin, enkä antanut sen liikaa häiritä leiristä ja ihmisten välisestä yhteydestä ja hetkistä nauttimista. Kommunikaatio leiri-isäntien kanssa onnistui varsin hyvin ja tarpeen tullen KVT:stä sai myös helposti apua käytännön kysymyksiin. On myös ollut hienoa kyläillä Äijälässä leirin jälkeenkin monta kertaa. Jo kahden viikon aikana siitä ehti muodostua jo kuin koti, ja siltä se jopa tuntuu sinne nykyäänkin astellessa. Hienoa oli myös kuulla ja oppia paikan valtaisan pitkästä historiasta KVT:n leiripaikkana – tänä kesänä heillä on alkamassa jo kai 38. tai 39. leirikerta. Huikeaa!

Kokemus leirinvetäjänä toimimisesta oli antoisa, opettava, muistissa aina pysyvä ja jätti sydämeen monia upeita ihmisiä ja muistoja. Voin suositella hommaa ihan jokaiselle, joka sellaista yhtään vakavissaan miettii! ☺

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *