Leirillä pakolaislasten parissa Sveitsissä

Tutustumisleikki. Kuva: Michal Přibyl

Tutustumisleikki. Kuva: Michal Přibyl

Olin kesällä ensimmäisellä vapaaehtoistyöleirilläni KVT:n kautta. Kuulin KVT ry:stä ystävältäni, joka oli ollut edellisenä vuonna vapaaehtoisena vastaavanlaisessa projektissa. Aluksi ajattelin, että hakuprosessi vaikuttaa liian monimutkaiselta ja epäselvältä, mutta lopulta innostus voitti epäluulot ja päätin hakea. Hetken ihmettelyn jälkeen leirinhakukoneen toiminta hahmottui ja löysin sieltä itselleni sopivan leirin.

Päätin ilmoittautua kaksi viikkoa kestävälle leirille, jossa työskentelisin ja asuisin turvapaikanhakijoille tarkoitetussa vastaanottokeskuksessa Sveitsissä Lyssin kylässä. Työ vastaanottokeskukessa olisi siellä asuvien lasten ohjaamista heidän kesälomansa aikana. Tämä sopi minulle hyvin, sillä opiskelen sosiaalialaa ammattikorkeakoulussa ja suoritan samalla lastentarhanopettajan pätevyyttä. Pikaisen järjestelyn jälkeen sain myös sovittua, että työni vastaanottokeskuksessa luettaisiin hyväksi opintoihini.

Loppukevät ja alkukesä kuluivat nopeasti, ja pian oli aika lähteä Sveitsiin. Yksin matkaaminen jännitti, joten olin sopinut tapaavani Espanjasta saapuvan vapaaehtoisen kanssa jo heti Zurichin lentokentällä, josta matkaisimme yhdessä ensin Berniin ja sieltä Lyssiin leiripaikalle. Kaikki sujui huolettomasti. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme muihin vapaaehtoisiin. Meitä oli yhteensä kahdeksan: minä Suomesta, kaksi koordinaattoria Sveitsistä, kaksi Espanjasta, yksi Italiasta, Tsekistä ja Taiwanista.

Aluksi jatkuva englannin puhuminen tuntui todella oudolta, sanat unohtuivat ja jännitti, että sanoo jotain väärin. Kuitenkin nopeasti jännitys unohtui ja kieli alkoi tuntua luontevalta. Tiimiläistemme englannin kielen taso vaihteli suuresti, mutta loppujen lopuksi se ei haitannut. Yritimme aina parhaamme mukaan selittää sanoja ymmärrettävämmin. Aluksi tutustuimme vastaanottokeskuksen tiloihin ja toimintaan. Tilat olivat kolkot, ja perheiden huoneet ahtaita; vastaanottokeskus oli alunperin rakennettu armeijan käyttöön, ei asumiseen. Me asuimme vastaanottokeskuksen koulurakennuksessa, jossa oli lattialla nukkumista varten patjat. Olin tyytyväinen asumisolosuhteisiin, sillä meillä oli paljon tilaa, patjat olivat mukavat ja saimme myös vuodevaatteet suoraan paketista.

Työtehtävämme leirillä oli suunnitella ja toteuttaa ohjelmaa vastaanottokeskuksessa asuville lapsille. Lapsia oli yhteensä noin 30, iältään he olivat 3–13 -vuotiaita. Alkuun olimme huolissamme, että löydämmekö yhteistä kieltä lasten kanssa. Nopeasti kävi ilmi, että useimmat lapset olivat jo oppineet saksaa. Vaikka kaikki tiimissämme eivät saksaa osanneet, niin pärjäsimme kuitenkin hyvin. Ilokseni opin leirin aikana sen verran saksaa, että saatoin ohjeistaa yksinkertaisia ohjelmanumeroita, ja keskustella vähän muutakin lasten kanssa. Lisäksi ohjelman suunnittelussa koimme haasteeksi suuren ikähaarukan, mutta sekin huoli osoittautui turhaksi. Lapset olivat niin innoissaan kaikesta ohjaamastamme, että kukaan ei valittanut, vaikka osa ohjelmasta oli suunnattu isommille, osa pienemmille.

Tiimin yhteistyö alkoi sujua nopeasti, ja ohjelman suunnittelu oli helppoa. Ramadanin takia aloitimme ohjelmamme aina vasta iltapäivällä, joten meillä oli aamuisin aikaa suunnitella ja valmistella seuraava päivä. Ohjasimme toimintaa yleensä viiden-kuuden tunnin ajan. Opimme lasten nimet parissa päivässä ja hekin oppivat meidän nimemme. Lapset saapuivat aina ilolla, kun ohjelman oli määrä alkaa. Meillä oli tietyt rutiinit jokaisen tapaamiskerran alussa. Soitimme aina samaa laulua ohjeman alkaessa, leikimme Bumtsikakabum-huutoleikkiä sekä tanssimme tanssia, johon joka päivä lisäsimme yhden tai kaksi liikettä.

Liikennesääntöjen opettelua. Kuva: Michal Přibyl

Liikennesääntöjen opettelua. Kuva: Michal Přibyl

Alkurutiinien jälkeen aloitimme päivittäin vaihtelevat ohjelmat. Pelasimme paljon erilaisia ulkopelejä, maalasimme, askartelimme, teimme kankaan painantaa ja batiikkivärjäystä. Näissä oli usein tavoitteena harjoitella ryhmässä toimimisen taitoja, sekä samalla mahdollistimme lasten oman luovuuden käyttöönottamisen. Maalasimme myös keskuksen takapihalle asfalttiin liikennepuiston, jossa tarkoituksena oli harjoitella liikennekäyttäytymistä, ja samalla edistää lasten integraatiota sveitsiläiseen yhteiskuntaan. Jatkuvana tavoitteena ohjauksessa oli myös saksan kielen oppimisen tukeminen.

Halusimme myös osoittaa lapsille, että aina ei tarvita runsaasti materiaalia, jos haluaa tehdä jotain hauskaa. Kävimme esimerkiksi retkellä läheisessä metsässä, ja keräsimme sieltä materiaalia. Metsästä kerätystä materiaalista teimme erilaisia taideteoksia. Opettelimme myös tekemään ja koristelemaan paperilennokkeja ja kilpailimme, kenen lennokki lentää pisimmälle.

Tiimimme oli todella osaava, sillä suurin osa meistä oli tottunut työskentelemään lasten kanssa työnsä ja opiskelunsa kautta. Meillä oli yksi valmistunut opettaja sekä yksi opettajaksi opiskeleva. Lisäksi muutama meistä opiskeli kasvatustiedettä ja varhaiskasvatusta. Kaikilla ei ollut alan koulutusta tai kokemusta, mutta kaikki ottivat suunnittelusta ja toteuttamisesta yhtä suuren vastuun. Vastuiden jakaminen oli muutenkin vaivatonta, kaikki osallistuivat yhteisiin tehtäviin, kuten ruuanlaittoon ja siivoamiseen. Tiimissämme oli hyvä yhteishenki, ja vietimme mielellämme vapaa-aikaamme yhdessä. Vapaapäivinä kävimme pyöräilemässä ja läheisessä Bielin kaupungissa.

Kokemuksena leiri oli mahtava, myös tiedollisen oppimisen kannalta. Vastaanottokeskuksessa työskentelevät ohjaajat olivat asiantuntevia ja kertoivat meille mielellään maahanmuuttoon liityvistä asioista Sveitsissä. Saimme myös kuulla asiantuntijan luennon Länsi-Afrikan ihmiskaupasta. Oli kasvattavaa kuulla elämäntarinoita perheiltä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa sodan takia. Erityisesti itse työ lasten kanssa oli antoisaa. Se antoi minulle uusia näkökulmia omaan opiskeluuni ja tulevaan työhöni lasten kanssa, mutta koko kokemus toi syvyyttä ja realistisuutta tapaan, jolla katson ja jäsennän maailmaa ympärilläni.

Jasmina Haapanen

Kuvataiteilua ensimmäisenä päivänä. Kuva: Michal Přibyl

Kuvataiteilua ensimmäisenä päivänä. Kuva: Michal Přibyl

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *