| Paveilua SCI:n ytimessä |
|
Tähän samaan aikaan, vuosi sitten, olin ollut pitkäaikaisvapaaehtoisena eli pavena SCI:n kansainvälisellä toimistolla vain kolmisen viikkoa, mutta minut oli imaistu työn touhuun jo täysillä. Valtava määrä uutta tietoa omaksuttavana, paljon järjestettävää ja selvitettävää, uusi maa ja uusi koti – olin pyörällä päästäni, mutta samalla myös innoissani kaikesta uudesta. KVT:n kansainvälisen kattojärjestön Service Civil Internationalin eli SCI:n kansainvälinen toimisto sijaitsee Antwerpenissa Belgiassa ja siellä työskentelee kaksi vakituista työntekijää: kv. koordinaattori Johan Westra sekä SCI:n taloutta ja vakuutusasioita hoitava Nico Verzijden. Näiden kahden hollantilaisen lisäksi toimistolla työskentelee vaihtuva joukko pitkäaikaisvapaaehtoisia. Tällä hetkellä korvaamattomana toimistoapuna toimii Morgana Jolin-Thomas Australiasta ja projektivastaavana Adina Basarim Romaniasta. Minun päätyöni oli Euroopasta Aasiaan ja Afrikkaan suuntautuvan vapaaehtoisvaihdon koordinointi. Sen lisäksi valmistelin SCI:n työleirivaihtoon liittyvää kokousta (TEM) ja SCI:n syksyistä North-South -kokousta. Ajauduin tehtävään sattumalta Hollannissa tehdyn opiskeluvaihdon päätteeksi. Vaikka olen ollut pitkään mukana KVT:ssä, en ole koskaan mieltänyt itseäni toimistotyypiksi tai edes suunnitellut pitkäaikaisvapaaehtoisuutta. Ehkä juuri siitä syystä, uutena haasteena, päätin hakea paikkaa ja hämmennyksekseni sen sitten sainkin. Vaikka otsikoin tämän jutun Paveilua SCI:n ytimessä, niin välillä työ tuntui olevan hyvin kaukana järjestöjen arjesta, siis työleireistä. Toisaalta kv. toimistolla saa kuulla lähes kaikesta SCI-maailmassa tapahtuvasta toiminnasta seminaareineen, suunnitelmineen ja tutustua suureen määrään SCI-aktiiveja. International Secretariat eli IS on eräänlainen solmukohta, jonka kautta kulkee valtava määrä tietoa ja informaatiota. Työskennellessä oppi valtavasti SCI:sta, mutta myös muista saman alan järjestöistä, EU:sta sekä järjestötyön arjesta. Parasta kaikessa olivat kuitenkin ihmiset – niin kuin aina. Tapasin hauskoja, innostavia ja mielenkiintoisia ihmisiä niin SCI-touhuissa kuin muuallakin. Hollannin kielen kurssi osoittautui loistavaksi paikaksi tavata hyvin eritaustaisia ihmisiä. On mielenkiintoinen kokemus tuntea olevansa maahanmuuttaja muiden maahanmuuttajien keskellä. Antwerpen on myös mahtava kesäkaupunki. Ilmaisia konsertteja ja tapahtumia riitti joka illalle, vaikka kesän kuumuus vaihtuikin elokuun jatkuvaan sateeseen. Toisaalta lämpöä riittää Keski-Euroopassa pidempään: vielä pari päivää ennen lähtöäni, lokakuun puolessa välissä, nautimme lounaasta ulkona auringonpaisteessa istuen. Vietin Antwerpenissa 10 kuukautta ja siinä ajassa ehtii vieras kaupunki muuttua jo kodiksi. Juuri kun on ehtinyt kotiutua, onkin jo lähdettävä. Sen tietää kai jokainen pavena ollut. Taakse jää se toinen elämä ja edessä taas uusi vanha kotimaa. Minulla paluu sujui yllättävän kivuttomasti; opiskeluni jatkuivat heti paluusta seuraavana päivänä ja työtä oli taas paljon – KVT:tä unohtamatta. SCI:lla on kotisivut osoitteessa www.sciint.org. Sivuilta löydät tietoa kansainvälisestä SCI:sta, tuoreimmat SCI- uutiset sekä myös muutaman kerran kuussa ilmestyvän IS-uutislehden. Reeta Kaikumo
|