Ruokaa ei aseita -leiriläiset Helsingissä

Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry ja Aseistakieltäytyjäliitto järjestävät jo yhdeksättä kertaa kansainvälisen Ruokaa ei aseita -leirin.  Leirin aikana ulkomaiset ja suomalaiset vapaaehtoiset työskentelevät yhdessä.Tänä vuonna Maailmantalkoot-projekti toi työleirille myös pari Suomessa asuvaa turvapaikanhakijaa. Ruokaa ei aseita -leiriläiset järjestevät ruuanjakotilaisuuksia eri puolilla Helsinkiä tarkoituksenaa edistää rauhanideologiaa.

 

Ruokaa ei aseita -leiri vierailee tänä kesänä seuraavissa paikoissa:

  • to 22.7. Kannelmäki, Sitratori

  • pe 23.7. Malmi, Ylä-Malmin tori

  • ma 26.7. Kontulan, kirjaston edessä

  • ti 27.7. Herttoniemi, metroaseman edessä

  • to 29.7. Vuosaari, Mosaiikkitori

  • pe 30.7. Kallio, Karhupuisto

 

Kaikki tilaisuudet alkavat klo 15 ja jatkuvat niin pitkään kuin ruokaa riittää.

Lue lisää leirin historiasta ja ideologista Aseistakieltäytyjäliiton sivuilta.

 
Intiaan opettamaan lapsia?
Etsimme vapaaehtoista Intiaan opettamaan lapsille englantia. Vapaaehtoistyöjakson pituus on sovittavissa.

Indiadsc01014

2.3.1.3 SCI India

2.3.1.3 Children

Theme: Education

Location: South India, Tamil Nadu, Thiruvattar near Marthandam

Vacancies: 1

Project language: English


Project Description:

Task of the LTV is mainly teaching English in a

school in a small village called Thiruvattar. Nearest town (Marthandam) is 6 km away by a bus.

Detailed Information:

dsc02378Work: The task of the volunteer is to teach mainly English and help teachers with other subjects as well. It is also possible and encouraged to join other classes and suggest other activities related for example to sport or drama education.

Work days are from Monday to Friday between 8-16 and amount of classes will be different each day. The school children have couple weeks of holiday in the end of each term and then it is also a good chance to travel.

Requirements: Flexibility and good social skills and independent working skills as well as good English language skills, ability to live in a remote place. Previous teaching experience is a plus but high motivation is more important.

Food: Food will be provided by the school.

Accommodation: Basic room with western toilet and shower in a school promises.

Pocket money: No pocket money is available.

Insurance: Volunteer should obtain her/his own insurance.

Fees: 100e program costs to the local volunteer organization.

Visa: Tourist visa needed. When applying for a visa, best to explain the time of work you are doing.

 

Yhteydenotot: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 
Luomumaatilatöitä Japanissa ja muita Pave-paikkoja
Lista uusista pidempiaikaisista vapaaehtoistyöpaikoista on ilmestynyt. Hakuohjeet pitkäaikaisvapaaehtoiseksi löydät täältä.
 
Leirinvetäjäksi pääsee vielä - luvassa ikimuistoisia hetkiä Suomen suvessa!

KVT:n leirikesä on vilkkaimmillaan heinäkuussa, jolloin eri  puolilla
Suomea järjestetään useita työleirejä. Jokaiselle leirille  osallistuu
ryhmä ulkomaalaisia vapaaehtoisia sekä 1-2 suomalaista  leirinvetäjää.
Leirinvetäminen on ikimuistoinen tapa kokea  kansainvälisyyttä
kotimaassa, saada arvokasta kokemusta  ryhmänvetämisestä sekä uusia
ystäviä.


Nyt etsimme kiireellisesti leirinvetäjiä vielä seuraaville leireille:

Aura  4.-17.7. (1 vetäjä tarvitaan)
Auran kyläyhdistyksen leirillä (lähellä Turkua) kunnostetaan  kylätalon
lattioita, ovia ja ikkunoita. Luvassa on siis erilaisia  rakennustöitä,
joita ohjaavat kyläyhdistyksen työnohjaajat.  Vapaa-ajalla on
mahdollista harrastaa mm. soutelua, pyöräilyä ja  uimista sekä tehdä
retkiä lähiympäristöön.

Äijälä I  1.7.-17.7. (1 vetäjä tarvitaan)

Äijälässä Jyväskylässä tehdään erilaisia maatilan töitä kuten  hoidetaan
luomupuutarhaa, istutetaan puita ja tehdään polttopuita.  Äijälässä
asuvat vammaiset osallistuvat työhön yhdessä leiriläisten  kanssa.
Äijälä on järjestänyt leirejä jo vuodesta 1980 lähtien ja  on Suomen
pitkäaikaisin leirikohde.
Lisätietoa leireistä löydät:
http://www.kvtfinland.org/index.php/tyoleirit-suomessa.html


Mikäli leirinvetäminen yhtään kutkuttaa mieltä, niin tartu  rohkeasti
puhelimeen tai lähetä sähköpostia KVT:lle ja ilmoittaudu  vetäjäksi.
Leirinvetäjille ei makseta palkkaa, mutta KVT korvaa  vetäjän matkat
leiripaikalle ja takaisin. Lisäksi voimme järjestää  leirinvetäjälle
pienimuotoisen koulutuksen ennen leirin alkua joten  kylmiltään ei
tarvitse hommaan ryhtyä.

Kannattaa myös olla  yhteydessä, jos jonkun
muun Suomen leirin vetäminen kiinnostaa,  sillä joskus leirinvetäjät
joutuvat perumaan osallistumisensa ja  silloin on hyvä olla varasijalla
kiinnostuneita.


Ota yhteyttä sähköpostitse: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
tai puhelimitse 09-7568 3333
Viestiä saa levittää!

 
Tervetuloa talkoisiin! Welcome to voluntary work events!
KVT järjestää kesän 2010 aikana talkoita yhteistyökumppaniensa kanssa. Talkoisiin ovat tervetulleita niin KVT:n jäsenet kuin muut toiminnasta kiinnostuneet. Tapahtumat ovat osa Maailmantalkoot-hanketta, jonka tavoitteena on lisätä eritaustaisten ihmisten välistä yhteistyötä. Tulossa ovat talkoot Kumpulan lasten puutarhassa Helsingissä 27.5., Espoon mielenterveysyhdistyksen talolla 9.6., Pax-festivaalilla Helsingissä 3.–4.7. sekä Faces-etnofestivaalialueella Raaseporissa 9.–10.7. Seuraa tapahtumakalenteria!

 

Lisätietoja saa osoitteesta Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai puhelinnumerosta 045-3422320.

 

*****

KVT is going to organise voluntary work evenings and weekends with its partners in co-operation during summer 2010. These activities are open for KVT members and all people who are interested in KVT activities. The working events are part of World Volunteering -project, which aims to support co-operation between people from different backgrounds. There will be working events at Kumpula children’s garden in Helsinki 27.5., Espoo mental health association’s house 9.6., Pax-festival in Helsinki 3.–4.7. and Faces festival area in Raasepori 9.–10.7. Check events from KVT website!

Please e-mail Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen or call 045-3422320 for more information.

 
Vielä ehtii hakea leirille!
Sadoilla leireillä on vielä tilaa!  Etsi unelmiesi vapaaehtoistyöpaikka leirinhakukoneesta ja laita hakemus tulemaan. Tiedon leiripaikasta saat viikon sisällä hakemuksen jättämisestä.
 
Pilottileirille etsitään osallistujia

TYÖLEIRILLE HIIPINÄTUNTUREILLE

For English information scroll down please


Lähde tulevana kesänä itärajan taakse Hiipinätuntureille rakentamaan
kansallispuistoa! Paikallinen luontojärjestö järjestää 15.-26.7.
työleirin, jonka tarkoituksena on kiinnittää paikallisten asukkaiden
ja viranomaisten huomio Hiipinätunturien ainutlaatuisiin
luontoarvoihin ja merkitykseen retkeilykohteena. KVT ja Luonto-Liitto
haluavat selvittää, soveltuisiko projekti jatkossa laajemminkin
kansainvälisten työleirien kohteeksi. Leirille ei ole yläikärajaa,
mutta liikuntarajoitteisille se soveltuu huonosti.

Pyrkimyksenä on tukea Hiipinätunturien kansallispuiston
perustamistyötä. Leiriläisten on tarkoitus paitsi toimia elävinä
mainoksina hankkeelle, myös suunnitella vaellusreittejä ja rakentaa
niiden edellyttämiä siltoja ja taukopaikkoja, sekä puhdistaa aluetta
roskista. Leiri asuu teltoissa luonnon helmassa. Opinto-osuutena
leirillä on perehtyminen asiantuntijoiden opastuksella alueen
kasvillisuuteen ja myös tunturien rikkaiden mineraalivarojen
hyödyntämistoimintaan. Leiripaikka on Kirovskin (Hiipinän) kaupungin
läheisyydessä. Suomalaisten on kätevintä matkustaa bussilla
Rovaniemeltä Kantalahdelle ja sieltä Apatiitin kaupunkiin, jonne
järjestetään tapaamispaikka 15.7.

Haemme leirille kymmentä kansainvälistä osallistujaa, jotka tulevat
työskentelemään yhdessä samankokoisen venäläisvapaaehtoisten ryhmän
kanssa. Koska kyseessä ei ole normaaliin leirivaihtoon kuuluva
työleiri, leirinvälitysmaksua ei peritä. Haemme mielellään aiemmin
työleirillä olleita vaatimattomiin oloihin sopeutuvia
ennakkoluulottomia vapaaehtoisia, jotka kykenevät hoitamaan
matkustus-, viisumi- ja vakuutusasiansa itsenäisesti. Viisumien
rekisteröinnistä saattaa tulla pieni lisämaksu, mutta muuten leirin
rahoitus kattaa kustannukset paikan päällä. Leirikielinä ovat englanti
ja venäjä; tulkkaus hoidetaan vapaaehtoisvoimin.

Pyydämme sitovia ilmoittautumisia mahdollisimman pian, kuitenkin
viimeistään 28.5. mennessä. Ilmoittautumiset vastaanottaa ja
lisätietoja antaa mielellään Tomi KVT:stä (tlassi-ät-siba.fi) ja
Birthe Luonto-Liitosta (birthe.weijola-at-luontoliitto.fi).

Aika: 15.-26.7.2010 (ensimmäinen ja viimeinen päivä matkustuspäiviä)
Paikka: Hiipinätunturit, Kirovsk, Kuolan niemimaa
Ota mukaan: teltta, retkeilyvarusteet, kamera tai maalaustarvikkeet,
kokemuksille avoin mieli

 

PILOT WORKCAMP IN KHIBINY MOUNTAINS

Join the effort to establish a national park in the Khibiny mountains,
northwest Russia! Our contacts there are organising a workcamp from
15th to 26th July, with the purpose of raising the awareness of local
people and authorities about the unique nature values and recreational
potential of the area. KVT and the Finnish Nature League are exploring
the possibility of this project becoming a true international workcamp
in the future. There is no upper age limit to the camp, but it
requires normal physical condition.

The aim is to promote the founding of Khibiny national park. The
volunteers are not only a living advertisement for this aim, but will
also plan hiking routes and build the required bridges and fireplaces,
and clean the area from rubbish. The camp will be living in tents in
the area. The study part will consist of specialist guidance to the
nature values and also to the mining of the area's rich mineral
resources. The camp place is near the town Kirovsk. The Finnish group
might join a bus from Rovaniemi to Kantalahti, and from there to
Apatity where a meeting place is arranged for 15th July.

We are looking for ten international volunteers, who will be working
together with a Russian group of the same size. This camp does not
belong to the normal exchange program, so there will be no exchange
fee. Registering of the visa might cause a small fee, but otherwise
the funding of the camp covers expenses during the camp. We are
looking for experienced, open-minded volunteers - preferably with
former workcamp experience - who are able to manage their travel, visa
and insurance arrangements independently. Working languages are
English and Russian; there will be volunteer interpreters available.

Please inform us about your interest! Binding enrolments are expected
preferably a.s.a.p. but no later than 28th May. Eagerly answering
possible questions and receiving your enrolments: Tomi from KVT
(tlassi-at-siba.fi) and Birthe from Nature League
(birthe.weijola-at-luontoliitto.fi).

Time: 15th to 26th July 2010 (first and last day are traveling days)
Venue: Khibiny mountains, Kirovsk, Kola peninsula
To bring with you: a tent, hiking and working clothes, camera, adventurous mind

 
Vapaaehtoiseksi Peruun!

Haluatko olla vaikuttamassa köyhässä perulaisyhteisössä asuvien naisten ja lasten tulevaisuuteen?
Kiinnostaako sinua erityisesti koulutus ja sen kehittäminen latinalaisessa Amerikassa?

Työ alkaa: 3.1.2011
Työ päättyy: 30.6. 2011
Hakuaika päättyy: 15.8.2010
Paikka: Huaycán, Peru
Kielet: espanja, englanti

Projektin kuvaus: The Light and Leadership Initiative on pieni kansalaisjärjestö, joka etsii innostunutta vapaaehtoista osallistumaan järjestön kehittämiseen. Järjestö toimii Huaycánin kaupungissa, 1,5 tuntia Liman keskustasta itään. Huaycan on yksi Liman alueen köyhimmistä kaupungeista, jonne muuttaa paljon ihmisiä maaseudulta etsimään lapsilleen parempaa tulevaisuutta. Järjestön työ Huaycánissa keskittyy naisten ja lasten koulutukseen. Järjestö haluaa erityisesti parantaa koulutuksen saatavuutta ja kasvattaa paikallisten ihmisten uskoa koulutuksen merkitykseen. Järjestö tarjoaa lapsille englannin – ja ranskankielen opetusta, tanssitunteja, kuvataidekasvatusta, liikuntatunteja sekä erilaisia opintoretkiä. Naisille järjestetään mm. lukutaidon opetusta ja työpajoja psykologin kanssa.


Yksityiskohtaiset tiedot:

Työ: Hallinnolliset tehtävät (case management, monitor program assistance), kommunikointi järjestön ja perheiden välillä, opintoretkien ja yhteisöllisten kehitysprojektien järjestäminen sekä vapaaehtoisten avustaminen koulutusohjelmissa. Muita tehtäviä vapaaehtoisen yksilöllisten kykyjen ja kiinnostuksen mukaan.

Vaatimukset: Vapaaehtoiselta edellytetään hyvää suullista espanjankielentaitoa, kykyä työskennellä itsenäisesti sekä sopeutua haastaviin tilanteisiin. Organisointitaito, yksityiskohtien hallitseminen, vastuuntunto sekä into auttaa ovat myös erityisen tärkeitä ominaisuuksi.

Ruoka: Järjestö tarjoaa täysihoidon. Lounaan valmistaa keittäjä, ja vapaaehtoinen valmistaa itse aamupalan ja iltaruoan. Järjestö kustantaa pulloveden . 
Majoitus: Vapaaehtoinen asuu ohjelmapaikalla turvallisessa omakotitalossa yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa. Vapaaehtoinen jakaa todennäköisesti huoneen toisen/ muiden vapaaehtoisten kanssa. Talossa on langaton internet, kaksi kylpyhuonetta, kattoterassi sekä lankapuhelin.
Taskuraha: Ei ole
Vakuutus: Vapaaehtoisen tulee hankkia itselleen matkavakuutus sairauskustannusten varalta.

Ohjelmamaksu: 300 USD

Viisumi: Perussa saa oleskella 180 päivää ilman viisumia. Pidempää oleskelua varten ota yhteyttä Perun Suomen suurlähetystöön Helsingissä. 
Lisätietoja vastaanottavasta järjestöstä: http://www.lightandleadership.org/


Tiedustelut ja hakemusten palautus KVT:n toimistolle: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

amyzonez1artworkshopzonez1

 
Leirivaihto alkaa!

Leirivaihto kesän ja syksyn 2010 leireille alkaa maanantaina 15.3. Leirilistat on nyt postitettu ja ne saapuvat jäsenille tällä viikolla.

Mikäli et ole jäsen, voit hakea leirilistan KVT:n toimistolta tai tilata sen kotiisi postimaksua vastaan Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

 
Seuraava etpo-valmennus 8.5.

Vuoden toinen etpovalmennus järjestetään lauantaina 8.5. Rauhanasemalla Helsingissä.  Jos olet suunnitellut lähteväsi tämän vuoden aikana etpoleirille, niin ilmoittaudu mukaan vaikka et vielä olisi leirille hakenutkaan!

Valmennuksessa leireillä ja pitkaikaisvapaaehtoisina olleet konkarit kertovat kokemuksistaan.

Valmennus kestää kello 9.30:sta noin klo 18:aan illalla. Osallistujille tarjotaan ruokaa.

Ilmoittautumiset ja / tai hakemukset torstaina 6.5. mennessä toimistolle kvt(at)kvtfinland.org.

 
Valokuvakilpailun voittajat valittiin

KVT:n valokuvakilpailun voittaja valittiin pikkujouluissa 28.11. Yhdestätoista ehdolla olleesta kuvasta voittajaksi selviytyi Kerstin Jokisalon kuva "Kupit". Pikkujouluvieraiden mukaan Jokisalon kuva ilmensi hienosti työleiritunnelmaa ja yhteishenkeä. Voittaja saa palkinnokseen seuraavan työleirinsä välitysmaksutta. Toiseksi sijoittunut palkitaan KVT:n t-paidalla ja kolmanneksi tullut KVT:n historiikilla.

Alla voittajakuvat.

 

1. palkinto - Kerstin Jokisalo: "Kupit"

1. palkinto

 

2. palkinto - Anni Stauffer: "Piiri"

2. palkinto

 

3. palkinto - Suvi Weckman: Hard work under the sun

3. palkinto

 

 

 
KVT etsii leiri-isäntiä vuodelle 2010

Onko yhdistyksellänne projekti, joka kaipaisi joukon kansainvälisiä vapaaehtoistyöntekijöitä kahdeksi tai kolmeksi viikoksi? Tiedätkö jonkun tahon, joka voisi olla kiinnostava työleirikohde Suomessa?

KVT järjestää Suomessa vuosittain noin 15 kansainvälistä työleiriä yhdessä erilaisten yhteistyökumppanien kanssa. Viime vuosina olemme tehneet yhteistyötä muun muassa kansalaisjärjestöjen, kyläyhdistysten ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Työn tulee olla yleishyödyllistä, eikä se hyödytä taloudellisesti yksityisiä henkilöitä. Työ voi olla esimerkiksi kylätalon kunnostamista, lasten leikittämistä, tapahtuman järjestämistä, ympäristön hoitoa tms. Kansainväliselle työleirille osallistuu 6-17 vapaaehtoista eri maista. Leiri on osallistujilleen muistorikas elämys, tapa tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin sekä oppia uusia taitoja ja näkökulmia tuttuihin asioihin.

Kaikenlaiset leiri-ideat ovat lämpimästi tervetulleita: ottakaa rohkeasti yhteyttä. Autamme mielellämme leirin yksityiskohtien suunnittelussa, ja KVT:n leirikoordinaatioryhmä pitää yhteyttä leiri-isäntiin koko suunnitteluprosessin ajan ja myös itse leirin aikana.

KVT:n tietopaketti työleirin järjestämisestä kiinnostuneelle sekä alustava leirikysely, jonka täyttämällä pääsee leirin suunnittelussa hyvin alkuun löytyvät täältä. Tietopaketista saa tarkempia tietoja leirien suunnittelun ja tiedotuksen aikataulusta. Kysymysten herätessä ottakaa meihin yhteyttä (leirit(at)kvtfinland.org, 09-7568 3333), jotta voimme pohtia pulmakohtia yhdessä.

Tietoa leirin järjestämismahdollisuudesta saa mielellään levittää eteenpäin!