| Leiri-isäntien haku |
|
Leiri-isännöinti Onko tiedossasi työtä, joka kaipaa tekijää? Haluaisitteko järjestää ikimuistoisen työleirin? KVT:lla on Suomessa vuosittain noin 15 leiriä, jotka järjestetään yhdessä erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Viime vuosina olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi kansalaisjärjestöjen, kyläyhdistysten, vammaisyhteisöjen ja kuntien kanssa. Otamme mielellämme vastaan ideoita uusista leirikohteista ympäri vuoden. Parhaiten pääset alkuun ideasi jalostamisessa toteutuvaksi työleiriksi lataamalla alustavan kyselyn leiri - isännälle ja leiri - isännän infopaketin tai ottamalla yhteyttä leirikoordinaatioryhmään. Työleirillä tehtävän työn on oltava luonteeltaa yleishyödyllistä ja jotakin yhteisöä hyödyttävää, ei siis kaupallista toimintaa tai vain yhden ihmisen tai perheen hyödyksi tehtävää työtä. Vapaaehtoisia leirillä on yleensä 6 - 20 ja leiri kestää kymmenestä päivästä kahteen viikkoon. Vapaaehtoiset tulevat KVT:n kautta, ja KVT järjestää leirille leirinvetäjät. Leiri - isännältä toivomme majoituksen, ruokailun/ruoanlaittomahdollisuuden ja työnohjauksen järjestämistä. KVT:n toimisto vastaa mielellään kaikkiin käytännön kysymyksiin!
Työleiri voi esimerkiksi olla: Yhteydenotot kiinnostuneille leirinjärjestäjille: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen KVT:n toimisto: +358 9 7568 3333 Lataa myös seuraavat dokumentit: |