KVT 80-luvulla – ideologisia vääntöjä ja kansainvälisiä yhteyksiä

KVT – 70 vuotta rauhantekoja ruohonjuuritasolla! Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Ensimmäiset kansainväliset vapaaehtoistyöleirit järjestettiin jo vuonna 1946 Lapissa sodan runtelemien kylien jälleenrakentamiseksi. Varsinainen järjestö perustettiin 1947 kveekarien avustuksella edistämään ruohonjuuritason toiminnalla rauhaa, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja kestävää kehitystä. Lue täältä lisää KVT:n perustamisesta ja toiminnan vuosikymmenistä ja täältä ensimmäisistä Lapissa pidetyistä leireistä.

KVT:n juhlavuoden kunniaksi olemme keränneet juttuja KVT:n toiminnassa eri vuosikymmenillä olevilta henkilöiltä. Ensimmäiseksi on vuorossa Hanna Maidell, joka toimi 80-luvulla KVT:n puheenjohtajana ja oli mukava monissa merkittävissä päätöksissä.

TEKSTI JA KUVAT: Hanna Maidell


Mitä teit KVT:ssä?

Perinteinen tarina eli siskoni oli työleirillä Skotlannissa ja sitä kautta innostuin menemään ensin leirille Hollantiin vuonna 1978.  Seuraavana vuonna järjestettiin yhteistyössä Luonto-Liiton kanssa työleiri Ounasjoen varressa ja siellä ajauduin leirinvetäjän rooliin. KVT:n johtokunnassa aloitin vuonna 1979 ja puheenjohtajana toimin 1983-1985. Näiden vuosien aikana tehtiin muutamia KVT:n tulevaisuuden kannalta merkittäviä päätöksiä, kuten muutto Pauligin huvilalta Töölöstä Itä-Pasilaan Sähköttäjänkadulle muiden rauhanjärjestöjen kanssa samoihin toimitiloihin. Näihin vuosiin mahtui myös Pasilan asemarakennuksen muuntautuminen Rauhanasemaksi sekä päätös liittyä SCI:in ja Mid Term -kehitysmaavaihtoon mukaan.

Rauhanaseman siirto – Pesuainetta ja paukkupakkasia

Rauhanliitto, Sadankomitea ja KVT hakivat yhdessä rahaa siirto-operaatiolle pelastaakseen rakennuksen, saadakseen näkyvyyttä sekä saadakseen hyvät toimitilat järjestöille. Hauskana yksityiskohtana jäi mieleen se, kun Fairy oy lahjoitti astianpesuainetta helpottamaan rakennuksen vetämistä siirtokiskoille. Fairylla oli tapana lahjoittaa aina silloin kun kyseessä oli täysin uusi käyttötarkoitus astianpesuaineelle. Rauhanaseman rakennustöihin ensimmäiset Mid Term -vapaaehtoiset saapuivat Suomeen. Talvi toi mukanaan kovat paukkupakkaset ja ahkerille Andylle ja Josualle piti muistutella, että Suomessa rakennustyössä on pakkasraja, 30:n asteen pakkasessa ei tehdä töitä. Kaiken huipuksi keväällä 1984 Rauhanasema vielä paloi pahasti.

Ideologisia vääntöjä ja valintoja

KVT:lla oli vain yksi osa-aikainen työntekijä 1980-luvun alussa. Vertailussa muiden nuorisojärjestöjen saamiin opetusministeriön valtionapuihin selvisi, että syy oli KVT:n tuntemattomuus. Päätettiin järjestää infotilaisuus Uudella ylioppilastalolla ja Hesarin julkaistua tiedot tilaisuudesta kuvan kera ”Minne mennä tänään” -palstalla sali täyttyi ääriään myöten. Näkyvyyden lisäys tepsi ja valtionapua saatiin korotettua niinkin isoksi, että voitiin palkata kaksi kokoaikaista työntekijää.  Samoihin aikoihin päätettiin vuosikokouksessa jäseneksi liittymisen pakosta kaikille leireille lähtijöille. Tärkeänä pidettiin myös sitä, että KVT ei ole mikään matkatoimisto: hiljattain lanseeratulla Euroopan kattavalla Interrail-kortilla oli halpaa matkustaa, mutta leireillä oli tavoitteena yhteiskunnallinen solidaarisuus ja rauhan edistäminen.

Vuosikymmen piti sisällään paljon ideologisia vääntöjä ja keskusteluja. KVT:tä muun muassa houkuteltiin sekä demarien nuorisojärjestöksi että ajateltiin osaksi vihreää liikettä. Vuosikokouksessa kuitenkin päätettiin pysyä itsenäisenä. Samoihin aikoihin vuosikymmenestä toiseen järjestetyt Suomen heinäntekoleirit alkoivat herättää enemmän kritiikkiä.  Isojen talojen isäntiä leirit taisivat kiinnostaa enemminkin kesätapatumana. Kerran kysyttiin, löytyisikö sellaisia tiloja, joilla ihan oikeasti tarvittiin apua heinäteossa. Vastaukseksi saatiin, että kyllä, mutta heillä ei talkoolaisille muuta ruokaa kuin perunoita. Leiriläiset ilmoittivat sen kelpaavan ja pieni nelihenkinen perhe oli iloinen heinien päätyessä kuivina seipäille.

Leirejä alettiin järjestää siellä, missä kaupungistumisen myötä alkoi olla uusia ongelmia kuten Jakomäen lähiössä Helsingissä. Vapaaehtoiset asuivat paikallisella nuorisotalolla ja asukkaiden keskuudessa herätti suurta huomiota musta amerikkalainen työleiriläinen, sillä monet eivät olleet koskaan aikaisemmin nähneet tummaihoista ihmistä. Oli vuosi 1986.

Hanna Maidell Rauhanaseman perustuksia rakentamassa.

Laajenevaa kansainvälistä yhteistyötä

Isojen muutosten keskellä KVT:n johtislaiset ”koettivat edelleen toipua Francon vierailusta”, kuten eräässä kokousmuistiossa lukee. Kyseessä ei kuitenkaan ollut Espanjan diktaattori Franco, vaan Italian sisarjärjestön Franco Perna, joka oli ollut taivuttelemassa KVT:tä liittymään SCI:n jäseneksi.  SCI:n liittyminen oli järkevä päätös, sitä kautta saatiin suomalaisille leireille lähtijöille paljon lisää paikkoja.

Lisäksi pääsimme hakemaan kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyömäärärahoja yhteispohjoismaiseen hankkeeseen kyläkoulun tukemiseen Pohjois-Intiassa. Ensimmäisellä leirillä kaivettiin koululle sadevesiallasta tulevalle hedelmäpuutarhalle. Muistan, miten me kuljetimme koriketjussa maata pois, amerikkalaisen leiriläisen viihdyttäessä laulullaan. Ainoa peseytymispaikka oli joen uoma. Vasta myöhemmin tosin kuulimme, että joessa uiskenteli myös käärme! Illalla kirjoitettiin yhdessä ruotsalaisen toimittajan kanssa juttuja lehtiin. Helsingin Sanomatkin julkaisi yhden. Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö alkoi vakiintua ja haluttiin koordinoida työtä paremmin. Näin myös KVT:stä tuli KEPA:n perustajajäsen.

Millaista oli KVT:n vapaaehtoisena toimiminen?

Paljonhan noina vuosina tapahtui ja paljon tehtiinkin. Valtaosa aktiivisista oli opiskelijoita, opiskelupaikkaa hakevia tai muuten kaupunkeihin ja soluasuntoihin hakeutuvia nuoria aikuisia, jolloin yhteisöllinen tekeminen oli helppoa. Opintojen kestoa ei silloin seurattu ja elämä siten joustavampaa.

Tuolloin 1980-luvulla Suomi ei ollut vielä EU-jäsen eikä edes Euroopan neuvoston, mikä tuotti välillä hankaluuksia. Muun muassa kansainvälisiin yhteistyöseminaareihin oli vaikea saada rahoitusavusta.  Lentomatkustaminen oli kallista ja yleensä ja Keski-Eurooppaan mentiin Tukholman kautta eli ensin laivalla ja sitten junilla. Silti lähes joka vuosi KVT lähetti 1-2 henkilöä SCI:n kokouksiin Belgiaan. KVT:n kautta olen oppinut arvostamaan Euroopan laajuista yhteistyötä. Se vaikutti osaltaan siihen, että hylkäsin merkittävän johtajan paikan vuonna 2003 saatuani vuoden pestin unelmieni työpaikkaan eli EU:n komission Aluepolitiikan pääosaston virkamieheksi.

Kehitysmaatietous ja vihreät arvot nostivat päätään noihin aikoihin, Viittakiven aikuisopisto oli suosittua vaihtoehto maailmanparannuksen opiskelulle. Uskottiin, että kehitys veisi väistämättä sellaista globaalia maailmaa kohden, jossa kaikkien kansojen, ei vain Euroopan vapaa liikkuvuus työn perässä olisi arkipäivää. Vaikea uskoa, ettei mikään taho ottanut vastuuta sellaisen tasa-arvon edistämisestä ja ainoaksi väyläksi jäi pakolaisuus. Samaan aikaan KVT:ssä saattoi kokea olevansa historian jatkumolla yhden vanhoista konkareista ilmoittautuessa mukaan johtokunnan työskentelyyn ja ensimmäisellä Suomessa järjestetyllä työleirillä vuonna 1947 ollut kveekari halusi osallistua jälleen leirille 80-vuotiaana. Ei ollutkaan helppo juttu luopua KVT:n puheenjohtajuudesta niiden kaikkien jälkeen. Keskeneräisten opintojen pariin valtiotieteelliseenkin oli kuitenkin palattava.

Millaista oli rauhantyö silloin ja nyt?

Pääasiassa leiritoimintaa, joka oli ruohonjuuritason toimintaa. Aloimme järjestää valmennustapahtumia leirinvetäjille alkusyksyn puintipäivien lisäksi. Uskoimme, että pitämällä leireille osallistumiskynnyksen matalana saisimme vaikutettua nuorten ihmisten asenteisiin lähtemättömällä tavalla, riippumatta siitä mihin työtehtäviin he myöhemmin asettautuivatkaan. KVT-aktiivit osallistuivat YK:n päivänä 24.10. järjestettyihin rauhanmarsseihin ja Hiroshiman muistopäivän viettoon. Miten KVT on tehnyt ja tekee nyt rauhantyötä, on kantava ja kestävä ajatus edelleen – konkreettisen työn äärellä.

Mitä teet nykyään?

KVT:n jälkeen 1990-luvulla ehdin perustamaan Vailla vakinaista asuntoa ry:n yhdessä silloisten asunnottomien asiakkaitteni kanssa, osana sosiaalityöntekijöiden jatkokoulutusta. Pro Lapinlahti -liikkeessä teimme töitä arvorakennuksen ja ainutlaatuisen puutarhan säilyttämiseksi. Hauskaa todeta, että molemmat ovat voimissaan vielä. Pari vuosikymmentä työskentelin vaativissa sosiaalialan päällikkö- ja kehittämistehtävissä. Ympyrä sulkeutui muutama vuosi sitten kun aloitin erityissuunnittelijana Helsingin kaupunginkansliassa, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden koordinoijana. Vuoden alusta olen ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä leikkauksessa saadun hermovamman takia ja nyt on ollut myös aikaa palata rakkaisiin KVT-muistoihinkin.

KVT-aktiivit vuonna 1984.

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *