EVS-vapaaehtoisena terveydenhuollon parissa Kosovossa

MIKÄ EVS? Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu EVS on EU:n rahoittama nuorisovaihto-ohjelma, johon voivat hakea kaikki 18-30 -vuotiaat. Vapaaehtoiselle kustannetaan matkat (90%), majoitus, ruoka, vakuutus sekä maksetaan pieni taskuraha. KVT toimii EVS-vapaaehtoisia lähettävänä ja koordinoivana järjestönä.

Alla Elsa Raunion kirjoittaa omasta EVS-kokemuksestaan Kosovossa.

ElsaRaunio_EVSkokemusAloitin urakkani EVS-vapaaehtoisena helmikuussa 2014 kansalaisjärjestö Balkan Sunflowersin palveluksessa. Järjestö työskentelee pääsasiassa Kosovon romani-, ashkali- ja egyptiläisvähemmistöjen parissa. Olen tutkimusapulaisena KoSana, Health Insurance for All -projektissa, jonka tarkoituksena on saada Kosovoon julkinen sairasvakuutusjärjestelmä. Työnkuvaani kuuluu osallistuminen hankkeen suunnitteluun, toteutukseen ja jatkotoimenpiteisiin. Viime vuoden puolella saimme valmiiksi projektimme yhden tärkeän osa-alueen, kyselytutkimuksen romani-, ashkali- ja egyptiläisvähemmistöjen terveydentilasta. Hankkeemme on tähän asti edistynyt kuten suunniteltu, tosin olemme jääneet vähän jälkeen aikataulusta – mutta tämä on Kosovossa enemmän sääntö kuin poikkeus. Pääasiallinen toimipisteeni sijaitsee pääkaupunki Pristinassa, mutta järjestöllämme on toimintaa lähes koko maassa, lukuunottamatta Serbien hallussa olevia pohjoisosia.

Olen ollut pääasiassa erittäin tyytyväinen EVS-kokemukseeni. Työnkuvani vastaa lähes täydellisesti koulutustani (yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden maisteri), joten olen saanut arvokasta työkokemusta tulevaisuuden varalle. Tutkimuksen teko vieraassa kulttuuriympäristössä on ollut erittäin haastavaa, mutta toisaalta myös antoisaa. Opin esimerkiksi, että minkä tahansa hankkeen suunnittelussa täytyy ottaa huomioon paikalliset tavat. Esimerkkinä: meidän oli alunperin tarkoitus suorittaa kyselytutkimuksemme elokuussa, mutta paikallisen kollegani mukaan tämä ei kävisi päinsä, sillä elokuussa kukaan ei halua tehdä töitä, ei edes rahasta. ”Elokuussa on liian kuuma, kaikilla on sukulaisia kylässä Saksasta, häät joka ilta.” Niinpä päätimme siirtää kyselytutkimuksen toteuttamisen myöhemmäksi.
Myös käytännön elämä Kosovossa on sujunut hyvin. Olen saanut paikalliselta järjestöltäni tärkeää tukea muun muassa pankkitilin avaamisessa, asunnon etsimisessä sekä epäselvyyksissä laskujen kanssa.

Ennen Kosovoon muuttoani olin käynyt monta kertaa Balkanilla, joten en missään vaiheessa kokenut sen suurempaa kulttuurishokkia. Minusta on ollut mukavaa, että olen ensimmäistä kertaa päässyt oleskelemaan pitkäaikaisesti Balkanilla. Valitettavasti en ole oppinut kovin hyvin albanian kieltä, mutta serbian taitoni ovat parantuneet huomattavasti. Serbian kielen ansiosta olen saanut useita ystäviä Gracanicasta, lähinnä serbien asuttamasta pikkukaupungista. Pristinassa pärjää hienosti, jos osaa serbiaa ja englantia – kaikki vanhemmat ihmiset osaavat serbiaa ja lähes kaikki nuoremmat ihmiset englantia. Jotkut paikalliset varoittelevat, ettei minun pitäisi puhua serbiaa Pristinassa, mutta toistaiseksi en ole ikinä joutunut ongelmiin serbian kielen takia, en edes humalaisten nuorten keskellä yökerhossa. Tästä huolimatta jännitteet etnisten ryhmien välillä ovat edelleen erittäin suuret, enkä tämän vuoksi mielelläni juttele politiikasta paikallisten ihmisten kanssa.

Elsa Raunio, Kosovo 2014Olen myös matkustellut paljon ympäri Balkania. Kun kaipaan kulttuuria, menen kaupunkilomalle esimerkiksi Belgradiin tai Sarajevoon; kun taas kaipaan luonnon rauhaa, menen patikoimaan esimerkiksi Rugova-vuorille tai Albanian rannikolle. Tämän hetkinen intohimoni on valokuvata vanhoja kirkkoja ja luostareita. Kosovo ja naapurimaat ovat mitä parhaimpia paikkoja toteuttaa intohimoani. EVS-projektini piti alunperin päättyä marraskuussa 2014, mutta erinäisistä syistä olemme päättäneet jatkaa hanketta helmikuulle 2015. Niinpä tulen jäämään Kosovoon ainakin helmikuuhun asti, toivottavasti pidempään.

Voin suositella EVS-kokemusta Balkan Sunflowersilla kaikille, jotka etsivät starttia uralle esimerkiksi kansainvälisen kehitysyhteistyön, järjestötoiminnan tai media-alan parissa. Mikäli haluaisitte lisätietoja EVS-kokemuksesta, voitte kirjoittaa minulle sähköpostia osoitteeseen

Elsa Raunio

 

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Blogi

Terveiset vapaaehtoistyöstä Moldovasta!

Krista Väisänen on ollut kesäkuusta lähtien EVS-vapaaehtoisena Moldovassa ”Small Groups Homessa”, joka on väliaikainen perhekoti haavoittuvassa asemassa oleville 3-18 vuotiaille lapsille ja nuorille. Lue alta mitä vapaaehtoistyö on opettanut ja millaisena Moldova näyttäytyy suomalaiselle nuorelle.

Lue lisää »

Yhteisymmärrystä ja luovaa vaikuttamista KVT:n juhlaleirillä

Heinäkuussa Rauhanasemalla järjestettiin Co-Creative Craftivism Camp, KVT:n 70-vuotisjuhlaleiri, yhteistyössä Rauhanliiton ja Concreatives -käsityökollektiivin kanssa. Tämän leirin suunnittelusta ja organisoimisesta vastasivat yhteistyötahojen kanssa KVT:n vapaaehtoiset.

Lue lisää »

Vapaaehtoistyötä valtiossa jota ei ole

Paula Saikkonen osallistui KVT:n kautta vapaaehtoistyöleirille Nabluksen kaupungissa Palestiinassa. Yhteistyössä paikallisen yliopiston kanssa toteutetulla leirillä pyrittiin tukemaan paikallisten opiskelijoiden valmiuksia tuoda äänensä kansainväliseen keskusteluun Palestiinan tilanteesta. Leirikokemus Länsirannalla antoi näkymän todellisuuteen, jota ei euroamerikkalaisen massamedian kautta tavoita.

Lue lisää »