EVS-kokemuksia Makedoniasta: Jannika Jyrkinen

Kiinnostus pakolaisasioita kohtaan ja aikaisempi työkokemus vastaanottokeskuksessa innostivat Jannika Jyrkisen hakeutumaan KVT:n kautta EVS-vapaaehtoiseksi paikallisten ja pakolaisten välisiä suhteita käsittelevään projektiin Makedoniaan. Lue täältä lisää Jannikan tähänastisista kokemuksista ja projektin herättämistä ajatuksista!


Teksti ja kuvat: Jannika Jyrkinen

Tämän vuoden elokuussa opintoni päättyivät ja valmistuin Maisteriksi International Migrations and Ethnic Relations-ohjelmasta. Vuosien opiskelun jälkeen halusin ennen kaikkea päästä tekemään jotain käytännön läheistä siirtolaisuuteen liittyen. Edellisenä vuonna opintojeni ohessa olin työskennellyt Ruotsissa vastaanottokeskuksessa Punaisen Ristin kanssa ja minua kiinnosti erityisesti nähdä ”pakolaiskriisin” vaikutukset myös eteläisemmässä Euroopassa, niin kutsutun pakolaisreitin alkupäässä. Minulla ei myöskään ollut vielä kiirettä löytää vakituista työpaikkaa, joten kun sattumalta törmäsin ilmoitukseen EVS-projektista Makedoniassa, jonka tarkoituksena oli lisätä paikallisten tietoisuutta pakolaisuudesta sekä työskennellä pakolaisleirillä, kiinnostuin välittömästi. Makedonia sinänsä maana ei ollut ikinä ollut suunnitelmissani, vaan lähdin ennen kaikkea projektin takia, mutta päätöstä en ole katunut hetkeäkään. Saapuessani kaksi kuukautta sitten Kumanovo, noin 100 000 asukkaan kaupunki pohjois-Makedoniassa, tuntui kovin erilaiselta paikalta verrattuna kaupunkeihin joissa olin ennen asunut (olin asunut kolmessa eri maassa Suomen lisäksi ennen Makedoniaan lähtöä) – nyt kahden kuukauden jälkeen olen kuin kotonani täällä ja päällimmäisenä mielessä on ajatus siitä kuinka kolme kuukautta tulee kulumaan aivan liian nopeasti ja kuinka toivon pääseväni palaamaan Makedoniaan tai ylipäätään Balkanille niin pian kuin mahdollista!

Kuva: Jannika Jyrkinen

Kuva: Jannika Jyrkinen

Työskentelen Makedoniassa CID (Center for Inter-Cultural Dialogue)-nimisessä järjestössä, joka on perustettu saattamaan yhteen Makedoniassa melko erillään eläviä makedonialais- ja albanialaisyhteisöjä (noin 30% Makedonian väestöstä on etnisesti albaaneja). Heillä on muun muassa MultiKulti-niminen nuorisotalo, joka järjestää aktiviteettejä lapsille sekä nuorille Kumanovossa. Myös me vapaaehtoiset järjestämme aktiviteetteja viikoittain nuorisokeskuksessa, esimerkiksi draamatyöpajoja, elokuvailtoja ja language exchangejä. Projektin – johon otan osaa toisen EVS-vapaaehtoisen kanssa – varsinaisena tarkoituksena on kuitenkin lisätä suvaitsevaisuutta nuorten makedonialaisten keskuudessa ja solidaarisuutta etenkin pakolaisia ja maahanmuuttajia kohtaan. Projektin puitteissa työskentelen pakolaisleirillä Tabanovcessa LEGIS-nimisen järjestön kanssa kolme-neljä päivää viikossa ja sen lisäksi pidän workshoppeja, järjestän tapahtumia ja kirjoitan artikkeleita lisätäkseni tietoisuutta aiheesta paikallisten keskuudessa – pääsinpä myös kertomaan aiheesta Skypen välityksellä Ateenassa pidetyssä kansainvälisessä konferenssissa muutama viikko sitten!

Kuva: Jannika JyrkinenKuva: Jannika Jyrkinen

Makedonia sijaitsee pakolaisten niin kutsutun Balkanin reitin varrella ja viime vuoden aikana yli 700 000 pakolaista (lähde: Frontex) kulki Makedonian kautta matkalla Kreikasta Serbiaan ja sieltä eteenpäin EU-maihin. Maaliskuussa 2016 Makedonia kuitenkin sulki virallisesti rajansa, minkä seurauksena muutama sata ihmistä jäi jumiin kahdelle Makedoniassa sijaitsevalle pakolaisleirille. Tilanne Makedoniassa kuten muuallakin Euroopassa on aiheuttanut monenlaisia reaktioita ja asenteet pakolaisia kohtaan ovat suurimmaksi osaksi negatiivissävytteisiä, vaikka toki myös osa väestöstä on aktivoitunut tukemaan maan läpi kulkevia ja maassa olevia pakolaisia eri tavoin. Itse työskentelen pakolaisleirillä Tabanovcessa, joka sijaitsee noin 10 kilometriä Kumanovon kaupungista, Serbian rajalla. Leirillä on virallisesti noin 60 ihmistä, joista noin puolet lapsia, jonka lisäksi leirin ulkopuolella on jatkuvasti kehittyvä määrä pakolaisia joilla ei ole oikeutta asua leirillä mutta he saavat toisinaan ruokaa ja muuta humanitaarista apua leiriltä.

Kuva: Jannika Jyrkinen

LEGIS-tiimin kanssa viemme leirille ruoka-avustusta ja järjestämme erilaisia aktiviteetteja lapsille; askartelua, korujen tekemistä, valokuvausta, jalkapalloa, akrobatiaa, liikuntaleikkejä… Vanhemmille lapsille olen myös opettanut englantia ja ranskaa. Yksi aktiviteetista – joka oli menestys – oli kirjoittaa kirjeitä heidän muissa maissa asuville sukulaisilleen; lasten silmät loistivat, kun he ymmärsivät, että oikeasti veisin kirjeet postiin ja lähettäisin ne heidän perheenjäsenilleen esimerkiksi Saksaan. Aikuisille aktiviteettien järjestäminen on hankalampaa, sillä heidän ainoa toiveensa on päästä jatkamaan Länsi-Eurooppaan niin pian kuin mahdollista. Heidän kanssaan enemmän juttelemme ja autamme mikäli vaan pystymme esimerkiksi juridisissa ongelmissa. Itse koen leirin ulkopuolella olevien pakolaisten aseman kaikista haavoittuvammaksi, sillä he joutuvat nukkumaan ”in the jungle” (taivasalla), heillä ei ole takeita ruuasta tai muusta humanitaarisesta avusta ja he kokevat väkivaltaa niin poliisin kuin salakuljettajienkin taholta. Siksi olenkin pyrkinyt työskentelemään heidän kanssaan niin paljon kuin mahdollista, vaikka se onkin hyvin vaikeaa, sillä leirillä olevat auktoriteetit ovat usein sitä vastaan. Näissä olosuhteissa jo ruoka-avun perille saaminen, puhelimen lataaminen tai jutteleminen heidän kanssaan tuntuu välillä pieneltä voitolta. Kokemuksistani leirillä, etenkin mitä tulee ihmisoikeus-rikkomuksiin, olen kirjoittanut artikkeleita sekä haastatteluja ja raportoimme niitä LEGIS:in työntekijöiden kanssa eteenpäin, jotta tilanne muuttuisi mahdollisimman pian.

Kuva: Jannika Jyrkinen

Kuva: Jannika Jyrkinen

Haastavinta onkin ollut sen hyväksyminen, että joillekin asioille ei vain voi tehdä mitään, vaikka kuinka haluaisi. Alussa työn touhuun pääsemistä joutui odottelemaan, sillä lupien saaminen sekä leirillä että kouluihin kesti pitkään ja se oli hetkittäin turhauttavaa. Leirillä osa auktoriteeteista toimii tavalla joka ei todellakaan vastaa humanitäärisen työn arvoja, mutta siihen on vaan sopeuduttava ja tehtävä parhaansa annetuissa olosuhteissa. Kaikkien kohtaamieni ihmisten tilanteita en myöskään pysty ratkomaan tai heidän toiveitaan toteuttamaan; epätoivoon maailman epäreiluudesta vaipumisen sijasta tärkeää on pitää mielessä, että jo pienetkin teot ovat merkityksellisiä. Myös asenteet pakolaisia kohtaan, jopa osalla heidän parissa työskentelevillä, ovat melko negatiivisia ja stereotyyppisiä – niitä toivoakseni olen saanut edes hieman muutettua oman tieto-taitoni pohjalta näiden kuukausien aikana.

Kuva: Jannika Jyrkinen

Kuva: Jannika Jyrkinen

Vapaaehtoistyöjakso Makedoniassa on antanut minulle mahdollisuuden päästä työskentelemään opiskelemallani alalla ja lisännyt varmuutta siitä mitä tulevaisuudessa haluan tehdä. Se on myös antanut valmiuksia toimia haastavissa oloissa ja ihmisten kanssa joiden näkemykset eroavat välillä hyvinkin paljon omistani. Vaikeiden asioiden lisäksi leirillä työskentely on myös paljon mukavia ja ilon täytteisiä hetkiä niin lasten kuin aikuistenkin kanssa. Palkitsevaa on myös huomata kuinka paikallisten nuorten asenteet muuttuvat positiivisimmiksi, kun juttelen heidän kanssaan ja kuinka he ovat kiinnostuneita siitä, mitä he voisivat itse tehdä asioiden muuttamiseksi. Sen lisäksi olen tietenkin päässyt tutustumaan mielenkiintoiseen kulttuuriin ja maahan josta en juurikaan tiennyt ennakkoon ja johon olen ihastunut enemmän kuin osasin arvatakaan. Arvokkainta kuitenkin kuten arvata saattaa ovat ihmiset joita olen tavannut. Niin kontaktit joita olen solminut ammatillisessa mielessä, kuin uudet ystäväni Kumanovossa; sekä paikalliset että kolme muuta EVS-vapaaehtoista joiden kanssa asumme ja vietämme suurimman osan vapaa-ajastamme yhdessä, joista on näiden kuukausien aikana tullut minun Makedonian perheeni.

Kuva: Jannika Jyrkinen

 

*suurin osa leirillä otetuista kuvista lasten ottamia     

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *