Etelän leireille ja pitkäaikaisvapaaehtoistyöhön lähtevien valmennus 30.1.

Hei kaikki Etelän leireille tai pitkäaikaisvapaaehtoistyöhön lähtevät!

KVT järjestää lähtövalmennuksen Pasilan Rauhanasemalla lauantaina 30.1.2016. Valmennus on pakollinen kaikille, jotka lähtevät Etelän leirille tai 1-12 kuukauden kestoiseen, pidempiaikaiseen vapaaehtoistyöhön. Valmennukseen ovat tervetulleita osallistumaan kaikki, jotka ovat jo hakeneet vapaaehtoistyöhön tai joilla on suunnitelmissa lähteä vapaaehtoistyöhön alkuvuoden/kevään 2016 aikana.

Päivän aikana saat lisää hyödyllistä tietoa uuden ja erilaisen kulttuurin kohtaamisesta, sen antamista iloista ja haasteista. Saat myös tietoa käytännön asioista, joihin tulet mitä todennäköisimmin reissusi aikana törmäämään ja, joista sinun on hyvä olla tietoinen ennen vapaaehtoistyöhön lähtemistä. Tapaat muita kanssasi samassa tilanteessa olevia, matkaansa suunnittelevia ja jännittäviä ihmisiä. Valmentajina toimivat KVT:n aktiivit, joilla on itsellään aikaisempaa kokemusta vapaaehtoistyöstä eri puolilla maailmaa. He kertovat päivän aikana myös omista kokemuksistaan ja vastaavat mielessäsi pyöriviin kysymyksiin. Tapahtumassa tarjotaan aamiainen, kasvislounas ja iltapäiväkahvi/tee, joista peritään 5 euron ruokamaksu.

Jos siis olet lähdössä pitkäaikaisvapaaehtoiseksi tai Etelän leirille, tule paikalle lauantaina 30.1. kello 9.30–17.30. Luvassa on tärkeitä näkökulmia matkaan lähtemisestä mukavassa ja rennossa seurassa!

Ilmoittautuminen pe 29.1. klo 12.00 mennessä osoitteeseen  Kerrothan ilmoittautumisesi yhteydessä minne ja kuinka pitkäksi ajaksi aiot lähteä vapaaehtoistyöhön sekä mahdollisesta erityisruokavaliostasi. Kaikilla osallistuvilla tulisi olla myös KVT:n jäsenmaksu maksettuna valmennuspäivään mennessä.

Tervetuloa!

MeriPaunonen_Salar de Uyuni, Bolivia

Kerro muillekin:

Share

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *