Avainsana-arkisto: korjaustyöt

Leirejä Indonesiassa ja Sri Lankassa

Leirille Aasiaan! Suurin osa KVT:n leiritarjonnasta sijoittuu kesäaikaan, mutta myös talvella on mahdollista lähteä vapaaehtoisleirille. Erityisesti Etelän järjestöt järjestävät leirejä myös talvella ja syksyllä. Tällä hetkellä Etelän leirejä on tarjolla ainakin Bangladeshissä, Sri Lankassa, Palestiinassa ja Thaimaassa sekä Indonesiassa, Vietnamissa ja Nepalissa. Myös Japanissa, Koreassa ja Hong Kongissa on mahdollista osallistua vapaaehtoisleirille.

Uusi vapaaehtoisleiri Japanissa!

Haluatko päästä elokuussa Japaniin? Vapaaehtoisia tarvitaan Hagiin, Yamaguchin prefektuuriin, vanhan ala-asteen ja sen läheisen metsän kunnossapitotöihin. Alueella on tarkoitus järjestää tulevaisuudessa esteettömiä lastenleirejä. Lisäksi leirin tavoitteena on aktivoida paikallista yhteisöä kunnostamaan kyläänsä. Vapaaehtoisia voidaan tarvita myös lasten aktiviteettien ja paikallisten tapahtumien järjestämisen apuna. Leiri järjestetään 9.-19.8.2013. Lue lisää täältä! Hakuohjeet täällä.