Kuukausiarkisto: lokakuu 2015

Uusia kokemuksia leirinvetäjänä Virossa

KUKA OLET JA MITÄ TEET? Nimeni on Aleksi ja olen 27-vuotias. Olen valmistumassa tänä syksynä yhteisöpedagogiksi Humanistisesta ammattikorkeakoulusta Helsingin kampukselta. Olen opinnoissani erikoistunut nuorisotyöhön, mutta olen tehnyt myös jonkun verran järjestötyötä. Intohimona minulla elämässä on rap-musiikin tekeminen, Stand up-komedia, teatteri ja muu esittävä taide.

Tunnelmia KVT:n vapaaehtoisviikonlopusta!

KVT:n vapaaehtoisviikonloppu pidettiin Pasilan Rauhanasemalla 3.-4.10. Paikalle saapui yli 50:nen osallistujan innokas joukko eri puolilta Suomea! Paikalla oli leiriläisiä, pitkäaikaisvapaaehtoisia, leirinvetäjiä, leiri-isäntiä ja KVT:n muita uusia tai jo tutumpia vapaaehtoisia.

Vapaaehtoinen valokeilassa

Kuka olet ja mitä teet? Anna-Stiina Lundqvist, Kepan viestinnän asiantuntija. Mikä on sinun yhteytesi KVT:hen? Osallistuin ensimmäiselle vapaaehtoistyöleirilleni Kataloniassa elokuussa 1997. Aktivoiduin enemmän Turun paikallisryhmässä alkuvuodesta 1998 ja toimin muun muassa ryhmän talousvastaavana.