Kuukausiarkisto: marraskuu 2014

Talvileirille Aasiaan, Afrikkaan tai Latinalaiseen Amerikkaan?

Suurin osa KVT:n leiritarjonnasta sijoittuu kesäaikaan, mutta myös talvella on mahdollista lähteä vapaaehtoistyöleirille. Erityisesti Etelän kumppanijärjestöt järjestävät paljon mielenkiintoisia leirejä myös talvisaikaan! Tällä hetkellä Etelän leirejä on tarjolla ainakin Botswanassa, Jordaniassa, Keniassa, Meksikossa, Tansaniassa, Sri Lankassa, Intiassa, Thaimaassa ja Ugandassa sekä Indonesiassa, Vietnamissa ja Nepalissa. Myös Japanissa, Taiwanissa ja Hong Kongissa on mahdollista osallistua vapaaehtoistyöleirille. Etelän leirien osanottajilta toivomme vähintään 20 […]

Leikkiä ja naurua vastaanottokeskuksessa Kreikassa

Kreikan elokuinen aurinko paahtaa kirkkaan sinisellä ja pilvettömällä taivaalla. Ennen aamukymmentä kolmetoista henkisen joukkiomme on jälleen aika suunnata majapaikastamme Lavrion keskustaan, turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen. Päivän alkajaisiksi pöydät ja tuolit asetetaan pihapuiden varjoon, värikynät ja paperit levitetään esille ja pallot vapautetaan pelikentälle – ja jälleen on yksi päivä leikkien ja askarrellen edessä. Kahden viikon vapaaehtoisjaksoon mahtui paljon […]

Pikkujoulut keskiviikkona 19.11.!

KVT:n pikkujouluja vietetään perinteiseen tapaan Rauhanasemalla keskiviikkona 19.11. klo 19.00 alkaen! Ohjelmassa on karnevaalitunnelmaa, kuluneen vuoden muisteloa, saunomista, nuuttipukin vierailu sekä jouluista ruokaa! Pukeuduthan siis karnevaaliasuun (saa olla minkä tahansa maan perinteen mukainen tai oman mielikuvituksesi perustelema) ja otat mukaasi pienen kierrätetyn lahjan, jonka ajattelet ilahduttavan jotakuta lahjan saajaa. Ilmoitathan myös Emmille osoitteeseen *protected email* […]

Kutsu KVT:n syyskokoukseen

Hyvä KVT:n jäsen! Tervetuloa Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n syysvuosikokoukseen Rauhanasemalle keskiviikkona 19.11. klo 17. Kokouksen jälkeen n. klo 19 kaikki ovat tervetulleita jäämään KVT:n vuoden päättäjäisiin ja pikkujouluihin juhlimaan ja saunomaan! Tästä tarkempaa tietoa löytyy pian nettisivuiltamme www.kvtfinland.org ja Facebookista www.facebook.com/kansainvalinenvapaaehtoistyo. Syysvuosikokouksessa käsitellään seuraavat sääntömääräiset asiat: Hyväksytään KVT:n ensi vuoden talousarvio Hyväksytään KVT:n ensi vuoden toimintasuunnitelma […]