Kuukausiarkisto: tammikuu 2014

Leirejä Indonesiassa ja Sri Lankassa

Leirille Aasiaan! Suurin osa KVT:n leiritarjonnasta sijoittuu kesäaikaan, mutta myös talvella on mahdollista lähteä vapaaehtoisleirille. Erityisesti Etelän järjestöt järjestävät leirejä myös talvella ja syksyllä. Tällä hetkellä Etelän leirejä on tarjolla ainakin Bangladeshissä, Sri Lankassa, Palestiinassa ja Thaimaassa sekä Indonesiassa, Vietnamissa ja Nepalissa. Myös Japanissa, Koreassa ja Hong Kongissa on mahdollista osallistua vapaaehtoisleirille.

Vapaaehtoinen valokeilassa

Esittelemme blogissa KVT:n toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia! Ensimmäisenä esittelyvuorossa on Otto Härö. Kuka olet ja mitä teet? Opiskelen tällä hetkellä Helsingissä oikeustiedettä ja kyseessä onkin jo kolmas pääaineeni. Tämä kertoo siitä, että se oman jutun ja itsen etsintä on ollut meneillään jo jonkin aikaa. Nämä järjestöhommat taas ovat minulle suhteellisen uusi juttu ja innolla olenkin […]

KVT:n uusi johtokunta valittu!

Vuosikokouksessa 23.11.2013 valittiin uusi johtokunta vuodelle 2014. Johtokunnan puheenjohtana vuonna 2014 toimii  Emmi Ruohonen ja varapuheenjohtajana Ennisofia Salmela. Muut johtokunnan varsinaiset jäsenet ovat: Janne Pitkänen, Laura Laitinen, Eeva Lindström, Emanuela Piccolo ja Otto Härö. Varajäseninä toimivat Venla Vuohelainen, Anni Lamponen ja Sirpa Viljakainen. Laitamme piakkoin kotisivuillemme myös tarkemman esittelyn johtokunnan jäsenistä.